Tomi Mustonen

Laitahyökkääjälh

Syntynyt:
31.5.1983 @ Oulu
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    40
  • Pituus
    cm
    180
  • Paino
    kg
    92
  • Käsi
    L

Ura:

Oululaisen juniorityön taidonnäyte. Siirtyi kaudeksi 2002-2003 JYPin liigaryhmään, kun pelipaikka Kärpissä ei auennut. Jyväskylän kauden jälkeen lähti suorittamaan asepalvelustaan Kajaniin. Oli Hokin paras pistemies ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi KalPaan, jossa voitti Mestiksen pistepörssin.

Siirtyi takaisin kotiin hakemaan uusia haasteita SM-liigasta. Ura Kärpissä ei kuitenkaan auennut kolmen kauden aikana ja mies jäi pieneen rooliin. Lähti lopulta hakemaan uralleen uutta potkua Raumalta. Viime kausi Lukossa meni kuitenkin huonosti, ja lopulta pelipaikka avauskokoonpanossakin oli kiven takana. Kausi päättyi vielä ikävään loukkaantumiseen, josta ei ole toipunut vieläkään.

kaudella 2012-2013 Mustonen pelasi tammikuun loppuun Mestistä HCK:n riveissä. Siirtorajalla Mustonen siirtyi loppukaudeksi Kazakhstaniin ja Arlan Kokshetaun riveihin

Vahvuudet:

Pystyy nopeudellaan haastamaan puolustajan kuin puolustajan. Kiekollisesti taitava. Ärhäkkä maalintekijä. Tekee näyttäviä harhautuksia.

Heikkoudet:

Sortuu välillä kikkailuun ja omaan näppäryyteensä. Puolustuspelaamisessa on kehitettävää.

Rooli:

Ykkös- tai kakkosketjun laidassa.

Päivitetty 5.8.2013

KausiOMSPP/O+/-R
2000-01Kärpät421823410.9836
A SM-liiga
2000-01Kärpät61340.676
A SM-liiga pudotuspelit
2001-02Kärpät401719360.91640
A SM-liiga
2002-03JYP553470.13012
SM-liiga
2002-03JYP50000-30
SM-liiga pudotuspelit
2003-04Hokki441821390.891065
Mestis
2004-05KalPa432338611.422963
Mestis
2004-05KalPa96170.7856
Mestis pudotuspelit
2005-06Kärpät52813210.41628
SM-liiga
2005-06Kärpät91010.11-24
SM-liiga pudotuspelit
2006-07Kärpät55612180.33-334
SM-liiga
2006-07Kärpät10000002
SM-liiga pudotuspelit
2007-08Kärpät5591100.18426
SM-liiga
2007-08Kärpät140220.1406
SM-liiga pudotuspelit
2008-09Lukko54315180.33-1057
SM-liiga
2008-09Lukko50110.212
SM-liiga playout
YHTEENSÄ
SM-liiga2712945740.277157
Mestis8741591001.1539128
A SM-liiga823542770.941676
SM-liiga pudotuspelit381230.08-512
Mestis pudotuspelit96170.7856
A SM-liiga pudotuspelit61340.6706
SM-liiga playout50110.212