Ässien kasvojenpesu toimi myös talouspuolella

LIIGA / Uutinen
Voittoa tuli.
Kuva © Mikko Ruohola
Ässien taustayhtiö HC Ässät Pori Oy kirjasi päättyneestä tilikaudesta noin 134 000 euron voiton hyvän liikevaihdon avittamana.

HC Ässät Pori Oy:n 133 738,52 euron voiton taustalla oli hyvä liikevaihto, joka kipusi lähes 6,5 miljoonaan euroon. Liikevaihto oli yhtiön historian suurin.

Koronan aiheuttamat taloudelliset menetykset tekivät Ässien tiedotteen mukaan tulokseen noin 100 000 euron loven.

Liiga-kausi 2018–19 oli porilaisleirissä todella haasteellinen. Viime kaudella urheilullinen menestys alkoi kääntyä oikeaan suuntaan.

− Haluan heti aluksi kiittää koko organisaatiota hyvästä työstä. Yhteistyön ja hyvän joukkuehengen merkitys läpi koko organisaation on meille avainasia ja merkittävä tekijä voitollisen tuloksen taustalla, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen kommentoi.

− Kausi 2019 – 2020 oli vahva kehitysaskel sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Viime kauden kasvu antaa meille positiivisen näkymän ja vahvan uskon siitä, että olemme organisaationa menossa oikeaan suuntaan. Uskon vahvasti, että pystymme edelleen tekemään oikeita asioita sekä urheilullisesti että taloudellisesti.

Ässät on suuntamaassa niin tulevaan Liiga-kauteen kuin kuluvaan tilikauteen varovaisuus mielessään. Yhtiön laskelmien mukaan liikevaihto tulee laskemaan noin 20 prosentilla viime tilikaudesta.

Kasvua tulovirtoihin haetaan tapahtumajärjestämisestä.

Juttua muokattu 15.19: Korjattu voiton ja liikevaihdon määrä.

» Lähetä palautetta toimitukselle