Cory Schneider

Maalivahtimv

Syntynyt:
18.3.1986 @ Marblehead, MA, USA
Varaus:
2004 Vancouver Canucks 1. kierros #26
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    38
  • Pituus
    cm
    191
  • Paino
    kg
    92
  • Käsi
    L

Ura:

Vancouver Canucksin kesän 2004 ykkösvaraus kulki ammattilaiseksi pitkän tien yliopistojoukkue Boston Collegen kautta. Hän pelasi kolme kautta yliopistojoukkueessaan ja oli yksi yliopistokiekon lupaavimmista maalivahdeista. Kansainvälisellä tasolla Schneider pääsi edustamaan kotimaataan USA:ta sekä 18-vuotisten-, että 20-vuotisten MM-kisoissa.

Kolmen menestyksekkään yliopistokauden jälkeen Schneider siirtyi kesällä 2007 ammattilaiseksi AHL-seura Manitoba Moosen paitaan. Alku AHL:ssa oli kovin vaikea, mutta jo ensimmäisen AHL-kauden lopussa hän oli tulokkaana yksi sarjansa parhaista maalivahdeista. Jo seuraavalla kaudella 2008-09 tapahtui lopullinen läpimurto AHL:ssa ja nuori maalivahti valittiin AHL:n ykköstähdistöön sekä palkittiin sarjan parhaana maalivahtina.

Schneider sai satunnaisia eriä ja pelejä NHL:ssä Vancouverin paidassa kausien 2008-09 ja 2009-10 aikana, mutta pääosan kausista hän oli kasvamassa korkoa AHL:ssa. Vancouverin kehitystyö omalle maalivahtiprojektilleen toimi nousujohteisesti, kaudella 2010-11 Schneider nousi Roberto Luongon kakkosvahdiksi NHL:ään ja onnistui hienosti saatuaan lopulta kunnon mahdollisuuden. Seuraavalla kaudella 2011-2012 Schneider sai jo enemmän vastuuta ja onnistuikin näyttöpaikoissaan. Pudotuspeleissä torjui jo kolme viimeisintä ottelua. Schneiderin huippuvire on saanut Luongon pallin heilumaan.

Kesän 2013 varaustilaisuudessa New Jerseyssä ilmoitettiin pelaajakaupasta, jossa New Jersey Devils antoi Vancouver Canucksille ensimmäisen kierroksen varausvuoron ja Canucks vastineeksi Schneiderin. Näin Schneideristä tuli Martin Brodeurin mahdollinen manttelinperijä.

Vahvuudet:

Melko isokokoinen ja kokoonsa nähden erittäin nopea maalivahti. Pelaa perhostyylissä nopeasti jäihin, mutta pystyy peittämään myös ylös tulevia laukauksia. Henkisesti vahva johtajatyyppi, joka toimi juniori-iässään joukkueensa kapteenina maalivahdin asemasta huolimatta.

Heikkoudet:

Menee joskus liiankin helposti jäihin. On mailankäytössä raakile ja Schneiderilta on nähty NHL:ssä jo useita ihmeellisiä syöttöjä suoraan vastustajan lapaan.

Rooli:

Kakkosmaalivahti. Syrjäyttää ehkä Brodeurin aloittavan maalivahdin paikalta.

KausiOPO%KANPMSR
2002-03Andover232195.101.6930
High-MA
2003-04Andover242495.601.4260
High-MA
2003-04USNTDP10101.6110
U18-MM
2004-05Boston College181891.601.9010
HE
2005-06Boston College393992.902.1180
HE
2006-07Boston College424292.502.1560
HE
2007-08Manitoba Moose363591.502.2830
AHL
2007-08Manitoba Moose6593.801.9200
AHL pudotuspelit
2008-09Vancouver Canucks8787.703.3800
NHL
2008-09Manitoba Moose403992.802.0450
AHL
2008-09Manitoba Moose222192.202.1500
AHL pudotuspelit
2009-10Vancouver Canucks2191.503.8000
NHL
2009-10Manitoba Moose606091.902.5140
AHL
2009-10Manitoba Moose6690.503.1200
AHL pudotuspelit
2010-11Vancouver Canucks252292.902.2310
NHL
2010-11Vancouver Canucks591.502.5800
NHL pudotuspelit
2011-12Vancouver Canucks3393.601.963020
NHL
2012-13Ambri-Piotta891.303.2200010
NLA
2012-13Vancouver Canucks3092.702.115010
NHL
YHTEENSÄ
AHL13613412000
HE999915000
NHL35939030
High-MA47459000
AHL pudotuspelit3432000
U18-MM10101000
NLA80010
NHL pudotuspelit5000