Calgary Flamesin päävalmentaja Darryl Sutter sai potkut

NHL / Uutinen
Darryl Sutter tunnetaan erikoisista haastatteluista.
Kuva © Leah Hennel

Pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Calgary Flames on antanut potkut päävalmentaja Darryl Sutterille. Seura tiedotti potkuista maanantaina.

Sutter toimi ensimmäisen kerran Flamesin organisaatiossa vuosina 2003–2011 toimien eri vastuutehtävissä, kuten päävalmentajana, sekä GM:nä.

Sutterin liittyi uudelleen Flamesin organisaatioon kauden 2020–2021 aikana korvaten päävalmentaja Geoff Wardin kesken kauden. Kauden 2021–2022 päätteeksi Sutter palkittiin NHL:n parhaana valmentajana.

Flames ja Sutter solmivat aikaisemmin kahden vuoden jatkosopimuksen, jonka oli tarkoitus astua voimaan tulevalla kaudella.

– Haluamme kiittää omistajien ja Flamesin fanien puolesta Darrylia hänen palveluvuosistaan Calgary Flamesissa, Flames-omistaja John Bean kertoo tiedotteessa.

Sutter johdatti Los Angeles Kingsin Stanley Cup -mestaruuteen vuonna 2012, sekä 2014. 

Flamesin toimistolla on tapahtunut merkittäviä muutoksia sen jälkeen, kun joukkue ei selviytynyt kevään pudotuspeleihin. Aikaisemmin seura tiedotti irtisanoneensa vuodesta 2014 GM:nä toimineen Brad Trelivingin.

» Lähetä palautetta toimitukselle