HPK - KÄR
CAR - WSH 2.00
DAL - NSH 3.30

Ässillä myynti- ja lainapäivät: "Ketolan siirto oli sekä pelaajan että kehitysjohtajan tahtotila"

LIIGA / Uutinen
Juho Tommila pelasi hetken ajan myös hyökkääjänä.
Kuva © Topi Lainio
Porin Ässien puolustaja Juho Tommila siirtyy Vaasan Sportin vahvuuteen. Sopimus kestää kevääseen 2021 asti.

Porin Ässät paikkaa urheilullisesti heikkoa kauttaan taloudellisilla säästöillä. Porilaisseuran tavoitteena on turvata tulevien kausien joukkueen rakentaminen.

Tavoitteen myötä puolustaja Juho Tommila siirtyy Vaasan Sportiin. Tommilan sopimus Ässien kanssa olisi päättynyt kevääseen 2019, ja Sportissa raumalaislähtöinen puolustaja jatkaa myös kuluvan kauden jälkeen.

− Juho Tommila oli yksi ensimmäisistä pelaajista, jonka tapasin aloittaessani työni. Arvostan erityisesti hänen rehellisyyttään, kun hän kertoi jatkavansa uraansa muualla kauden jälkeen. Nyt pelaaminen täällä päättyi ennen aikojaan, mutta kiitän Juhoa hänen ajastaan Ässissä, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Tommila pelasi Ässissä kaikkiaan kaksi ja puoli kautta, ja kuluva kausi sisälsi tuurauskeikkoja myös laitahyökkääjänä. Tällä kaudella Tommila iski 30 ottelussa tehot 1+2.

Ässien 18-vuotias oma kasvatti Juuso Ketola puolestaan siirtyy lainasopimuksella Mestikseen Kokkolan Hermeksen riveihin. Tällä kaudella enimmäkseen nuorten SM-liigaa pelanneen Ketolan lainapesti kuuluu nuorten pelaajien siirtosäännön piiriin, joten jos hän pelaa viisi Mestis-peliä ennen siirtorajaa (15.2.2019), hän voi kauden loppuun asti siirtyä vapaasti Ässien ja Hermeksen välillä.

− Ketolan siirto oli sekä pelaajan että minun tahtotilani. Hänen kohdallaan haluamme koventaa asteittain pelivastetta A-nuorten peleistä. Hänelle tarjoutuu siirron ansiosta mahdollisuus pelata pitkä kevät Mestiksen kärkijoukkueessa ja hakea kokemuksia paineotteluista, joita Porissa ei ole tänä keväänä tarjolla. Lisäksi pelaajien arki on Kokkolassa hyvällä tasolla, Kerttula toteaa.

Muokattu 25.1.2019 klo 11.01: Ingressistä korjattu sopimuksen pituus kevääseen 2021 asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle