S-Kiekko ja LeKi väänsivät sarjapisteistä Lempäälässä
Suomi-sarjassa pudotuspelipaikkaa jahtaava S-Kiekko haki arvokkaan vierasvoiton Lempäälästä lukemin 5–4 voittomaalikilpailun myötä. Seinäjokisten illan avainhahmoksi nousi 45 torjuntaa tililleen kerännyt unkarilaisvahti Botond Szücs.

Ottelu alkoi kotijoukkue LeKin lievässä hallinnassa.

Illan avausosumasta vastasi kuitenkin S-Kiekon Eemeli Boelius.

Ottelun toisessa erässä tunteet alkoivat lämmetä.

Kotijoukkue hallitsi toisen erän alkupuoliskoa.

Eemil Salosen vietyä kotijoukkueen 3–1-johtoon ottelu näytti jo hetkellisesti ratkeavan.

Kahden miehen ylivoima tarjosi vieraille uuden mahdollisuuden.

Vili Liimataisen osumalla vieraat nousivat maalin päähän.

Pieni yhteentörmäyskään ei sotkenut pirteästi pelanneen unkarilaisvahti Botond Szücsin torjuntavirettä.

S-Kiekko rakenteli päätöserässä useita hyviä tekopaikkoja.

Henri Väliranta tasoitti ylivoimalla lukemiksi 3–3.

Jälkipeli oli hetkittäin varsin reipasta.

Molemmilla joukkueilla oli varsinaisen peliajan loppuhetkillä omat tekopaikkansa voitto-osuman iskemiseen.

Voittomaalikilpailuun edenneen kamppailun ratkaisuosuman iskijänä kunnostautui Jesper Peltola.

Ottelun päätyttyä Szücs pääsi tuulettamaan arvokasta vierasvoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
FPS putoaa Mestiksestä, Hokki ja Pyry pelaavat viimeisestä sarjapaikasta
MESTIS | 23.3.2024 19:41
Haastattelu
Tappara-legendan poika oli lähellä johdattaa Liikunnan Riemun suuryllätykseen Suomi-sarjassa
Suomi-sarja | 7.3.2024 9:22