Liiga-kierros: HIFK:n ja Tapparan kohtaaminen mielenkiinnon kohteena

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Perjantain liigakierroksella päästään juhlimaan täyttyviä rajapyykkejä useammalla paikkakunnalla ja taistellaan tärkeistä pisteistä, kun yli puolet runkosarjasta on jo pelattu. Kärkikamppailu nähdään Helsingissä, kun HIFK isännöi huimassa voittoputkessa olevaa Tapparaa.

Seuraa Heitä

Petrus Palmu #52 | TPS

Laitahyökkääjä

Taitava hyökkääjä on Jukureiden hyökkäyksen aivot.

Olli Palola #79 | Timrå

Laitahyökkääjä

Onnistuuko hyvästä laukauksesta tunnettu Palola iskemään maalin vanhaa seuraansa vastaan?

Mikä on HIFK:n pelituntuma?

Torstaina rutiinivoiton SaiPasta napannut Tappara haluaa napata kauden avausvoittonsa HIFK:sta.

Helsingin IFK palaa kaukaloihin kahdeksan päivän tauon jälkeen. HIFK:n piti kohdata keskiviikkona JYP, mutta joukkueiden yhteisellä päätöksellä ottelu siirrettiin myöhempään ajankohtaan. On mielenkiintoista nähdä saako HIFK heti kiinni pelivireestään.

Punapaidat löytyvät sarjataulukon toiselta sijalta, joten toistaiseksi stadilaisten kausi on ollut varsin hyvä. HIFK:n hyökkäyskalusto on todella laaja, mutta varsinkin Eetu Koivistoisen johtama ykkösketju on ollut jo pidemmän aikaa erinomainen. Myös Ruotsista paluun tehnyt Otto Paajanen on ollut oiva vahvistus keskikaistalle.

Helsinkiläisten loukkaantumistilanne on varsin hyvä, sillä ainoastaan varmuudella perjantaina sivussa on puolustaja Samuel Jardine. Pitkään sivussa ollut Joonas Lyytinen tekee todennäköisesti perjantaina paluun kaukaloon.

Vierailija Tappara liitää tällä hetkellä hurjassa yhdeksän ottelun voittoputkessa. Torstaina kirvesrinnat kaatoivat SaiPan lukemin 4−3. SaiPa-voitto oli samalla 11:sta peräkkäin vierasvoitto, mikä sivuaa Liiga-ennätystä.

Tamperelaisten tahtipuikkoa hyökkäyspäässä on heiluttanut kultakypärä Anton Levtchi. Pistepörssin kärkipaikalla majaileva juonikas hyökkääjä järjestää jatkuvasti vaarallisia maalipaikkoja ketjukavereilleen. Myös kokenut Kristian Kuusela on nostanut selvästi tasoaan alkukaudesta.

Tappara ei ole voittanut tällä kaudella vielä HIFK:ta, ja tämä antaa varmasti ekstaboostia vieraille.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

Jatkuuko Jukureiden liito?

Olli Jokisen luotsaama Jukurit on tällä hetkellä hirmuisessa vireessä. Perjantain voitolla Jukurit voisi nousta Liigan jaetulle kolmannelle sijalle.

Huikean alkusyksyn pelannut Vaasan Sport on ajautunut kunnon talviunille. Viimeisestä kuudesta ottelusta kotkapaidat ovat voittaneet vain yhden. Sarjataulukossa Sport on sijalla 12, ja matkaa pudotuspeliviivalle on 12 pistettä.

Sportin puolustuspelaaminen on toiminut kohtalaisesti koko kauden, mutta hyökkäyspään heikko tuloksentekotaito aiheuttaa jokaisessa ottelussa harmaita hiuksia Sport-kannattajille. Kannattajat ovat muutenkin olleet viime aikoina näreissään, sillä edellisestä kymmenestä kotiottelusta Sport on voittanut vain yhden.

Myös maalivahti Niko Hovisen loukkaantuminen oli suuri isku Sportin menestyshaaveille. Rasmus Reijola kantaa tällä hetkellä vaasalaisten ykkösvahdin paikkaa.

Vierailija Jukurit on viimeisen kymmenen ottelun kuntopuntarin mittarilla Liigan toiseksi paras joukkue. Sarjataulukossa mikkeliläiset ovat tällä hetkellä neljännellä sijalla. Keskiviikkona Jukurit kaatoi Ässät vakuuttavan esityksen päätteeksi.

Päävalmentaja Olli Jokinen on saanut luotua joukkueelle selvän pelitavan, jota jokainen pelaaja noudattaa tunnollisesti.

Hyökkäspäässä riittää leveyttä, ja varsinkin pistepörssin toisella sijalla majaileva Petrus Palmu on ollut todellinen huippuhankinta. Myös Simon Stranskyn pelinrakennustaidot ovat ihastuttaneet Jukurit-kannattajia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Kumpi onnistuu katkaisemaan orastavan tappioputken?

Kumpikin joukkue lähtee otteluun tappioputki allaan, kun Ässät on joutunut poistumaan kaukalosta häviäjinä kolmesti putkeen ja Kärpät kahdesti. Kärpät on kuitenkin Porissa ollut kotijoukkueelle hankala vastus.

Perjantain poikkeuksellinen aikaisottelu on joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen. Aiemmat ottelut ovat päättyneet Kärppien voittoon porilaisten silmin katsottuna murskaavalla maalierolla 10–1. Lisäksi Kärpät on jäänyt Porissa pisteittä ainoastaan kerran viimeisen viiden vuoden aikana, joten kotijoukkueella on paljon putkia katkaistavana.

Porilaiset olivat hyvällä jalalla liikkeellä Mikkelissä alkuviikosta, mutta lopulta tasainen ottelu kääntyi tappioksi, vaikka paikkoja ja tolppalaukauksia olikin runsaasti. Pelaajista esiintyi edukseen etenkin viisi kertaa laukonut Valtteri Karnaranta, joukkueen ykkösketju Eemil Erholtzin sekä Derek Barachin johdolla sekä Jarno Kärki. Kärjen ketjussa pelaava Sakari Salminen on sen sijaan kahden pisteen päässä 300 liigapisteen rajapyykistä.

Kärpille ottelu on viikon ensimmäinen, sillä joukkue pelasi viimeksi viime lauantaina häviten kotonaan Jukureille jatkoajalla, vaikka tulostaululla komeilikin ottelun alussa oululaisten johtolukemat. Kärpät näytti ottelussa Troy Bourken ja Petter Emanuelssonin johdolla, että Liigan paras ylivoima löytää kuviot vastustajan puolustuksen murentamiseen. Kärpät käytti molemmat ylivoimamahdollisuutensa, joten se saattaa olla joukkueen ase myös Porissa Liigan heikointa alivoimaa vastaan.

Sarjataulukossa kärki on tiivis, joten Kärpät mielii varmasti napata pisteitä, joten Ässien on löydettävä keinot vahvojen hyökkäysten torjumiseen. Ottelussa Jukureita vastaan vastustajan hyökkäykset lähtivät monesti kiekonriistoista, joten joukkueen on löydettävä myös rohkeutta kiekolla pelaamiseen sekä röyhkeyttä ja itsevarmuutta kiekon liikutteluun.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Jatkaako Lukko pitkää pisteputkeaan HPK:n kotihallissa?

Lukko on jäänyt viimeksi Hämeenlinnassa pisteittä reilut neljä vuotta sitten. Pitkä voittoputki katkesi, kun HPK voitti joukkueiden kauden edellisen kohtaamisen kotonaan jatkoajalla.

Vaikka Lukko on menestynyt hyvin Hämeenlinnassa, on HPK:lla kuitenkin voitot allaan joukkueiden kauden edellisistä kohtaamisista. Ottelut ovat olleet kuitenkin tasaisia, sillä ne päättyivät varsinaisen peliajan jälkeen tasalukemiin. 

Kumpikin joukkue hyökkää kohti perjantai-illan kamppailua voitto allaan. Lukon voittoputki on venynyt peräti kuuden ottelun mittaiseksi, kun vastaavasti HPK on ottanut vuoron perään voittoja ja tappioita viimeisistä otteluista. Kummankin joukkueen maalivahdit ovat raikkaalla pelipäällä, sillä Eetu Laurikainen nappasi viikon aiemmassa ottelussa 33 torjuntaa ja Artjom Zagidulin pelasi Lukon maalille viimeisimmässä ottelussa nollapelin.

HPK on joutunut viimeisimmissä otteluissa puolustusasemiin, mutta tiivis viisikkopelaaminen ja maalivahdin hyvä vire on kantanut joukkueen voittoihin saakka, vaikka laukauksia on ollut vastustajaa vähemmän. Joukkue on käyttänyt paikkansa tehokkaasti, joten Lukon on karsittava yksilövirheitään, jos se meinaa voittaa ottelun.

Lukon kiekkokontrollipelaaminen on lähtenyt sujumaan ja kiekkoa pelataan rauhallisesti alakerran kautta. Parantamisen varaa löytyy kuitenkin erikoistilannepelaamisesta, sillä sekä ylivoima että alivoima ovat Liigan huonoimpien joukossa. Tosin voittoputken aikana Lukko on pitänyt maalinsa puhtaana alivoimalla.

Maalivahtien lisäksi pelissä kannattaa seurata joukkueiden puolustuspään luutijoita. HPK:n Arttu Pelli iski viime ottelussa tärkeän maalin ja pelasi jälleen suuria minuutteja, minkä lisäksi Arto Laatikainen on tärkeä palanen joukkueen alakerrassa. Lukon puolelta Thomas Grégoire on viiden ottelun pisteputkessa tehoin 1+7 ja vahvaa puolustusosaamistaan näyttäneen Samuli Piipposen vuoden jatkosopimus julkaistiin juuri.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tasaisten vääntöjen joukkueet vastakkain Lahdessa

Viime kausina monesti tasaisia maalin otteluita pelanneet Pelicans ja KalPa ovat kumpikin pisteiden tarpeessa ajatellen pudotuspelikamppailua.

Kauden aiemmat kohtaamiset ovat kääntyneet joka kerta kotijoukkueen voitoksi, kun KalPa on voittanut kahdesti kotonaan ja Pelicans kertaalleen Lahdessa. KalPa on pisteiden valossa sarjan heikoin vierasjoukkue, joten jos tilastoja on tuijottaminen, voi joukkueiden pelitahti jatkua samaan malliin.

Ottelu on Pelicansille viikon ensimmäinen ja samalla koko vuoden ensimmäinen, kun joukkueella on ollut kahden viikon tauko otteluista koronakaranteenin vuoksi. Nähtäväksi siis jää, miten joukkue suoriutuu ottelusta.

Lahtelaisilla oli ennen taukoa allaan heikompi jakso, sillä viimeiset viisi ottelua ovat kerryttäneet pistepottia ainoastaan kolmen pisteen verran. Joukkue on sarjataulukossa seitsemäntenä kaksi pistettä perässä suoraa pudotuspelipaikkaa, mutta taakse eroa on ainoastaan pisteen verran, joten tasaisessa sarjataulukossa yksikin tappio tai voitto voi kääntää kelkkaa suuresti.

KalPalla pelirutiini on sen sijaan kunnossa, sillä joukkue kohtasi eilen Ilveksen ja voitti kotiottelunsa voittolaukauskilpailussa, kun se osotti sitkeytensä nousemalla kolmesti tasoihin ja lopulta ohitse. Kuopiolaisten sairastuvalla on ruuhkaa, mutta tilannetta helpotti alle 20-vuotiaiden MM-kisoista palanneet Kasper Puutio ja Kasper Simontaival.

Katseet kannattaa ottelussa suunnata hyökkäyspäähän, sillä esimerkiksi vierasjoukkueesta Aleksi Klemetti on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussa tehot 2+2 ja Lasse Lappalainen liitelee neljän ottelun pisteputkessa. Kotijoukkueen Miika Roine sen sijaan iski edellisessä kamppailussa kaksi maalia ja puolustaja Toni Utunen syötti molemmat.

Joukkueiden erikoistilannepelaaminen on hyvällä tasolla, sillä KalPan ylivoima on sarjan kolmanneksi tehokkainta ja Pelicansin alivoima puolustaa reilun 85 prosentin tarkkuudella. KalPalla riittää joukkueena sitkeyttä pelata ottelu loppuun saakka, sillä se on useaan otteeseen noussut ottelun aikana tasoihin ja parhaimmillaan vielä ohi.

Pelicansin viisikkopuolustaminen ja kiekkojen syöminen on kuitenkin toiminut, sillä joukkue on aika ajoin voittanut ottelut, vaikka laukauksia on ollut vastustajaa vähemmän. Maalilla kenties aloittava Emil Larmi saa täyteen 200. liigaottelunsa ja puolustaja Teemu Eronen on enää viiden pisteen päässä 200 liigapisteen rajapyykistä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4