Ensimmäisen puolivälierän kesken jättäneiden Pelicans-pelaajien seuraava ottelu vaarassa

LIIGA / Uutinen
Kousan peli jäi kesken ottelun loppuhetkillä.
Kuva © Pasi Lepola (www.pasilepolaphotography.com)
Pelicansin ja HIFK:n ensimmäisen puolivälierän tapahtumissa kovia kokeneet Jesse Ylönen ja Mikko Kousa eivät välttämättä pysty pelaamaan joukkueiden seuraavassa kohtaamisessa.

Pelicans kertoi Twitterissä, että torstain kamppailussa HIFK:ta vastaan pelin kesken jättäneet Mikko Kousa ja Jesse Ylönen saattavat joutua olemaan sivussa lauantaina, kun sarjan toinen kamppailu mitellään.

Pelicans jyräsi HIFK:n avausottelussa numeroin 6−0.

Käyttäjän lseppa kuva

Kommentti: Lassi Seppä

HIFK sortui ensimmäisen puolivälierän lopulla suureen nolouteen, ja sen seurauksena muun muassa Pelicansin tähtipuolustaja Mikko Kousa loukkaantui.

Pelicans julkaisi toisen pelin aattona tiedotteen, jonka mukaan Kousan ja Jesse Ylösen pelaaminen olisi vaakalaudalla. Tässä saattaa olla kyse myös mediapelistä, sillä päävalmentaja Ville Nieminen antoi avausottelun jälkeen ymmärtää, että pelaajat selvisivät todennäköisesti säikähdyksellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle