Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen parhaana pelaajana palkittu Nelli Laitinen siirtyy ensi kaudeksi NCAA-joukkue Minnesota Gophersin riveihin

Naisten Liiga / Uutinen
Tällä kaudella Nelli Laitinen on pelannut Kiekko-Espoon paidassa.
Keväällä 2020 alle 18-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu puolustaja Nelli Laitinen jatkaa uraansa ensi kaudella NCAA-joukkue Minnesota Gophersin riveissä. Laitisesta tulee historian kolmas suomalainen Gophersin joukkueessa.

Puolustajalupaus Nelli Laitinen pelaa ensi kaudella NCAA-joukkue Minnesota Gophersin paidassa. Tällä kaudella 19-vuotias Laitinen on pelannut Kiekko-Espoossa ja on vahva ehdokas myös Suomen olympiajoukkueeseen Pekingin kisoihin. 

Laitinen valittiin keväällä 2020 alle 18-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi ja hän on noussut maajoukkueen vakiokasvoihin. Nuori lupaus olisi halunnut lähteä yliopistojäille jo täksi kaudeksi, mutta valmistautuminen uran ensimmäiseen olympiaturnaukseen oli helpompaa kotimaan jäillä. Useat eri koulut olivat kiinnostuneita suomalaispuolustajasta, mutta lopulta valinta osui Minnesotaan. 

Laitisesta tulee historian kolmas suomalainen Gophersin joukkueessa. Aiemmin joukkueessa ovat pelanneet Noora Räty ja Mira Jalosuo. Gophersin päävalmentaja Brad Frost kommentoi Laitisen valintaa positiivisin sanoin. 

– Nelli (Laitinen) on maailmanluokan pelaaja, jolla on jo paljon kokemusta kansainvälisistä otteluista. Hän luistelee hyvin ja lukee peliä erittäin hyvin. Toivomme, että hän pääsee edustamaan maataan myös tulevissa olympiaturnauksessa, Frost kertoi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös