Patrik Lostedt

Laitahyökkääjälh

Syntynyt:
19.3.1981 @ Helsinki
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    43
  • Pituus
    cm
    179
  • Paino
    kg
    86
  • Käsi
    L

Ura:

IFK:n junioreita, joka siirtyi kaudeksi 2002-03 Mestikseen Haukkoihin. Pelannut kolme kautta Mestistä. Kaudella 2005-06 nousi IFK:n liigaryhmään ja toimi joukkueessa voimamiesosastolla. Jatkoi petopaidassa myös seuraavalla kaudella, kunnes loukkaantui marraskuussa.

Toivuttuaan käväisi Mestiksessä ja siirtyi sitten Bluesin riveihin. Kuului espoolaisten kokoonpanoon koko loppukauden ajan, ja onnistui myös maalinteossa. Seuraavaa kautta haittasi erityisesti lokakuinen jalkavamma, mutta sai silloin tällöin vastuuta.

Kehitys jatkui seuraavalla kaudella, erityisesti pelillisesti. Kausi katkesi kuitenkin polvivammaan tammikuun CHL-ottelussa. Sai kuitenkin loppukesästä 2009 vuoden jatkosopimuksen Bluesiin. Seuraava kausikin päättyi loukkaantumisiin, minkä takia oli pitkään ilman sopimusta.

Kausi 2010-11 alkoi lopulta Kiekko-Vantaassa, josta hän palasi Bluesiin viimeisenä siirtopäivänä. Muutaman Bewe:ssä vietetyn vuoden jälkeen palasi Mestikseen kaudella 2012-2013 ennen siirtorajan loppua Mikkelin Jukureiden riveihin.

Vahvuudet:

Ihmiskuula Lostedt on pienestä koostaan huolimatta äärimmäisen fyysinen pelaaja. Esimerkillinen asenne, pelaa aina suurella sydämellä ja antaa kaikkensa joukkueen eteen. Aiheuttaa hämmennystä vastustajien riveissä kovilla otteillaan ja tappeluhalukkuudellaan. Pystyy pelaamaan puolustavassa roolissa niin hyökkääjänä kuin puolustajanakin.

Heikkoudet:

Lostedtin suurimmat ongelmat ovat kiekollisessa pelissä sekä puutteellisessa liikkeessä. Hakee kontaktia toisinaan liiankin innoissaan, jolloin pelaa itsensä tilanteesta ulos. Pelityylinsä vuoksi Lostedt on jäähyherkkä pelaaja.

Rooli:

Alempien ketjujen hyökkääjä Jukureissa, joka saa paljon vastuuta alivoimalla.

Päivitetty 14.1.2014

KausiOMSPP/O+/-R
2000-01HIFK405490.23126
A SM-liiga
2000-01HIFK70110.1432
A SM-liiga pudotuspelit
2001-02HIFK1000000
SM-liiga
2001-02HIFK40813210.5311115
A SM-liiga
2001-02HIFK20110.512
A SM-liiga pudotuspelit
2002-03KJT101010.1212
Mestis karsinta
2002-03KJT382790.24-1394
Mestis
2003-04K-Vantaa413140.1-5123
Mestis
2003-04K-Vantaa50000-118
Mestis karsinta
2004-05K-Vantaa401340.1-2159
Mestis
2004-05K-Vantaa1000006
Mestis pudotuspelit
2005-06HIFK480110.024120
SM-liiga
2005-06HIFK8000008
SM-liiga pudotuspelit
2006-07HIFK251010.04-328
2006-07Blues101010.1241
SM-liiga
2006-07Blues81010.13146
SM-liiga pudotuspelit
2006-07Salamat1011122
Mestis
2007-08Blues190000062
SM-liiga
2007-08Blues70000027
SM-liiga pudotuspelit
2008-09Blues292020.07-4109
SM-liiga
2009-10Blues351560.17-6108
SM-liiga
2010-11K-Vantaa253690.36-963
Mestis
2010-11Blues60110.1729
SM-liiga
2010-11Blues10000018
SM-liiga pudotuspelit
YHTEENSÄ
SM-liiga17357120.07-7497
Mestis145918270.19-27441
A SM-liiga801317300.3811241
SM-liiga pudotuspelit331010.03199
Mestis karsinta151010.07130
A SM-liiga pudotuspelit90220.22134
Mestis pudotuspelit1000006