Ari-Pekka Selin on vapautettu Ässien päävalmentajan tehtävästä − Karri Kivi tilalle

LIIGA / Uutinen
Kivi päävalmensi viimeksi Ilvestä.
Kuva © Jarno Hietanen

Ässät tiedotti tiistaina, että päävalmentaja Ari-Pekka Selin ja valmentaja Pasi Arvonen eivät jatka seuran palveluksessa tästä eteenpäin. Kaksikko ehti valmentaa porilaisjoukkuetta vuodesta 2019.

− Olen todella todella pettynyt, että jouduimme tähän tilanteeseen. Emme ole onnistuneet saavuttamaan asetettuja tavoitteitamme urheilulliseen menestykseen liittyen ja meidän oli tehtävä tämä muutos, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen totesi.

Uusi päävalmentaja loppukauden mittaisella sopimuksella on porilaiset edelliseen Suomen mestaruuteen johdattanut Karri Kivi. Hänen valmennusryhmäänsä kuuluvat Saku Martikainen, Timo Turunen ja Jaakko Rosendahl.

− Karri Kivi oli vaihtoehdoistamme paras tilanteeseemme. Uskomme, että Karri pystyy omalla johtamisellaan ja kokemuksellaan selkeyttämään tilannettamme ja vapauttamaan suorittamista parantavaa energiaa joukkueessa. Karrilla on hyvä paineensietokyky ja malttia, jota muutostyössä aina tarvitaan. Hän on nähnyt Ässissä monia vaiheita, tunteiden kaikki ääripäät ja tietää mihin tulee mukaan, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Ässät on tällä hetkellä Liigan sarjataulukon viimeisenä kerättyään 23:sta ottelusta 21 pistettä.

Muokattu: 23.11.2021, kelo 10.50: Lisätty Kiven sopimuksen pituus.

» Lähetä palautetta toimitukselle