Brendan Bell

Puolustajap

Syntynyt:
31.3.1983 @ Ottawa, ON, CAN
Varaus:
2001 Toronto Maple Leafs 3. kierros #65
Sopimus:
UFA
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    41
  • Pituus
    cm
    185
  • Paino
    kg
    93
  • Käsi
    L

Ura

Ontariolainen Brendan Bell pelasi vakuuttavan OHL-uran Ottawa 67's:n riveissä. Joukkuetovereina Bellillä olivat muun muassa Corey Locke ja Matt Foy. Bell valittiin keväällä 2003 jopa Kanadan juniorisarjojen parhaaksi puolustajaksi. Vaikka hän oli myös Kanadan juniorimaajoukkueen kantavia voimia, niin NHL-odotukset ovat olleet maltilliset. Torontokin varasi kesällä 2001 Bellin vasta kolmannella kierroksella.

Ammtilaiskiekkoa Bell on opetellut pelaamaan pitkään ja hartaasti AHL:ssä. Läpimurto NHL-kokoonpanoon tapahtui viimein syksyllä 2006.

Vahvuudet

Bell liikkuu hyvin ja hän on teknisesti vakaa puolustaja. Bell osaa antaa teräviä lyhyitä syöttöjä ja liikuttaa kiekkoa. Bellin vaivaton liike ja yksinkertaiset ratkaisut mahdollistavat NHL-uran.

Heikkoudet

Bell ei ole erityisen fyysinen, mutta ei mikään heiveröinen tönittäväkään. Omassa päässä Bellillä on ollut opetetltavaa. Merkkauspeli ei aina vieläkään onnistu.

Rooli

Monipuolinen peruspuolustaja, joka pystyy tuuraamaan roolissa kuin roolissa.

KausiOMSPP/O+/-R
1999-00Ottawa 67`s48132330.6934
OHL
1999-00Ottawa 67`s50110.24
OHL pudotuspelit
2000-01Ottawa 67`s68732390.5759
OHL
2000-01Ottawa 67`s20111120.622
OHL pudotuspelit
2001-02Ottawa 67`s671036460.6956
OHL
2001-02Ottawa 67`s132570.5425
OHL pudotuspelit
2002-03Ottawa 67`s551439530.9646
OHL
2002-03Ottawa 67`s23819271.1725
OHL pudotuspelit
2003-04St. John`s Maple Leafs74718250.3472
AHL
2004-05St. John`s Maple Leafs75625310.4157
AHL
2004-05St. John`s Maple Leafs50110.22
AHL pudotuspelit
2005-06Toronto Maple Leafs100000
NHL
2006-07Toronto Maple Leafs311450.1619
2006-07Phoenix Coyotes140220.148
NHL
2007-08Phoenix Coyotes200000
NHL
2007-08San Antonio Rampage69724310.4580
AHL
2007-08San Antonio Rampage7257110
AHL pudotuspelit
2008-09Binghamton Senators156915112
AHL
2008-09Ottawa Senators53615210.424
NHL
2009-10Peoria Rivermen22413170.7726
2009-10Syracuse Crunch491025350.7130
AHL
YHTEENSÄ
AHL304401141540.510277
OHL238321391710.720195
NHL101721280.28051
OHL pudotuspelit611136470.77076
AHL pudotuspelit122680.67012