JHT:lle kylmää kyytiä Lempäälässä

Suomi-sarja / Kuvakooste
Suomi-sarjassa vahvaan kevätvireeseen päässyt Lempäälän Kisa kaatoi runkosarjan päätöskierroksella JHT:n tylyin 11−4-loppulukemin. Seitsemän ottelun voittoputken myötä sarjassa viidenneksi noussut LeKi aloittaa puolivälierät Lapualla. Sarjan seitsemäs JHT puolestaan matkaa Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Ennen ottelua oli aikaa vielä pienelle juttutuokiolle.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkue hyökkäsi kaukaloon junnujen kannustamana.
Kuva © Jarno Hietanen
Toni Lampo iski ylivoimalla ottelun avausmaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat nousivat tasalukemiin muutamaa minuuttia myöhemmin.
Kuva © Jarno Hietanen
JHT:n juhlat jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Niklas Lattu yllätti JHT:n ja itsensä iskemällä LeKin uudelleen johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Avauserää vietettiin pitkälti JHT:n päädyssä.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäisellä erätauolla kaukalossa nähtiin hienoja torjuntoja ja komeita maaleja.
Kuva © Jarno Hietanen
Toinen erä alkoi tasaisemmissa merkeissä.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä Tuukka Hietamäki vei kahdella maalillaan LeKin jo 6−2-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Lempääläläisjuniorit ottivat katsomossa ilon irti johtoasemasta.
Kuva © Jarno Hietanen
JHT:n valmennus yritti vielä luoda uskoa omiinsa.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöskympillä JHT pääsi vielä kaunistelemaan lukemia.
Kuva © Jarno Hietanen
Konsta Piirainen vastasi ottelussa kaikista neljästä JHT:n maalista.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua tulostaululla komeilivat LeKin 11−4-voittolukemat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00

Lue myös