Ässillä kasassa 19 pelaajasopimusta

LIIGA / Uutinen
Kauden viimeisestä ottelusta ehti kulua vain kaksi päivää, kun Porin Ässät jo julkisti nipun pelaajasopimuksia. Porilaisseuralla on nyt valmiina 19 sopimusta ensi kaudesta.

Viime vuonna tähän aikaan oli kasassa kolme pelaajasopimusta ja moni pelaaja halukas lähtemään pois Ässistä. Nyt kukaan [Markku] Tähtistä lukuunottamatta ei ilmoittanut vastaavista aikeista. Vielä tällä hetkellä ei viime kauden joukkueesta ole unohdettu yhtään pelaajaa, vaan neuvottelut jatkuvat kaikkien kanssa, vastuuvalmentaja Mika Toivola selvitti.

– Tavoitteenamme oli, että puolet joukkueesta on kasassa sarjan loppuun mennessä. Nyt siitä ollaan vähän edellä. Maalivahtitilanne on vielä auki ja ykkösketju hakusessa.

Toivola kiitteli rungon säilymisen helpottavan hänen ja kakkosvalmentaja Karri Kiven tekemää työtä.

– Viime keväänä aloitetusta kolmen vuoden projektista on nyt harjoiteltu yksi vuosi. Jatkaminen on helppoa, koska joukkue on muutamaa ulkopuolelta hankittavaa helmeä lukuunottamatta sama kuin viime kaudella. Ensi kauden tavoite on näillä näkymin sijat 5-7.

Myös Ässien tuore toimitusjohtaja Juhani Tamminen kertoi omista ajatuksistaan patapaitojen kehittämiseksi. Hänen tavoitteenaan on nostaa Ässät "liigan parhaaksi pienen budjetin seuraksi".

– Tavoitteenamme on kasata voittava ja mielenkiintoinen joukkue. Me haemme kilpailuetua jokaisella alueella, ja tämä pelaajien säilyvyys on jo ensimmäinen niistä. Samaa etua haetaan myös esimerkiksi ykkössentterin ja maalivahdin kohdalla.

– Porista on luotava paikka, johon pelaajat ympäri maailmaa haluavat tulla kasvamaan ja kehittymään.

Pori on Ässä-johdon mukaan jo nyt kasvattanut vetovoimaansa pelaajien silmissä.

– Kiinnostusta on ollut todella paljon. On kuitenkin mietittävä, kannattaako meidän vaihtaa projektin viime vuonna aloittaneita pelaajia vai jatkaa samalla rungolla. Paikkoja on edelleen auki, joten tilannetta kuulostellaan. Tarjolla on eri ikäisiä ja eri kansallisuuksia edustavia pelaajia kaikille pelipaikoille, joten skaala on laaja, Toivola kertoi.

Myös Ässien juniorivalmennuspäällikkö Jouni Myllymaa kertoi pelaajien kasvaneesta kiinnostuksesta Poria ja patapaitoja kohtaan.

– Tammisen palkkaamisen jälkeen myös junioripuolelle on tullut aika paljon kyselyjä junioreilta, jotka haluaisivat tulla Poriin urheilulukioon.

Ässien viime kauden ykkösmaalivahti Scott Langkow'n jatkosta ei tällä erää ole tietoa. Huhuissa kanadalaista on viety muun muassa Jokereihin.

– Neuvottelut Scottin kanssa ovat käynnissä ja olen toiveikas niiden suhteen. Mies on itse ilmoittanut, että hän haluaa jäädä Poriin, jos muut asiat osuvat kohdalleen. Sitä en tiedä, millaisia tarjouksia Langkow on muualta saanut, Toivola kommentoi tilannetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle