Matt Donovan

Puolustajap

Syntynyt:
2.5.1990 @ Edmond, OK, USA
Kasvattajaseura:
Cedar Rapids RoughRiders
Varaus:
2008 New York Islanders 4. kierros #96
Sopimus:
2016
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    33
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    92
  • Käsi
    L

Ura

Matt Donovan vietti juniorivuotensa Cedar Rapids RoughRidersissa USHL:ssa. NY Islanders varasi Donovanin neljännellä kierroksellä kesän 2008 varaustilaisuudessa. Donovan pelasi kaudet 2009-11 Denverin yliopistojoukkueessa, mistä siirtyi kauden päätteeksi Islandersin farmiseura Bridgeport Sound Tigersiin. Donovan otti ison roolin Sound Tigersin puolustuksesta ja on paukuttanut AHL:ssä puolustajalle mittavat 119 pistettä 180 ottelussa. Donovan sai kutsun ylös Islandersin paitaan syksyllä 2013 ja sai vakiinnutettua roolin miehistössä hapuilevan alun jälkeen. Islandersilla on runsaasti tarjontaa puolustukseen, joten Donovan saattaa joutua hakemaan peliaikaa Sound Tigersin riveistä ainakin kauden 2014-15 alussa.

Vahvuudet

Donovanilla on erittäin kova lyöntilaukaus ja hyvä kiekollinen pelisilmä. Kykyjä ja kokoa myös fyysiseen peliin.

Heikkoudet

Donovan on yhä melko hidas luistimilla, vaikka on pyrkinyt kehittämään luisteluaan. Donovan hakee usein liian vaikeaa avausta ja hänen pitäisi yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa peliään.

Rooli

Taistelee paikasta Islandersin kokoonpanossa.