ILV - IFK
LUK - HPK
SAI - JUK
SPO - PEL
WSH - SJS 2.00
OTT - ARI 2.30
CHI - NYI 3.30
CGY - CAR 4.00
EDM - DET 4.00

Ässien nuorille lupauksille jatkosopimukset

LIIGA / Uutinen
Aleksi Saarela veivailee ensi kaudellakin Ässien hyökkäyksessä.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Aleksi Saarela ja Valtteri Viljanen jatkavat porilaisjoukkueessa kevääseen 2016 asti.

Aleksi Saarela siirtyi kaudeksi 2014-2015 Ässiin Raumalta. 17-vuotias hyökkääjä on tehnyt alkukauden 12 ottelussa tehot 1+2.

− Alun perinkin oli tarkoitus, että Saarelan jatkosta neuvotellaan hyvissä ajoin, muistuttaa Ässien urheilujohtaja Mika Toivola.

− Hän on tulevaisuuden pelaaja, mahdollisesti jopa NHL:ää myöten, jatkaa Toivola.

Valtteri Viljanen on Ässien oma kasvatti, joka murtautui kesän aikana mukaan liigajoukkueen rinkiin. Viime kaudella hän oli tärkeässä kapteenin roolissa, kun Ässien A-nuoret pääsivät juhlimaan pronssiottelun voittoa.

− Viljanen tuli joukkueeseen kesäringin kautta. Esitykset näyttivät sellaisilta, että hän jää joukkueeseen, kertoo Toivola.

− Viljanen oli viime kaudella A-nuorten kapteeni, ja hänessä on edelleen samoja elkeitä, kiittelee myös päävalmentaja Pekka Rautakallio.

Ässät ja TUTO ovat lainanneet nuoria pelaajia puolin ja toisin. Tällä kerralla TUTO-vahti Kimmo Meriläinen pelaa kaksi peliä Ässien vahvuudessa lainasopimuksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle