TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Miikka Kiprusoff

Maalivahtimv

Syntynyt:
26.10.1976 @ Turku, FIN
Varaus:
1995 San Jose Sharks 5.kierros #116
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    42
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    82
  • Käsi
    L

Ura:

TPS:n kasvatti Kiprusoff varattiin NHL:ään San Josen toimesta vuonna 1995. Esiintyi useaan otteseen nuorten maajoukkueissa. Siirtyi Ruotsiin kaudeksi 1996-97 AIK:n riveihin. Kiprusoff pelasi AIK:n riveissä kaksi hyvää kautta, kunnes teki paluun TPS:n riveihin kaudeksi 1998-99. Kausi sujui erinomaisesti, ja etenkin pudotuspeleissä Miikka oli loistovireessä ja johdatti tepsin aina mestaruuteen asti.

Hyvin sujuneen kauden jälkeen tuli yhteydenottoja Pohjois-Amerikasta ja Kiprusoff päätti tarttua tilaisuuteen ja lähti pelaamaan AHL-liigaa Kentuckyn riveihin tavoitteena päästä koittamaan myös ylhäällä NHL:ssä Sharksin riveissä. Ensimmäinen kausi sujui kokonaan farmijoukkueessa, mutta jo toisella Pohjois-Amerikan kaudellaan Miikka pääsi koittamaan NHL:ssä. Kaudella 2000-01 tilille tuli ensimmäiset NHL-ottelut. San Josessa oli kova kilpailu maalivahdin paikoista, joten tolppien väliin pääsyn eteen oli tehtävä kovasti töitä. Kiprusoff pelasi vielä kaksi kautta Sharksin riveissä ja peliaikaa tuli aina silloin jos joukkueen ykkösmaalivahti tarvitsi lepoaikaa.

Marraskuussa 2003 tuli Kiprusoffin uran kannalta erittäin merkittävä siirto. Maalivahtipulasta kärsinyt Flames osti ”Kipperin” Sharksista ja miehelle tarjoutui todellinen näyttöpaikka. Kiprusoffin pelit lähtivät heti alusta lähtien kulkemaan hyvin ja hyvien otteiden jatkuessa miehen itseluottamus kasvoi. Kiprusoff lunasti itselleen Flamesin ykkösmaalivahdin paikan ja johdatti joukkueen aina Stanley Cupin finaaleihin asti. Kiprusoff oli avainasemassa myös syksyn World Cupissa, kun Suomi eteni finaaliin.

Torjui työsulkukauden Ruotsissa Timrån riveissä. NHL-kausi 2005-06 oli Flamesin kehnosta pudotuspelimenestyksestä huolimatta nappikausi "Kipperille" joka valittiin liigan parhaaksi maalivahdiksi. Lisäksi Kiprusoff oli ehdolla Hart Trophy äänestyksessä.

On edelleen NHL:n arvostetuimpia ja eniten pelaavia maalivahteja. Arvostus ja merkitys joukkueelle kasvaa koko ajan.

Vahvuudet:

Kiprusoffin ehdoton vahvuus on rautaiset hermot tiukoissakin tilanteissa. Hanskakäsi on nopea ja sivuttaisliikkeet sulavia. Ei hötkyile, vaan pyrkii pelaamaan mahdollisimman tehokkaasti itseään väsyttämättä. Pystyy hyvin keräämään itsensä takaiskujen jälkeen.

Heikkoudet:

Parannettavaa mailapelissä. Lonkkavaivat jatkuva riesa kiivaassa pelitahdissa.

Rooli:

Jälleen selkeä ykkösmaalivahti. Erittäin tärkeä lenkki joukkueen menestymisen kannalta.

KausiOPO%KANPMSR
1994-95TPS83.000000
SM-liiga
1994-95TPS13000
SM-liiga pudotuspelit
1995-96TPS404.140020
SM-liiga
1995-96TPS11000
SM-liiga pudotuspelit
1996-97AIK422.533018
Elitserien
1996-97AIK7000
Elitserien pudotuspelit
1997-98AIK422.690004
Elitserien
1998-99TPS5093.601.864026
SM-liiga
1998-99TPS10000
SM-liiga pudotuspelit
1999-00Kentucky Thoroughblades4792.402.4830110
AHL
1999-00Kentucky Thoroughblades5002
AHL pudotuspelit
2000-01Kentucky Thoroughblades3692.602.242022
AHL
2000-01San Jose Sharks590.201.950000
NHL
2000-01San Jose Sharks3000
NHL pudotuspelit
2001-02Cleveland Barons494.901.730022
AHL
2001-02San Jose Sharks2091.502.482004
NHL
2001-02San Jose Sharks1000
NHL pudotuspelit
2002-03San Jose Sharks2287.903.251000
NHL
2003-04San Jose Sharks10000
2003-04Calgary Flames3893.301.7040115
NHL
2003-04Calgary Flames2692.801.85010
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
SM-liiga984046
AHL8750514
NHL8670119
Elitserien8430112
SM-liiga pudotuspelit34000
NHL pudotuspelit30010
Elitserien pudotuspelit7000
AHL pudotuspelit5002