Emil Larmin ura SHL:ssä jatkuu – teki Växjö Lakersin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen

SHL / Uutinen
Emil Larmi on saanut kiekko-oppinsa Lahden Pelicansin organisaatiossa.
Kuva © Timo Savela
Emil Larmin vakuuttavat otteet SHL-kaukaloissa poikivat kahden vuoden jatkosopimuksen.

Växjö Lakers ilmoitti tänään tehneensä maalivahti Emil Larmin, 26, kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Hän siirtyi SHL:ssä pelaavan Lakersin riveihin kesken viime kauden Lahden Pelicansista.

Suomalaisvahti on pelannut SHL:ssä kuluvalla kaudella 22 ottelua torjuntaprosentilla 93,2 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 1.74. Lukemat ovat koko sarjan maalivahtitilastossa toiseksi parhaat.

Viime kaudella Larmille kertyi Liigassa Ja SHL:ssä yhteensä 40 ottelua. Näistä kahdeksan hän pelasi Lakersin riveissä. Aiemmin urallaan maalivahti on esiintynyt pääosin Liigassa, jossa hän on pelannut pudotuspelit mukaan lukien 197 ottelua. Kokemusta löytyy myös Pohjois-Amerikasta AHL:ssä pelaavan Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin riveistä 15 ottelun verran.

Larmin palkintokaapissa komeilee alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden lisäksi HPK:n riveissä kaudella 2018–2019 voitettu Suomen mestaruus.

» Lähetä palautetta toimitukselle