Cody Porter täydentämään SaiPan maalivahtiosastoa IPK:sta

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Mestiksessä alkukauden torjunut Porter saa näytönpaikan Liigan puolella.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto
IPK:n maalilla Mestiksessä torjunut Cody Porter siirtyy lainasopimuksella SaiPan riveihin.

Cody Porter liittyy SaiPan miehistöön helmikuun 2022 loppuun ulottuvalla lainasopimuksella. Sopimukseen sisältyy lisäksi optio tulevasta kaudesta.

Kanadalaisvahti on pelannut kuluvan kauden Mestiksessä IPK:n riveissä. 24-vuotias Porter on torjunut 25 ottelussa, joissa hänen torjuntaprosenttinsa on ollut 90,2.

Isokokoinen (191 cm / 86 kg) torjuja pelasi ennen Suomeen saapumistaan Puolan pääsarjassa. Sitä ennen Porter kiekkoili muun muassa juniorisarjoista QMJHL:ssä ja WHL:ssä sekä useammissa Pohjois-Amerikan alasarjoissa.

− Cody oli nuorena huippulupaus, joka loukkaantumisten ja muiden syiden takia on kulkenut hyvin erilaisen urapolun. Erittäin kilpailuhenkinen maalivahti, joka pääsee nyt näyttämään osaamisensa tällä tasolla, kertoi SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen.

Porter saapuu Lappeenrantaan ja liittyy uuden joukkueensa mukaan torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle