Ässät jatkaa ensi kauden joukkueen rakentamista – Roope Talaja patapaitaan

LIIGA / Uutinen
Talaja pelasi neljä edellistä kautta Vaasassa.

Neljä edellistä kautta Vaasan Sportia edustanut 33-vuotias Roope Talaja siirtyy Porin Ässiin kaksivuotisella sopimuksella. 

– Siirrosta Ässiin on ollut aikaisemminkin puhetta ja nyt kun tämä mahdollisuus tuli uudestaan eteen, siirto tuntui oikealta. Koen, että Ässissä on aidosti hyvä mahdollisuus menestyä ja se motivoi minua. Tässä on jo kuitenkin jonkin verran uraa takana ja mitään en ole vielä voittanut, hyökkääjä kommentoi.

Urallaan 437 Liiga-ottelua pelannut Talaja on edustanut kotimaassa Bluesia, HIFK:ta sekä Sportia. Lisäksi otteluita on kertynyt KHL:ssä, Mestiksessä ja HockeyAllsvenskanissa.

Kuluvalla kaudella Talaja iski Sportin nutussa 50 ottelussa tehot 11+11. Parhaalla Liiga-kaudella 2018–19 syntyi 56 otteluun 22 maalia.

– Talaja tuo Ässiin 600 ammattilaisottelun kokemuksen. Hän on pelannut urallaan joukkueissa, joissa on ollut kova vaatimustaso ja pelaaminen on perustunut kovalle taistelulle sekä itsensä peliin laittamiselle, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kertoo.

– Hän on varmasti hyvä esimerkki vaatimustasosta ja tason ylläpitämisestä, yhdessä muiden kokeneiden pelaajien kanssa meidän nuorille pelaajillemme. Hän tuo sillä tavalla johtajuutta joukkueeseen, Kerttula arvioi.

» Lähetä palautetta toimitukselle