Atte Mäkinen Hermeksen hyökkäykseen

MESTIS / Uutinen
Mäkisellä on runsaasti kokemusta Mestis-peleistä.
Kuva © Timo Savela
Viime kauden TUTOssa pelannut Atte Mäkinen siirtyy Hermekseen.

Atte Mäkinen vahvistaa Hermeksen hyökkäystä yksivuotisella sopimuksella. Viime kaudella 23-vuotias laitahyökkääjä pelasi TUTOssa ja iski 50 ottelussa tehot 11+16. Pudotuspeleissä hän keräsi 11 ottelussa seitsemän tehopistettä.

Vantaalaislähtöinen Mäkinen on edustanut Mestiksessä myös Jukureita ja Kiekko-Vantaata. Pelejä Mestiksessä on kertynyt kaikkiaan 202 kappaletta. ikäkausimaajoukkueissakin esiintyneeltä hyökkääjältä löytyy lisäksi vyöltään kaksi Liiga-ottelua ja yhdeksän KHL-kamppailua.

− Atella on nuoresta iästä huolimatta paljon kokemusta Mestiksestä. Lisäksi hän on käynyt läpi ikäkausimaajoukkueet sekä päässyt Jokereissa myös pelaamaan KHL-pelejä. Viimeinen todellinen läpimurto miesten peleihin on vielä edessä ja uskon että se tulee tapahtumaan tulevalla kaudella, ennakoi Hermeksen päävalmentaja Janne Tuunanen.

− Atte tuo joukkueeseen paljon hyvää kahden suunnan pelaamista ja esimerkkiä muille, mutta paljon potentiaalia löytyy myös hyökkäyssuuntaan. Kaiken kaikkiaan arvokas lisä joukkueeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Uutinen
Hermekseen ulkomaalaisväriä kaksinkerroin
MESTIS | 16.7.2019 16:03
Uutinen
Hermeksen hyökkäys vahvistuu Riku Sihvosella
MESTIS | 31.5.2019 9:49
Uutinen
Hermes hankki nuoren maalivahdin RoKista
MESTIS | 14.5.2019 0:20
Uutinen
Tiihonen jatkaa Hermeksen riveissä
MESTIS | 4.5.2019 14:26