Ässät vuokrasi Törnvallin Ruotsiin

LIIGA / Uutinen
Ässät on kaventanut puolustajakalustoaan vuokraamalla Iikka Törnvallin Allsvenskanissa pelaavan Boden IK:n riveihin.

Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kertoo Iikka Törnvallin siirtyvän Ruotsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle peliajan perässä. Patapaidoissa ei suurta roolia olisi ainakaan tällä erää ollut luvassa, joten osapuolet katsoivat vuokrapestin olevan paras ratkaisu tässä vaiheessa.

Seurat ovat sopineet, että Ässät voi tarpeen niin vaatiessa kutsua Törnvallin takaisin miehistöönsä tammikuun lopussa.

Kalajoelta lähtöisin oleva Törnvall on jo liittynyt Boden IK:n harjoitusvahvuuteen, josta löytyy myös toinen ex-ässä. Maalivahti Matti Järvinen lähti hakemaan peliaikaa ruotsalaisseurasta jo kesällä.

Kahden kauden ajan Ässissä läpimurtoaan yrittäneen Törnvallin lähdön jälkeen porilaisjoukkueen puolustusvahvuudessa on nyt yhdeksän pelaajaa. Toimitusjohtaja Hirsimäen mukaan muita pelaajamuutoksia ei ainakaan lähiaikoina ole luvassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle