P.K. Subban

Puolustajap

Syntynyt:
13.5.1989 @ Toronto, ON, CAN
Kasvattajaseura:
North York Rangers MHA
Varaus:
2007 Montreal Canadiens 2. kierros #43
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    34
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    95
  • Käsi
    R

Ura:

Ensimmäinen kausi ammattilaisena sujui pääosin farmin puolella. Nousi kuitenkin pudotuspeleissä Canadiensin vakimiehitykseen. Tulokaskaudellaan 2010-2011 aiheutti kohtalaisen paljon partojen pärinää kukkopoikamaisen asenteensa ja ylimielisen käytöksensä vuoksi. Tynkäkauden alku keväällä 2013 meinasi jäädä pelaamatta sopimuskiistojen vuoksi. Myöntyi kuitenkin kaksivuotiseen jatkosopimukseen Montrealin kanssa ja on näin jälleen pyörittämässä Habsien puolustusta.

Valittiin kesällä 2013 NHL:n parhaaksi puolustajaksi upean kauden päätteeksi. Jatkoi hyviä otteitaan myös kauden 2013-14 aikana. Sopimusneuvottelut kesällä 2014 venähtivät välimieskäsittelyyn asti, mutta solmi ennen päätöksen tuloa kahdeksanvuotisen jatkosopimuksen Canadiensin kanssa nousten NHL:n parhaiten palkatuksi puolustajaksi vuosiansion perusteella.

Vaihdettiin Nasville Predatorsiin kaupassa Shea Weberiin kesäkuun lopulla 2016.

Vahvuudet:

Loistava luistelija, joka taitaa kiekollisen pelin. NHL:n parhaita pelin pyörittäjiä. Rohkea nousuissaan.

Heikkoudet:

Ryntäilee ajoittain sinne tänne ja pelaa itsensä ulos.

Rooli:

Joukkueensa ykköspuolustajia ja yksi NHL:n parhaistata puolustajista.

KausiOMSPP/O+/-R
2005-06Belleville Bulls5257120.2370
OHL
2005-06Belleville Bulls300002
OHL pudotuspelit
2006-07Belleville Bulls681541560.8289
OHL
2006-07Belleville Bulls1558130.8726
OHL pudotuspelit
2007-08Belleville Bulls58838460.79100
OHL
2007-08Belleville Bulls21815231.128
OHL pudotuspelit
2008-09Belleville Bulls561462761.3694
OHL
2008-09Belleville Bulls17312150.8822
OHL pudotuspelit
2009-10Hamilton Bulldogs771835530.6982
AHL
2009-10Hamilton Bulldogs737101.436
AHL pudotuspelit
2009-10Montreal Canadiens202212
NHL
2009-10Montreal Canadiens141780.576
NHL pudotuspelit
2010-11Montreal Canadiens771424380.49124
NHL
2010-11Montreal Canadiens72240.572
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
OHL234421481900.810353
NHL791426400.510126
AHL771835530.69082
OHL pudotuspelit561635510.91078
NHL pudotuspelit2139120.5708
AHL pudotuspelit737101.4306