Toni Lydman

Oikea puolustajaop

Syntynyt:
25.9.1977 @ Lahti, FIN
Varaus:
1996 Calgary Flames 4.kierros #89
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    46
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    91
  • Käsi
    L

Ura:

Reippaan kasvatti, jonka Flames varasi vuonna 1996. Pelattuaan ensin junnuvuotensa ja yhden kauden liigaa Lahdessa siirtyi Toni hakemaan nostetta uralleen Tampereen Tapparasta kaudeksi 1996-97. Ensimmäinen kausi Tapparassa sujui vielä liigavauhtiin totutellessa. Toisella Tappara-kaudellaan Lydman alkoi jo lunastaa häneen asetettuja odotuksia ja tulosta alkoi tulla myös hyökkäyspäässä. Vuodet 1998-2000 Lydman edusti Helsingin IFK:ta ja kehitystä tapahtui monella osa-alueella ja Flames kiinnostui tarjoamaan Tonille sopimusta.

Kaudeksi 2000-01 Lydman matkusti Pohjois-Amerikkaan ja pääsi heti hyvin sinuiksi paikalliseen pelityyliin ja lunasti paikan Calgaryn vakiokokoonpanosta. Lydman vakiinnutti neljän Flamesissa pelaamansa kauden aikana itselleen paikan vakiokokoonpanosta ja oli joukkueen johtavia pakkeja. Kausden loppu ennen työsulkua meni Tonilta pilalle loukkaantumisen takia ja Lydman pystyi pelaamaan vain 6 ottelua pudotuspeleissä.

Työsulkukaudella Lydman paranteli loukkaantumisiaan, mutta pelasi HIFK:ssä vielä 6 ottelua. Ennen seuraavan kauden alkua Lydman kaupattiin Buffalo Sabresiin. Vei aikansa ennen kuin Lydman tottui Buffalon pelitapaan. Parin ensimmäisen kauden aikana hän pystyi tekemään vajaat 20 pistettä kaudessa, mutta paransi otteitaan ja hänestä tuli yksi Buffalon puolustuksen takuumiehistä. Kaudet 2006-07 ja 2007-08 Lydman pystyi pelaamaan kokonaan terveenä, ja hän ansaitsi joukkueen kunnioituksen myös pukuhuoneen puolella. Vaikka viimekaudella muutama loukkaantuminen tulikin, Lydman keräsi runkosarjassa tehot 4+16. Kauden jälkeen Buffalo halusi kuitenkin alkaa panostamaan puolustuksen nuorempaan kalustoon. Lydmanista tuli rajoittamaton vapaa agentti. Anaheim Ducks tarvitsi puolustukseen lisää kokemusta ja varmuutta, joten joukkue päättikin palkata Lydmanin riveihinsä. Kolmen vuoden sopimus takaa, että Lydman on tärkeä osa Anaheimia monta vuotta.

Vahvuudet:

Hyvä luistelija ja varma luutija omassa päässä. Omaa valmiuksia myös kiekolliseen pelaamiseen. Pystyy laittamaan kiekkoa nopeasti liikkeelle. Ei kaihda ottaa miestä.

Heikkoudet:

Loukkaantumisherkkä. Voisi osallistua enemmänkin hyökkäysten tukemiseen. Kiekollisena taitajana pitäisi pystyä auttamaan joukkuetta myös pisteiden valossa.

Rooli:

Varma peruspuolustaja kahdessa ensimmäisessä parissa.

KausiOMSPP/O+/-R
1995-96Reipas395270.1830
I-divisioona
1996-97Tappara491230.0665
SM-liiga
1996-97Tappara300006
SM-liiga pudotuspelit
1997-98Tappara48410140.2948
SM-liiga
1997-98Tappara40220.50
SM-liiga pudotuspelit
1998-99HIFK4247110.2636
SM-liiga
1998-99HIFK110330.272
SM-liiga pudotuspelit
1999-00HIFK46418220.4836
SM-liiga
1999-00HIFK90440.446
SM-liiga pudotuspelit
2000-01Calgary Flames62316190.31-730
NHL
2001-02Calgary Flames79622280.3552
NHL
2002-03Calgary Flames81620260.3228
NHL
2003-04Calgary Flames67416200.330
NHL
2003-04Calgary Flames60110.172
NHL pudotuspelit
2004-05HIFK81230.382
SM-liiga
2004-05HIFK50330.60
SM-liiga pudotuspelit
2005-06Buffalo Sabres75116170.2382
NHL
2005-06Buffalo Sabres181450.2818
NHL pudotuspelit
2006-07Buffalo Sabres67217190.2855
NHL
2006-07Buffalo Sabres162240.2514
NHL pudotuspelit
2007-08Buffalo Sabres82422260.3274
NHL
2008-09Buffalo Sabres80320230.2970
NHL
2009-10Buffalo Sabres67416200.330
NHL
2009-10Buffalo Sabres60110.176
NHL pudotuspelit
2010-11Anaheim Ducks78322250.323242
NHL
2010-11Anaheim Ducks600002
NHL pudotuspelit
2011-12Anaheim Ducks74013130.18046
NHL
YHTEENSÄ
NHL812362002360.2925539
SM-liiga1931439530.270187
NHL pudotuspelit5238110.21042
I-divisioona395270.18030
SM-liiga pudotuspelit32012120.38014