LeKi jyräsi Virkiän ja tasasi puntit puolivälieräsarjassa
Keskiviikkona Suomi-sarjan puolivälieräavauksen jatkoajalla hävinnyt LeKi saapui toiseen osaotteluun sisuuntuneena. Lempääläläiset vyöryivät päätöserän neljän osuman turvin selvään 6−1-voittoon ja tasoittivat ottelusarjan lukemiin 1−1.

Kotijoukkue LeKi aloitti ottelun vahvasti.

Jonne Ijäs ja Matias Kangaskoski väänsivät molemmille 2+2-minuuttiset väkivaltaisuudesta.

Jälkipeliä nähtiin lähes jokaisessa tilanteessa.

Perttu Ahon maalin myötä LeKi pääsi ensimmäiselle erätauolle 2−0-johtoasemassa.

Toisessa erässä Valtteri Kyllinen pysäytti Joshua Kossilan rangaistuslaukauksen.

Erän loppupuoliskolla Kossila pääsi kuitenkin iskemään Virkiän maalin päähän.

Molemmilla oli paikkansa myös lisäosumiin, mutta toiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 2−1.

LeKi otti kolmannessa erässä ottelun hallintaansa.

Saukkopaidat loivat useita hyviä tekopaikkoja.

Tuukka Hietamäki iski päätöserässä kaksi osumaa.

Ottelun ratkettua kaukalossa haettiin jo asetelmia seuraavaan kamppailuun.

Kauaa ei LeKi pääse kuitenkaan juhlimaan, sillä ottelusarja jatkuu jo lauantai-iltana Lapualla.
Kaikki kuvakoosteet
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
Bartošákin varusteet menivät vaihtoon, mutta jatkoerässäkin sieltä löytyi reikä
LIIGA | 22.3.2025 20:38
Kotitaika piti Auroraliigan finaaleissa – Kiekko-Espoon Tiia Pajarisen vuoro torjua nollapeli
Auroraliiga | 22.3.2025 20:34
- 1 / 1399
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41