Paul Mara

Puolustajap

Syntynyt:
7.9.1979 @ Ridgewood, NJ, USA
Varaus:
1997 Tampa Bay Lightning 1. kierros #7
Sopimus:
UFA
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    44
  • Pituus
    cm
    191
  • Paino
    kg
    84
  • Käsi
    L

Ura:

Mara pelasi juniorivuotensa OHL:ssä, Sudburyn ja Plymouthin joukkueissa. NHL-varaus tapahtui vuoden 1997 varaustilaisuudessa kun Tampa Bay huusi Maran nimen seitsemäntenä. Viimeisenä juniorivuotenaan kaudella 1998-99 teki 54 pistettä 52 ottelussa. Samalla kaudella Mara esiintyi myös ensimmäisen kerran NHL:ssä. Ainoassa ottelussa syntyi maali ja syöttö.

Kaudella 1999-00 Mara pääsi totuttelemaan NHL:ään jo 54 ottelun verran. 18 tehopistettä tuoneella kaudella aikaa kului vielä farmissakin, samoin kuin kaudella 2000-01, jonka aikana Mara kaupattiin Phoenixin organisaatioon. Pisteitä kausi 2000-01 toi 20, jonka alle Mara ei tuon kauden jälkeen ole kertaakaan jäänyt.

Kaksi ensimmäistä kokonaan Phoenixissä pelattua kautta sujuivat Maralta noin 25 tehopisteen tahdilla. Läpimurto NHL:n hyökkäävien puolustajien parhaimmistoon tapahtui kaudella 2003-04, jolloin Mara teki kuusi maali ja antoi 36 maaliin johtanutta syöttöä. Puolustajien pistepörssissä Maran sijoitus oli kuudestoista ja syöttöpörssissä viides. Työsulun ajan Mara pelasi Euroopassa. Joukkue oli Saksan pääsarjan Hannover Scorpions.

Kaudella 2005-06 Mara pelasi Phoenixissa ja pelasikin erinomaisen kauden. Hän oli Phoenixin tehokkain puolustaja 15+32=47 tehoillaan. Uran piste-ennätys NHL:ssa oli valmis.

Kesällä 2006 Phoenix vaihtoi Maran ja 3. kierroksen varausoikeuden Boston Bruinsin Nick Boyntoniin ja 4. kierroksen varausoikeuteen. Bostonista matka jatkui kuitenkin kesken kauden New Yorkiin, kun Rangers hankki miehen pelaajakaupassa.

Viihtyi Mannhattanilla reilut kolme kautta, ennen kuin suuntasi vuodeksi Montrealiin. Vaihtoi kesällä 2010 Anaheimiin, josta hänet kuitenkin kaupattiin takaisin pakkipulasta kärsineeseen Canadiensiin.

Vahvuudet:

Kiekollinen peli. Liike hyvää miehen koon huomioon ottaen.

Heikkoudet:

Saisi käyttää kokoaan enemmän hyödykseen. Oman pään pelaamisessa parantamisen varaa, mikä näkyy tehotilastoissa.

Rooli:

Kiekollinen pakki, jonka peliaika riippuu paljon joukkueen terveystilanteesta.

KausiOMSPP/O+/-R
1996-97Sudbury Wolves44934430.9861
OHL
1997-98Sudbury Wolves25818261.0479
1997-98Plymouth Whalers25815230.9230
OHL
1997-98Plymouth Whalers15314171.1330
OHL pudotuspelit
1998-99Plymouth Whalers521341541.0495
OHL
1998-99Plymouth Whalers1157121.0928
OHL pudotuspelit
1998-99Tampa Bay Lightning11122-30
NHL
1999-00Detroit Vipers153580.5322
IHL
1999-00Tampa Bay Lightning54711180.33-2773
NHL
2000-01Detroit Vipers103360.622
IHL
2000-01Tampa Bay Lightning46610160.35-1740
2000-01Phoenix Coyotes160440.25114
NHL
2001-02Phoenix Coyotes75717240.32-658
NHL
2001-02Phoenix Coyotes500004
NHL pudotuspelit
2002-03Phoenix Coyotes731015250.34-778
NHL
2003-04Phoenix Coyotes81636420.5248
NHL
2004-05Hannover Scorpions35513180.5189
DEL
2005-06Phoenix Coyotes781532470.670
NHL
2006-07Boston Bruins59315180.3195
2006-07New York Rangers192350.2618
NHL
2006-07New York Rangers102240.418
NHL pudotuspelit
2007-08New York Rangers61116170.2852
NHL
2007-08New York Rangers100110.120
NHL pudotuspelit
2008-09New York Rangers76516210.2894
NHL
2008-09New York Rangers71120.298
NHL pudotuspelit
2009-10Montreal Canadiens420880.1948
NHL
2010-11Anaheim Ducks331120.0640
2010-11Montreal Canadiens200440.248
NHL
2010-11Montreal Canadiens100000
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL734641892530.34-59776
OHL1463810814610265
DEL35513180.51089
NHL pudotuspelit333470.21050
OHL pudotuspelit26821291.12058
IHL2568140.56044