Suomi-sarjassa kamppailtiin Pirkanmaan derby – LeKi löi pisteen Pyryn voittoputkelle
Suomi-sarjan alkukautta ylivoimaisesti hallinneen Nokian Pyryn kymmenen ottelun voittoputki tuli päätökseensä perjantai-illan paikalliskamppailussa LeKin napattua nokialaisilta sarjapisteet lukemin 7–5.

Kotijoukkue saapui tunnelmavalaistuksessa kaukaloon.

Vierailija Pyry otti alkuhetkillä aloitteen itselleen.

LeKi sortui avauserässä ottamaan neljä hyökkäyspään jäähyä.

Pyryn Toni Rautakorpi ohjasi aktiivisesti omiaan.

Jesse Kalliosalon onnistumisten myötä vieraat karkasivat kahden maalin johtoon.

Pyry vei vielä ottelun toisen erän alkuhetkiä.

Erän edetessä painopiste siirtyi kohti Pyryn maalia.

Kiekkoa lyötiin kerta toisensa jälkeen kohti Ossi Mäkisen vartioimaa maalia.

Tuukka Hietamäki tasoitti ottelun lukemiksi 3–3.

Pyry nousi vielä kertaalleen johtoon Saku Hautamäen iskettyä maalin edestä lukemiksi 3–4.

Avauserässä lähinnä jäähypenkkiä kuluttanut Oliver Etula nosti kahdella maalillaan LeKin 5–4-johtoon.

Päätöserä oli LeKin juhlaa saukkopaitojen onnistuttua maalinteossa kolmesti.

Ottelun ratkettua otettiin vielä miehestä mittaa.

Kahakan taklauksellaan aloittanut Valtteri Mäkiviinikka sai ainoana tilanteesta suihkukomennuksen.

Tiukasta kamppailusta huolimatta loppusummerin soitua jälkipelit hoidettiin iloisella ilmeellä.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Uutinen
Pyry kaatoi LeKin paikalliskamppailussa – katso video Suomi-sarjan ilmaveivimaalista
Suomi-sarja | 6.2.2023 10:49
Uutinen
Kiekko-Espoolle lisää jatkosopimuksia, KOOVEE julkisti valmennusryhmänsä
MESTIS | Suomi-sarja | 14.6.2023 20:54
Artikkeli
Kiekko-Pojat marssi välieriin pitkän kaavan kautta – Peliitat säilytti sarjapaikkansa Mestiksessä
MESTIS | 4.4.2023 23:55
Artikkeli
Ketterä lähetti KOOVEEn kesälomalle, Turussa ylitöiksi venynyt ottelu oli lopulta Kiekko-Espoon juhlaa – FPS jäi tyhjin käsin Kalajoella
MESTIS | 3.4.2023 22:36
Artikkeli
RoKi ensimmäisenä joukkueena välieriin − vierasvoitot jatkuivat Hermeksen ja JoKP:n ottelusarjassa
MESTIS | 30.3.2023 21:44