Christopher Gibson vuoden sopimukseen hallitsevan mestarin kanssa − sopimus myös Ässien Borgmanille

NHL / Uutinen
Christopher Gibson solmi Lightningin kanssa vuoden sopimuksen.
Kuva © Bruce Bennett
Jo vuodesta 2008 alkaen Pohjois-Amerikassa kiekkoillut suomalaismaalivahti Christopher Gibson on tehnyt kaksisuuntaisen sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa.

Christopher Gibsonin sopimus on vuoden mittainen. Maalivahdilla on takanaan 14 NHL-ottelua New York Islandersin riveistä kolmelta eri kaudelta. Lisäksi hän on kuulunut Toronto Maple Leafsin organisaatioon, mutta siellä hän koki NHL:n vain varamaalivahtina.

Gibson siirtyi Pohjois-Amerikkaan jo 12 vuotta sitten pelaten ensin Kanadan junioriliigoissa ennen ammattilaisuutta. Viime kaudella Gibson ehti pelata Islandersin farmijoukkueessa Bridgeport Sound Tigersissa 25 ottelua.

Samassa yhteydessä Lightning ilmoitti tehneensä kaksisuuntaisen vuoden sopimuksen myös alkukauden Ässissä pelaavan Andreas Borgmanin kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle