Esa Pirneksen ennätystä metsästämässä − Kärpissä pelaavat aktiivipelaajien pudotuspelien jatkoeräkuninkaat

LIIGA / Uutinen
TPS:n finaalipaikka ratkesi viime vuonna tähän Eemil Viron tekemään jatkoerämaaliin.
Kuva © Timo Savela
Kärppien Mika Pyörälä ja Juhamatti Aaltonen ovat onnistuneet ratkaisemaan kolme pudotuspeliottelua jatkoerissä. He pitävät sillä lukemalla aktiivipelaajien kärkipaikkaa.

Kärppien konkarit Mika Pyörälä ja Juhamatti Aaltonen ovat samalla ainoat pudotuspelijoukkueiden aktiivipelaajat, joiden nimissä on pudotuspelien jatkoerämaali jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Nyt 40-vuotias Pyörälä ratkaisi vuonna 2007 kolmannen puolivälieräottelun Pelicansia vastaan. Pyörälän nimissä ovat myös vuoden 2014 viidennen ja finaalipaikan ratkaisseen välierän sekä vuoden 2016 kuudennen välierän ratkaisut.

Juhamatti Aaltonen onnistui ensimmäisen kerran jatkoerässä vuoden 2009 välierissä Bluesia vastaan, jolloin hänen tekemänsä voittomaali kuudennessa ottelussa vei Kärpät loppuotteluun. Vuonna 2014 Aaltonen onnistui jatkoerissä kahdesti: kolmannessa puolivälierässä HPK:ta vastaan sekä seitsemännessä finaalissa Tapparaa vastaan, jolloin Kärpät pääsi juhlimaan mestaruutta.

Aaltosen lisäksi mestaruusmaalin jatkoerässä on tehnyt aktiivipelaajista Markus Nenonen, joka ratkaisi vuoden 2019 mestaruuden HPK:lle.

Pudotuspelijoukkueiden jatkoerämaalintekijät joukkueittain

HIFK: Otto Paajanen, Iiro Pakarinen, Olli Palola 
HPK: 
Juuso IkonenOssi Ikonen, Aleksi Mustonen, Markus Nenonen, Antti Pihlström,  
Ilves: Henrik Haapala (2)Juuso Pulli 
KooKoo: Petteri Nikkilä
Kärpät: Juhamatti Aaltonen (3)Mika Pyörälä (3), Julius Junttila (2)
Lukko: Sebastian Repo (2), Mikko Petman
Pelicans:
 Teemu Eronen (2), Iikka Kangasniemi, Jesse Saarinen 
Tappara:
 Joona Luoto, Jukka Peltola, Veli-Matti Savinainen 
TPS: 
Samuli Vainionpää, Eemil Viro

Pudotuspeleihin osallistuvista joukkueista vain Jukurien riveissä ei ole yhtään pelaajaa, joka olisi ratkaissut pudotuspeliottelun jatkoerässä.

Kaikkien aikojen tilastossa ennätystä pitää hallussaan Esa Pirnes, jolla on neljä jatkoerämaalia. Pirnes onnistui kahdesti sekä vuonna 2003 että 2006. Kolmen jatkoerämaalin miehiä ovat Aaltosen ja Pyörälän lisäksi Antti Erkinjuntti, Juha-Pekka Haataja sekä Harri Pesonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle