Joni Pitkänen

Puolustajap

Syntynyt:
19.9.1983 @ Oulu, FIN
Varaus:
2002 Philadelphia Flyers 1. kierros #4
  • Maa
    FIN
  • Ikä
    v.
    35
  • Pituus
    cm
    191
  • Paino
    kg
    97
  • Käsi
    L

Ura

Joni Pitkänen nousi suomalaisen kiekkoyleisön tietoisuuteen jo 17-vuotiaana kaudella 2000-01, jolloin Kärppien silloinen valmentaja Juhani Tamminen nosti nuorukaisen SM-liigaan. Seuraavalla kaudella Pitkänen valtasi jo vakiopaikan Kärppien kokoonpanosta, ja kauden päätteeksi Pitkänen varattiin Philadelphian toimesta ensimmäisellä kierroksella numerolla 4. Pitkänen pelasi vielä seuraavan kauden SM-liigassa ennen siirtymistään kolmen vuoden sopimuksen turvin Pohjois-Amerikkaan. Pitkänen oli voittamassa myös kahteen otteeseen pronssia nuorten MM-kisoissa ja hänet palkittiin vuoden 2003 kisojen parhaana puolustajana.

Pitkäsen avauskausi Atlantin takana sujui vähintäänkin hyvin, josta osoituksena oli vakiopaikan valtaaminen pelaavasta kokoonpanosta heti ensimmäisellä kaudella. Tulokaskauden saldona oli vakiopaikan lisäksi 27 tehopistettä ja paikka tulokkaiden all stars –pelistä. Pitkänen sai vastuuta mukavasti myös ylivoimapelissä eikä peliaika vähentynyt edes kovissa pudotuspeleissä.

Pelasi 2003-04 työsulun takia AHL:n Philadelphia Phantomsissa, jossa Pitkänen oli joukkueen johtava puolustaja mestaruuteen päättyneellä kaudella. Pudotuspeleissä miehen vastuu lisääntyi entisestään ja Pitkänen voitti pudotuspelien plusmiinustilaston. Hänet valittiin myös kauden aikana AHL:n tähdistöottelun avauskokoonpanoon.

Kausi 2005-06 oli Pitkäselle hieno. 46 pistettä 58 pelissä ja tehotilaston lukema +22 kertoivat paljon siitä mihin Pitkänen parhaimmillaan pystyy. Seuraava kausi oli Pitkäselle ja koko Flyersille vaikea, pisteitä syntyi edelleen 43 mutta tehotilasto meni pahasti pakkaselle. Seuraavana kesänä Pitkänen kaupattiin Oilersiin yhdessä Geoff Sandersonin ja 3. kierroksen varausoikeuden kanssa Joffrey Lupuliin ja Jason Smithiin.

Pitkäksi venyneet sopimusneuvottelut poikivat vuoden mittaisen sopimuksen. Seuraavana kesänä Pitkänen kaupattiin Carolinaan vaihdossa Erik Coleen. Carolinassa Pitkänen löysi taas parasta virettään ja nousi joukkueen johtavaksi pakiksi.

Vahvuudet

Pitkänen on modernin puolustajan prototyyppi: isokokoinen, taitava ja liukas luistimilla. Hän taitaa kiekollisen pelin lisäksi myös fyysisemmän pelin ja on vahva molemmissa päissä kaukaloa. Pitkäsen avut tulevat parhaiten esiin pelin avaamisessa sekä ylivoimapelissä.

Heikkoudet

Hänellä ei ole suurempia heikkouksia. Vaikka hän taitaa fyysisemmänkin pelin, niin voimaa voisi olla enemmänkin. Pitkänen pelaa usein sääntöjen rajamailla, joka kostautuu joskus turhina jäähyinä. Ailahtelevaisuus ollut jonkinmoinen hidaste läpimurrolle.

Rooli

Ykkösparin puolustaja, pelaa NHL:n kärkiminuutteja. Isossa roolissa Carolinassa.

KausiOMSPP/O+/-R
1999-00Kärpät2000000
A SM-liiga
2000-01Kärpät24611170.7177
A SM-liiga
2000-01Kärpät210000210
SM-liiga
2000-01Kärpät2000012
SM-liiga pudotuspelit
2001-02Kärpät49415190.39265
SM-liiga
2001-02Kärpät40000-112
SM-liiga pudotuspelit
2002-03Kärpät35515200.5738
SM-liiga
2003-04Philadelphia Flyers71819270.3844
NHL
2003-04Philadelphia Flyers150330.26
NHL pudotuspelit
2004-05Philadelphia Phantoms76635410.54105
AHL
2004-05Philadelphia Phantoms213470.3316
AHL pudotuspelit
2005-06Philadelphia Flyers581333460.7978
NHL
2005-06Philadelphia Flyers60220.332
NHL pudotuspelit
2006-07Philadelphia Flyers77439430.5688
NHL
2007-08Edmonton Oilers63818260.4156
NHL
2008-09Carolina Hurricanes71726330.4658
NHL
2008-09Carolina Hurricanes180880.4416
NHL pudotuspelit
2009-10Carolina Hurricanes71640460.6572
NHL
2010-11Carolina Hurricanes72530350.4960
NHL
YHTEENSÄ
NHL483512052560.530456
SM-liiga105930390.374113
AHL76635410.540105
NHL pudotuspelit39013130.33024
A SM-liiga26611170.65077
AHL pudotuspelit213470.33016
SM-liiga pudotuspelit60000014