Indiansin pirteä esitys ei riittänyt sarjapisteisiin – LeKi nousi voittoon Suomi-sarjassa

Suomi-sarja / Kuvakooste
Jonne Virtasen valmentama Indians lähti perjantai-iltana Lempäälässä pelattuun kamppailuun vahvasti ja kaarinalaisilla oli enemmän kuin tarpeeksi tekopaikkoja voiton varmistamiseen. Vierailijoiden tuskaillessa tehottomuutensa kanssa LeKi hyödynsi omat paikkansa ja karkasi lopulta päätöserän kolmen osuman turvin 4–1-kotivoittoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaarinalaisten pirteiden otteiden myötä peliä pelattiin pääosin LeKin päädyssä.
Kuva © Jarno Hietanen
Mikke Laurila vei vierailijat avauserässä ylivoimalla johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Ensimmäisellä erätauolla pidetyn rankkarikilpailun palkintona oli tällä kertaa makeaa mahan täydeltä.
Kuva © Jarno Hietanen
Indiansin maalilla Kalle Hokkanen näytti pitkään pitävän maalinsa puhtaana.
Kuva © Jarno Hietanen
Kotijoukkueen huolto hoiti tällä kertaa myös vierailijoiden luistinongelmat.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisen erän loppuhetkillä LeKi nousi Teemu Kemppaisen osumalla tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Perhepeli oli houkutellut katsomoon niin pieniä kuin vähän isompiakin kiekonystäviä.
Kuva © Jarno Hietanen
Päätöserässä tunnelmat alkoivat lämmetä.
Kuva © Jarno Hietanen
Valtteri Kyllinen sai venyä pysäyttäessään vierailijoiden maalintekoyrityksiä.
Kuva © Jarno Hietanen
Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua nähtiin ottelun voitto-osuma.
Kuva © Jarno Hietanen
Maali oli Kemppaiselle illan toinen.
Kuva © Jarno Hietanen
Jonne Virtanen piirsi aikalisällä vielä illan viimeiset kuviot.
Kuva © Jarno Hietanen
Kahden tyhjiin isketyn osuman jälkeen LeKi pääsi juhlimaan 4–1-kotivoittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00

Lue myös