Brian Elliott

Maalivahtimv

Syntynyt:
9.4.1985 @ Newmarket, ON, CAN
Varaus:
2003 Ottawa Senators 9. kierros #291
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    39
  • Pituus
    cm
    188
  • Paino
    kg
    95
  • Käsi
    L

Ura

Wisconsinin yliopistojoukkueessa neljä kautta pelannut Elliott on mennyt hieman pidemmän kaavan kautta noustessaan hyväksi NHL-vahdiksi. Reilut kaksi kautta AHL-joukkue Binghampton Senatorsissa sujuivat nousujohteisesti, ja pääsi kaudella 2008-2009 pelamaaan 31 ottelua Ottawan maalilla kelpo tilastoilla. Seuraavalla kaudella starttasi 55:ssä ottelussa Senatorsin paidassa Ottawan kärsiessä maalivahtiongelmista, ja valittiin kertaalleen viikon pelaajaksikin. Pelasi myös neljä pudotuspeliä Ottawan tiputtua Pittsburghille ensimmäisellä kierroksella, mutta näissä taso romahti täysin.

Kaudella 2010-11 lähti kauteen Ottawan ykkösenä, mutta pelit menivät huonosti, ja treidattiin hyvissä ajoin Coloradoon vaihdossa toiseen alisuorittaneeseen maalivahtiin, Craig Andersoniin. Loppukausi ei ollut juurikaan parempi, eikä Colorado uusinut sopimusta.

Kesällä 2011 St. Louis Blues hankki Elliotin kakkosmaalivahdiksi Jaroslav Halakin taakse, mutta Halakin ailahtelevat otteet antoivat Elliotille mahdollisuuden. Kausi oli menestys, sillä Elliott pelasi elämänsä kauden, päästäen 38:ssa pelissä taakseen vain keskimäärin 1,56 kiekkoa /peli. Jo tammikuussa Elliot kirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen St. Louisin kanssa. Pudotuspelit eivät sujuneet aivan yhtä hyvin, mutta ei Blues Elliottiin kaatunutkaan.

Kaudella 2012-13 Elliott ei ollut aivan edelliskauden tasoinen, mutta silti hyvä, ja pudotuspeleissä roihahti taas liekkeihin; kuudessa pelissä päästettyjen maalien keskiarvo 1,90.

Vahvuudet

Elliott on peittävä maalivahti varustettuna hyvällä liikkeellä. Rauhallinen ilmestys maalin suulla.

Heikkoudet

Epätasaisuus on ollut suurin kompastuskivi matkalla maineeseen, ei pysty pitämään tasoaan kovin pitkään hyvällä tasolla. Ilmiömäinen kausi 2011-12 viittaisi kuitenkin, että pystyy säilyttämään hyvän tason. Mailapelissä ja sijoittumisessa on ollut puutteita. 

Rooli

St. Louisissa jakaa torjuntavastuun puoliksi Halakin kanssa. Potentiaali täysipäiväiseksi ykkösvahdiksi.

KausiOPO%KANPMSR
2003-04Univ. of Wisconsin691.202.14
NCAA
2004-05Univ. of Wisconsin994.501.16
NCAA
2005-06Univ. of Wisconsin3393.801.55
NCAA
2006-07Univ. of Wisconsin3692.302.10
NCAA
2006-07Binghamton Senators888.604.24
AHL
2007-08Binghamton Senators4491.502.81
AHL
2007-08Ottawa Senators196.601.01
NHL
2008-09Binghamton Senators3092.602.31
AHL
2008-09Ottawa Senators3190.202.77
NHL
2009-10Ottawa Senators5590.902.57
NHL
2009-10Ottawa Senators485.304.14
NHL pudotuspelit
2010-11Ottawa Senators4389.403.19
2010-11Colorado Avalanche1289.103.83
NHL
2011-12St. Louis Blues3894.001.56
NHL
2011-12St. Louis Blues890.402.37
NHL pudotuspelit
2012-13St. Louis Blues2490.702.28
NHL
2012-13St. Louis Blues890.402.37
NHL pudotuspelit
2012-13Peoria Rivermen294.601.51
AHL
YHTEENSÄ
NHL204000
NCAA84000
AHL84000
NHL pudotuspelit20000