ESS: Iida Vainiota suunniteltiin myös avauskiekon pudottajaksi liigafinaalissa

LIIGA / Uutinen
Pelicansin ympärillä kohisee.
Kuva © Jarno Hietanen
Kohun nostattanutta Iida Vainiota suunniteltiin myös varsin näkyvään tehtävään tiistain finaaliottelussa.

Tiistai-iltana Liigan neljännen finaaliottelun jälkeen alkanut kohu katsomossa olleesta Iida Vainiosta on saanut uusia ulottuvuuksia, kun Etelä-Suomen Sanomien mukaan Vainiota kaavailtiin alunperin myös ottelun avauskiekon pudottajaksi.

– On siitä ollut puhetta. Siinä tuli kaikennäköistä, niin sitä ei sitten tehty, Vainio kertoi ESS:lle.

Lopulta aloituskiekon pudottamista ei nähty ottelussa lainkaan. Perjantaina pelatussa toisessa finaaliottelussa avauskiekon pudotti Lahdessa vanhemmaksi naiseksi pukeutunut mies.

Vainion läsnäolo ottelussa on herättänyt huomiota, sillä hänet on aiemmin tänä keväänä yhdistetty yksityiselämän asioissa Tapparan maalivahtiin Christian Heljankoon.

Vainio poimittiin useampaan kertaan kuviin hallin videotaululle, ja hän seurasi ottelua aivan kaukalon vieressä VIP-paikalla. Liigan edustaja Juha Pajunen kertoi ottelun jälkeen STT:lle vievänsä tapauksen eteenpäin Liigan käsiteltäväksi.

Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen kiisti aluksi ESS:lle, että Vainiota olisi suunniteltu avauskiekon pudottajaksi.

– On meillä ollut ajatuksena jossain kohtaa, mutta eihän me sellaista ruveta tekemään, Pöyhönen kuitenkin kertoi vastauksessaan Vainion kommenttiin avauskiekon pudottamisesta.

Kysymykseen Vainion läsnäolosta ottelussa Pöyhönen kommentoi seuraavasti.

– Hän on julkisuuden henkilö, hänellä on oikeus olla ottelussa kuten muillakin, hän on käsittääkseni ollut kutsuttuna SaiPan pelissä, Tapparan pelissä, Lukon pelissä. Miksei hän voisi olla meidänkin pelissä?

Liiga ei ole vielä tiedottanut tiistain ottelun tapahtumien tutkinnasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle