Roman Hamrlik

Puolustajap

Syntynyt:
12.4.1974 @ Gottwald, CZE
Varaus:
1992 Tampa Bay 1. kierros #1
  • Maa
    CZE
  • Ikä
    v.
    50
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    94
  • Käsi
    L

Ura:

Hamrlik oli koko NHL:n ykkösvaraus vuoden 1992 draftissa, jossa hänet nappasi itselleen Tampa Bay. Jykevä tsekki osoitti heti kuuluvansa NHL-tasolle vaikkei hän oitis yltänytkään pilviin asetettuihin odotuksiin.

Hamrlik paransi otteittaan vuosi vuodelta ja hänen neljäs kokonainen kausi 1995-96 oli läpimurto. Tuolloin syntyi pakille kovat teholukemat 16+49=65. Hamrlik pelasi Tampassa yhteensä 6 kautta kunnes siirtyi kaudella 1997-98 Edmonton Oilersin riveihin. Oilersissa vierähtäneet kokonaiset kolme kautta sujuivat perusvarmasti ja Hamrlik oli kokoajan joukkueen eniten pelaavien puolustajien joukossa.

Siirto Islandersiin tapahtui kaudeksi 2000-01. Ensimmäinen vuosi New Yorkissa meni hieman kaksijakoisesti, sillä pisteitä syntyi mukavat 46, mutta +/- lukemaksi jäi -20. Seuraavilla kausilla Hamrlik varmensi otteittaan ja teholukemat alkoivat pysyä plussan puolella. Peliaikaa Islandersissa tuli yhdessä Adrian Aucoinin kanssa lähes 30 minuuttia peli ja Hamrlik oli neljän Islanders kauden aikana koko ajan joukkueen runkopuolustajia.

Työsulkukaudella 2004-05 Hamrlik pelasi kotikaupunkinsa joukkueessa HC Zlinissä. Calgaryyn Hamrlik siirtyi syksyllä 2005. Calgaryssa Hamrlikille oli tarjolla paljon vastuuta ja hän pelasi kauden 2005-06 pääasiassa Dion Phaneufin pakkiparina. Pienet loukkaantumiset vaivasivat miestä läpi kauden.

Siirtyi vapaana-agenttina Montrealiin kesällä 2007, ja on tuon jälkeen ottanut itselleen ison tontin Canadiensin puolustuksesta. Neljän Canadiens-vuoden jälkeen matka jatkui pääkaupunkiin ja Washington Capitalsiin. Kaudeksi 2011-2012 solmittu kaksivuotinen sopimus ei kuitenkaan ennättänyt loppuun kotkapaidassa. Adam Oatesin tullessa Capitalsin pääkäskijäksi kaudella 2012-2013, Hamrlikille ei löytynyt pelipaikkaa. Lopulta kokenut puolustaja löysi itsenäs waivers-listalta, josta New York Rangers hänet poimi maaliskuussa 2013. 

Vahvuudet:

Isokokoinen ja vahva jässikkä. Koostaan huolimatta liikkuu sulavasti. Omaa kovan laukauksen. Pystyy pelaamaan isoja minuuttimääriä.

Heikkoudet:

Huonoina päivinään saattaa esiintyä flegmaattisesti. Isoa kokoa voisi hyödyntää vielä nykyistäkin enemmän kontaktitilanteissa.

Rooli:

Kolmannen parin puolustaja, kokemuksen tuoja.

KausiOMSPP/O+/-R
1990-91HC Zlin142240.2918
Extraliga (CZE)
1991-92HC Zlin345490.2650
Extraliga (CZE)
1992-93Atlanta Knights211212
IHL
1992-93Tampa Bay Lightning67615210.31-2171
NHL
1993-94Tampa Bay Lightning64318210.33-14135
NHL
1994-95Tampa Bay Lightning481211230.48-1886
NHL
1994-95HC Zlin21010.50
Extraliga (CZE)
1995-96Tampa Bay Lightning821649650.79-24103
NHL
1995-96Tampa Bay Lightning50110.2-14
NHL pudotuspelit
1996-97Tampa Bay Lightning791228400.51-2957
NHL
1997-98Tampa Bay Lightning37312150.41-1822
1997-98Edmonton Oilers41620260.63348
NHL
1997-98Edmonton Oilers120660.5-412
NHL pudotuspelit
1998-99Edmonton Oilers75824320.43970
NHL
1998-99Edmonton Oilers3000012
NHL pudotuspelit
1999-00Edmonton Oilers80837450.56168
NHL
1999-00Edmonton Oilers50110.2-44
NHL pudotuspelit
1999-00Zlin ZPS HC60330.54
Extraliga (CZE)
2000-01NY Islanders761630460.61-2092
NHL
2001-02NY Islanders701126370.53778
NHL
2001-02NY Islanders71671-66
NHL pudotuspelit
2002-03NY Islanders73932410.562187
NHL
2002-03NY Islanders50220.4-22
NHL pudotuspelit
2003-04NY Islanders81722290.36268
NHL
2003-04NY Islanders50110.22
NHL pudotuspelit
2004-05HC Zlin45214160.361670
Extraliga (CZE)
2005-06Calgary Flames51719260.5156
NHL
2005-06Calgary Flames70220.292
NHL pudotuspelit
2006-07Calgary Flames75731380.5188
NHL
2006-07Calgary Flames60110.178
NHL pudotuspelit
2007-08Montreal Canadiens77521260.3438
NHL
2007-08Montreal Canadiens121230.258
NHL pudotuspelit
2008-09Montreal Canadiens81627330.4162
NHL
2008-09Montreal Canadiens400002
NHL pudotuspelit
2009-10Montreal Canadiens75620260.3556
NHL
2009-10Montreal Canadiens190990.4715
NHL pudotuspelit
2010-11Montreal Canadiens79529340.4381
NHL
YHTEENSÄ
NHL13111534716240.48-1011366
Extraliga (CZE)1011023330.3316142
NHL pudotuspelit90231330.37-1667
IHL2112102