Entisen Bruins-joukkuekaverin kanssa pelaaminen motivoi Pastrňákia tulemaan MM-kisoihin − NHL-tähti myönsi kolhiintuneensa pudotuspeleissä

MAAJOUKKUE, NHL / Uutinen
Bruinsin ajoilta tutut Krejčí ja Pastrňák ovat jälleen yhdessä maajoukkuepaidassa.
Kuva © Maddie Meyer
NHL-supertähti David Pastrňák on saapunut Tampereelle. Hän halusi pelata Tšekin paidassa yhdessä David Krejčín kanssa. Pastrňák vakuutti olevansa täydessä pelikunnossa rankasta pudotuspelisarjasta huolimatta.

David Pastrňák tuli Suomeen ja MM-kisoihin mielessään mahdollisuus auttaa joukkuettaan voittamaan ja pelata David Krejčín kanssa. Kaksikko kiekkoili pitkään yhdessä Boston Bruinsissa.

Samassa ketjussa he eivät juuri pelanneet, sillä Pastrňák muodosti tehokkaan Perfection Linen Patrice Bergeronin ja Brad Marchandin kanssa. Krejčí mestaroi tuolloin joukkueen kakkosvitjaa. Sittemmin kokenut Krejčí jätti NHL:n taakseen ja palasi täksi kaudeksi kotimaansa pääsarjaan HC Olomoucin joukkueeseen.

− Kausi oli pitkä ja vaikka pelasimme vain yhden pudotuspelisarjan, olimme tiukoilla ja sain itsekin ruhjeita ja osumia. Kauden päätöskeskusteluissa kului vain päivä. Kroppani on vielä väsynyt, mutta tulimme siihen tulokseen, että voin pelata. En olisi tullut tänne, ellen tuntisi olevani kunnossa, Pastrňák sanoi kotimaansa medialle Tampereelle saavuttuaan viitaten hänen yllään velloneisiin terveysspekulaatioihin.

− Olen todella nälkäinen menestymään joukkueen kanssa. Kaksi pääasiaa motivoivat minua – toinen on maailmanmestaruuden voittamisen haaste ja toinen on se, että pääsen pelaamaan jälleen Krejčín kanssa.

Jäälle Pastrňák ei vielä keskiviikkoiltapäivänä ehtinyt.

− Haluan voittaa pokaalin maajoukkueen kanssa ja siksi tulen mukaan aina, kun voin. Tulin tänne kello 15 tänään iltapäivällä ja meillä oli jääharjoitus kello 15.30. Kävin vain tervehtimässä valmentajia, enkä juuri ehtinyt puhua roolistani.

Tšekkiläismedian edustajan mukaan päävalmentaja Kari Jalonen sanoi aiemmin, että hän tietää Pastrňákin ja Krejčín yhteydestä ja haluaisi kaksikon pelaavan yhdessä, vaikka Roman Červenkan, Krejčín ja Matej Blümelin muodostama vitja on ollut toistaiseksi joukkueen paras.

» Lähetä palautetta toimitukselle