Bonsaksen jatkaa KooKoon kapteenina − Lukon mestarikapteeni varalla

LIIGA / Uutinen
KooKoo jatkaa norjalaispuolustajan kipparoimana.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto
KooKoo julkaisi tulevan kauden kapteenistonsa. Norjalaispuolustaja Alexander Bonsaksen aloittaa kolmannen kautensa kouvolalaisjoukkueen kapteenina.

Alexander Bonsaksen aloittaa kaikkiaan neljännen kautensa KooKoo-nutussa. Lisäksi 34-vuotias norjalaispuolustaja on edustanut Suomessa Tapparaa kahden ja puolen kauden ajan. Kirvesrintojen riveissä hän voitti myös kaksi Suomen mestaruutta.

Viime keväänä Bonsaksenin kausi päättyi maaliskuun puolivälissä tulleeseen loukkaantumiseen, joten häneltä jäivät väliin KooKoon ensimmäiset pudotuspelit Liigassa. Bonsaksen ei ole vielä toipunut täydellisesti pelikuntoon.

– En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon odotan pääseväni jälleen pelaamaan kannattajillemme, sillä siitä on jo todella kauan aikaa, kapteenin merkkiä kunnialla kantava Bonsaksen kommentoi.

KooKoon varakapteeneina toimivat puolustaja Oskari Manninen sekä hyökkääjät Kim Strömberg ja Heikki Liedes. Näistä Manninen toimii kapteenina, kunnes Bonsaksen palaa kokoonpanoon.

Manniselle alkava kausi on kolmas peräkkäinen Kouvolassa. Strömberg palaa Kouvolaan SHL-kauden jälkeen ja Liedes on kokonaan uusi nimi. Viime kaudella Liedes oli mestaruuden voittaneen Rauman Lukon kapteeni.

– Tietysti hieno juttu päästä mukaan kapteenistoon näin uutena pelaajana. Omalla esimerkillä yritän näyttää mallia, miltä menestyvän joukkueen arjen kuuluu näyttää ja ottaa tarvittaessa siihen kiinni, jos näyttää siltä, että ei olla menossa oikeaan suuntaan, varakapteeniksi valittu Liedes toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle