AHL:ssä pisteitä takonut Dominic Turgeon tarttui Ässien haaviin

LIIGA / Uutinen
Dominic Turgeon (vas.) on pelannut reilun 360 AHL-ottelun lisäksi yhdeksän ottelua NHL:ssä Detroit Red Wingsin paidassa.
Kuva © Bruce Bennett/Getty Images
Porin Ässät solmi yksivuotisen pelaajasopimuksen Dominic Turgeonin, 26, kanssa. Liigaan yhdysvaltalaishyökkääjä siirtyy AHL:stä.

Iowa Wildin riveissä AHL:ssä viime kaudella pelannut Dominic Turgeon siirtyy Porin Ässiin yksivuotisella sopimuksella. Urallaan kaikkiaan 364 AHL-ottelua pelannut 26-vuotias hyökkääjä pelaa alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa Euroopassa.

AHL:ssä tehot 48+73 takonut Turgeon on pelannut myös Detroit Red Wingsin joukkueessa yhdeksän NHL-ottelua. Vuonna 2017 pelaajan edustama Grand Rapids Griffins juhli AHL:n mestaruutta.

– Tavoitteemme on ollut saada aikaiseksi vahvin keskusta Ässissä moneen vuoteen ja siten eri vaihtoehtoja kokoonpanoon sekä laajuutta tuloksentekoon. Olemme todella tyytyväisiä, että pystyimme tuomaan Turgeonin joukkueeseemme, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kertoo Ässien tiedotteessa.

– Olen jo pitkään ajatellut pelaamista Euroopassa ja Tommi Kerttula sai minut tuntemaan itseni erittäin tervetulleeksi Ässiin. Kuulin seurasta paljon hyviä asioita olen innoissani tästä mahdollisuudesta, pelaaja itse kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle