Aleksander Barkov teki merkittävän sijoituksen Tapparaan − "Minulla on ikuisesti kirveenmuotoinen sydän"

LIIGA, NHL / Uutinen
Nuorempi Barkov edusti Tapparaa viimeksi kaudella 2012−13.
Kuva © Timo Savela
Aleksander Barkovin pääomasijoitusta käytetään tarvittuihin investointeihin.

Pääomasijoituksellaan Aleksander Barkovista tulee Tapparan taustayhtiö Tamhockey Oy:n kolmanneksi suurin osakas.

− Olen kiitollinen, että Tamhockeyn hallitus halusi minut osaksi Tapparan tulevaisuutta. Minulla on ikuisesti kirveenmuotoinen sydän. Myös isäni uran huippuhetket olivat Tapparassa ja lapsena unelmoin saavuttavani joskus samanlaista menestystä kuin hän. Tapparan valmentajat, lääkintä- ja huoltojoukot, johto ja muu henkilökunta ovat mahdollistaneet tähänastisen urani, Barkov toteaa seuran tiedotteessa.

− Haluan tästä eteenpäin jakaa kokemuksiani ammattilaisjääkiekosta seuralle, joka on niin rakas meille kaikille Tapparan faneille sekä Tampereella että muualla maailmassa.

Samanaikaisesti myös yhtiön toimitusjohtaja Mika Arosta tuli yhtiön osakas. Aron mukaan Barkovin tekemä sijoitus on merkkitävä.

− Barkovin sijoitus on taloudellisesti merkittävä meille ja turvaa osaltaan investoinnit, joita tarvitsemme, kun siirrymme uudelle kotiareenallemme, Uros Livelle, Aro kertoo.

Tamhockey Oy:n suurimpana osakkaana jatkaa Poju Zabludowicz reilun 20 prosentin omistuksella. Antti Peltonen omistaa noin 20 prosenttia ja Barkov kymmenen prosenttia.

Poju hankki lisää osakkeita, mutta hänen omistusosuutensa ei juurikaan kasvanut. Osakkeiden määrä kasvoi. 

Juttua muokattu 17.09: Lisätty tieto omistusosuuksista

» Lähetä palautetta toimitukselle