Ässillä hyviä uutisia

LIIGA / Uutinen
Porin Ässien tiedostustilaisuuteen asteli helpottuneita jääkiekkovaikuttajia toimitusjohtaja Antti Heikkilän johdolla, kun seuralla oli pitkästä aikaa kerrottavanaan hyviä uutisia. Talousrikoksista epäillyn Ässien kaksi ja puoli vuotinen piina on ohi, kun kihlakunnansyyttäjä Mika Aalto teki syyttämättä jättämispäätöksen koskien kaikkia epäiltyjä kirjanpitorikoksia ja kavalluksia

Porin Ässät ry:tä ja sen toiminnassa vuosien 1994 ja 1999 välillä mukana olleita 16 henkilöä epäiltiin kirjanpitorikoksista ja törkeästä kavalluksesta. Jupakka Ässien ympärillä alkoi tammikuussa 2000, jolloin poliisi käynnisti massiivisen esitutkinnan Lounais-Suomen veroviraston pyynnöstä. Esitutkinnassa selvitettiin, onko Porin Ässät ry tahallaan jättänyt kirjaamatta kirjanpitoon pääsylipputuloja, alkoholijuomien ja makkaramyynnin tuloja sekä onko seura käyttänyt kirjaamatta jättämiään tuloja pimeiden palkkojen maksuun.

Esitutkinnan alkuvaiheissa poliisi pidätti Ässä-vaikuttajia kuulusteluja varten. Hirttosolmukka heitettiin ennen kaikkea silloisen toimitusjohtajan Veli-Pekka Ketolan sekä silloisen markkinointipäällikön ja nykyisen toimitusjohtajan Antti Heikkilän kauloihin. Järeiden alkutoimenpiteiden jälkeen seurasi kuitenkin kahden vuoden hiljaisuus, kunnes kuulustelut jatkuivat taas viime keväänä, jonka jälkeen poliisi jätti jutun syyteharkintaan. Ässät antoi selvityksiä 500 sivun verran ja esitutkintamateriaalia kertyi kaikkiaan 1300 sivua.

Porin Ässät ry:ssä ollaan koko ajan oltu varmoja siitä, että mitään väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut. Ässien mukaan kyse on ollut lähinnä vääristä tulkinnoista, kun verottaja on esim. pääsylipputulojen osalta olettanut yleisömäärän olevan se, mikä lehdessä on ilmoitettu, ottamatta huomioon ettei tuo yleisömäärä kerro totuutta maksaneiden katsojien määrästä. Alkoholijuomien osalta vääriä tulkintoja ovat aiheuttaneet mm. tuoppien koot ja makkaramyynnissä asiaa on omalta osaltaan sotkenut sponsorisopimus, jonka puitteissa Ässät on saanut makkaraa veloituksetta.

Vaikka Ässien kirjanpidossa ei sinänsä ole ollut mitään huomauttamista, pyritään sitä jatkossa kuitenkin selkeyttämään. Esim. lipunmyynnin suhteen Ässät uskoo väärien tulkintojen mahdollisuuden pienenevän, kun seura siirtyy jatkossa Lippupalvelun asiakkaaksi.

Epäiltyjen pimeiden palkkojen selvittämiseksi poliisi tutki mm. pelaajien pankkitilejä, mutta missään vaiheessa ei löytynyt mitään viitteitä siitä, että Ässissä olisi harjoitettu kyseistä toimintaa.

Kihlakunnansyyttäjä Aalto jätti siis syytteet nostamatta, koska olemassa ei ollut todennäköisiä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi. Ässissä syyttämättä jättämispäätös otettiin vastaan luonnollisesti huojentunein mielin. Jupakka on ollut raskas kaikille epäilyksen alaisille 16 henkilölle, ja seuralle sotkusta on aiheutunut sekä selkeitä taloudellisia että ennen kaikkea mittaamattomia imagollisia tappioita. Vaikka epäilyt ovatkin koskeneet Ässät ry:tä, on asia vaikeuttanut huomattavasti myös liigakiekkoa nykyään pyörittävän HC Ässät Oy:n toimintaa. Ässissä ei olla vielä mietitty, esitetäänkö valtiolle korvausvaatimuksia.

Kokonaan Ässien ahdinko ei kuitenkaan vielä ole ohi, sillä verottaja hakee seuralta 500 000 euron suuruusluokkaa olevia ennakkoveroja koskien aikaväliä 1995-1999. Nämä verot liittyvät verottajan epäilyihin maksetuista pimeistä palkoista, ja asiaa käsitellään vuoden 1995 osalta hallinto-oikeudessä sekä muiden vuosien osalta verotuksen oikeuslautakunnassa. Ässien asianajaja Timo Santavuo uskoo kuitenkin, että nyt tehty syyttämättä jättämispäätös heijastuu vääjäämättä myös tähän kiistaan Ässien kannalta positiivisesti.

HC Ässät Oy:n toimitusjohtaja Antti Heikkilä ja puheenjohtaja Pentti Ahola uskovat nyt tehdyn päätöksen auttavan seuran toimintaa nopeallakin aikavälillä, vaikka imagon korjaaminen viekin aikaa. Heikkilä kertoi saaneensa jo tänään 2-3 yhteydenottoa yrityksiltä, jotka ilmaisivat kiinnostuksensa yhteistyöhön, nyt kun sotku on selvitetty. Heikkilä ja Ahola uskoivat ja toivoivat tämän olevan positiivinen signaali myös median ja katsojien suuntaan.

Kihlakunnan syyttäjä Mika Aallon 16. elokuuta tekemä päätös syyttämättä jättämisestä on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

» Lähetä palautetta toimitukselle