ESS: Peliittojen omistajaksi paljastuikin niukalle peliajalle jäänyt unkarilaispelaaja – ulkomailta luvattuja rahoja ei ole ilmestynyt

MESTIS / Uutinen
Peliitat on saanut tällä kaudella paljon positiivista julkisuutta, kun Eetu Selänne liittyi joukkueeseen.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
ESS kertoo uutisessaan, että Heinolan Peliittojen omistajanvaihdoksesta on tullut outo sotku. Aiemmin ostajana esitelty Henrik Mustonen ei olekaan seuran pääomistaja.

Mestiksessä pelaavan Heinolan Peliittojen omistajanvaihdoksesta uutisoitiin kesällä. Uudeksi omistajaksi kerrottiin squash-ammattilainen Henrik Mustonen, joka osti Kai Koskiselta ja Karri Rämöltä osake-enemmistön.

Etelä-Suomen Sanomat kertoo kuitenkin nyt, että todellinen ostaja on Peliitoista pelipaikkaa tavoitteleva 25-vuotias unkarilaishyökkääjä Zoltán Nagy.

– Tämä oli kahden miehen projekti, kun minä ja Nagy lähdimme tätä vetämään. Nagyn mukaan ulkomailta piti tulla rahoitusta seuran pelastamiseksi, mutta syystä tai toisesta sitä ei ole tullut. Viime käänteissä Nagy on tuonut esiin, että hän haluaa päätäntävallan itselleen, Mustonen kertoi. 

Mustonen ei ole sijoittanut projektiin omaa rahaa, vaikka hänet aikaisemmin pääomistajana esiteltiin. 

– Lähdin palkollisena tähän hommaan ja olen laittanut omaa aikaani, imagoani ja sydäntäni peliin. 

Nagyn kaksoisrooli ei ole ollut muilla pelaajilla tiedossa aikaisemmin. Valmennus on tiennyt hänen roolistaan omistajana, mutta toistaiseksi Nagy on pelannut vain kolmessa ottelussa. Kolme edellistä kautta Nagy pelasi Suomi-sarjassa.

– Uskon tähän seuraan ja täällä on paljon muitakin ihmisiä, jotka haluavat pitää unelman elossa ja Peliitat Mestiksessä. En halua vielä muuta sanoa kuin että rahaa on tulossa ja tammikuun 9. päivä on yhtiökokous, missä muodostetaan hallitus, Nagy sanoo.

Peliittojen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2019 toiminut Jani Liukkonen on eronnut tehtävästään. 

» Lähetä palautetta toimitukselle