Liiga-kierros: Aatu Räty palaa Ouluun – TPS totisen paikan edessä

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto
Tiistaina Liigassa pelataan neljän ottelun kierros. Mielenkiinto kohdistuu Ouluun, jossa nuorten MM-kisoista ikävästi sivuun jäänyt Aatu Räty pelaa ensimmäisen ottelunsa Raksilassa jukuripaidassa.

Hyvät neuvot ovat Turussa tarpeen

Jo kello 16 alkavassa ottelussa mitellään tärkeistä pisteistä sarjan kuuden parhaan joukossa.

Alkukauden tasaisesti sarjan kärkikahinoissa ollut TPS on yllättäen lähes tippunut suoralta pudotuspelipaikalta kuuden perättäisen tappion myötä. Alapuolella niskaan hengittävät saman määrän otteluita pelanneet Pelicans ja Jukurit, minkä lisäksi yhdeksäntenä oleva HPK on kaksi peliä vähemmän pelanneena vain kuuden pisteen päässä.

Sarjan tasaisuus osoittaa armottomasti sen, ettei pitkiin tappioputkiin ole varaa. Toisaalta tiistain ottelun voittamalla TPS olisi jälleen todennäköisesti kolmen parhaan joukossa.

TPS:n tappioputken juurisyy löytyy siitä, että alkukauden loistavasti toiminut puolustus on alkanut rakoilemaan. Vastaavasti oma tehokkuus on ollut täysin kateissa. TPS voi jossain määrin mennä monien poissaolojen taakse, mutta siitä huolimatta käytössä olleella pelaajamateriaalilla suoritukset ovat olleet ala-arvoisia.

Tyhjään Turkuhalliin saapuva Ilves on kamppailut pitkään TPS:n kanssa samoista sijoituksista ylemmän pudotuspeliviivan päällä. Tamperelaiset palaavat vasta nyt joulutauolta kaukaloon, kun alunperin tapaninpäivälle merkattu ottelu HPK:ta vastaan jouduttiin siirtämään.

Ilves lähtee runkosarjan jälkimmäiselle puoliskolle varsin hyvistä asetelmista, ja joukkue tavoittelee selvästi vähintään neljän parhaan joukkoon pääsemistä. Erityisesti maalivahti Marek Langhamerin toipuminen pelikuntoon pitkästä loukkaantumisesta joulun alla nosti Ilveksen osakkeita reippaasti Liigan kärkitaistossa.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Axel Rindell ja Aatu Räty kohtaavat alkukauden seuransa

Syyskauden yllättäjäjoukkue Jukurit vierailee tiistaina Raksilassa. Katseet kohdistuvat kahteen nuoreen peluriin, jotka vaihtoivat joukkueita kesken kauden.

Jukurit on vaikean alkukauden jälkeen kääntänyt kurssinsa jyrkkään noususuuntaan. Viimeisen kahden kuukauden aikana mikkeliläiset ovat jääneet pisteittä vain kerran. Jaksoon on mahtunut 15 ottelua, joista joukkue on raapinut 36 pistettä. Vastaavalla ajanjaksolla Jukurit on myös eniten pisteitä kerännyt joukkue.

Menestys on seurausta pelillisestä muutoksesta, jossa jatkuva kiire on vaihtunut kontrolliiin, jonka avulla henkilökohtaiset virheet ovat vähentyneet ja päästettyjen maalien määrä on huomattavasti alkukautta pienempi.

Kärpät palasi joulutauolta voittamalla JYPin lukemin 5−1, samalla oululaiset nousivat sarjataulukossa jo toiselle sijalle. Vailla vaikeuksia ei ole Kärppienkään taival viime aikoina sujunut, sillä voitto katkaisi joukkueen kolmen ottelun tappioputken.

Illan taistelupukarit vaihtoivat myös pelaajia lokakuun lopulla, kun alavireisesti alkukauden pelanneet Aatu Räty ja Axel Rindell vaihtoivat osoitteita. Rädylle maiseman vaihto ja suurempi vastuu toi uutta virtaa pelaamiseen. Kuusi ottelua Kärppien paidassa tuotti vain yhden syöttöpisteen, kun Jukureissa tehopisteitä on kasassa 13, kun takana on 12 ottelua.

Myös Rindell sai räjähtävän lähdön, kun neljässä ensimmäisessä ottelussa syntyi tehot 1+7, mutta sen jälkeen pistetili on karttunut vain kolmella syöttöpisteellä ja tehotilastokin on ollut pakkasen puolella.

Illalla rikotaan myös merkkipaaluja, kun Atte Ohtamaa pelaa uransa 400. Liiga-ottelun, Ville Leskinen saa kasaan 300 peliä ja Aatun veli Aku Räty esiintyy liigakaukaloissa sadannen kerran.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Pelicans kaipaa onnistumisia kärkipelaajiltaan

Jyväskylän vuoden viimeisessä Liiga-ottelussa kohtaavat kaksi tappioputken päätöstä tavoittelevaa joukkuetta.

Ässien voitto HIFK:sta maanantaina tiesi sitä, että JYP putosi sarjataulukon peränpitäjäksi. Jumbosija uhkaa koitua joukkueen lopulliseksi sijoitukseksi, jos pisteitä ei ala lähiaikoina kertymään.

Lokakuun puolivälistä lähtien JYPin voitot ovat olleet sangen harvassa. 22 edellisen ottelun saldo kertoo tylyä kieltään – 11 pistettä ja vain kaksi varsinaisen peliajan voittoa.

Ensimmäisessä ottelussaan joulutauon jälkeen JYP jäi selvästi Kärppien kyydistä, kun ottelu ratkesi käytännössä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. JYPin kannalta harmia vielä useampaan otteluun tuo se, että neljä seuran pelaajaa on nuorten MM-kisoissa Kanadassa.

Myös Pelicansin paluu jouluruokien äärestä päättyi tappiotunnelmissa, kun HIFK ryösti pisteet Lahdesta. Vahvan syksyn pelannut Pelicans onkin nyt ajautunut toista kertaa tällä kaudella kolmen ottelun tappioputkeen.

Pelicans kaipaa onnistumisia etenkin kärkipelaajilleen Lukas Jasekille ja Jiri Smejkalille, joiden varaan joukkueen menestys on pitkälti rakentunut. Myös Mikko Kousalta odotetaan kovempaa tulosta.

Jyväskylässä onnistumisiin on hyvät mahdollisuudet, sillä Pelicans lähtee tappioputkestaan huolimatta otteluun selvänä suosikkina.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Lukko taistelee pääsystä kymmenen parhaan joukkoon

Hallitsevan mestarin alkukausi on ollut mollivoittoinen, mutta orastava voittoputki on luonut uskoa joukkueen tekemiseen.

Illan isäntäjoukkue Lukko on voittanut neljä edellistä otteluaan, putki alkoi juurikin illan vastustajaa KooKoota vastaan. Voitot tulivat raumalaisille tarpeeseen, sillä joukkue on edelleen kaksi pistettä pudotuspeliviivaa perässä. Otteluita Lukolla kuitenkin pelattuna lähimpiä kilpakumppaneita vähemmän ja pistekeskiarvo riittäisi kärkikymmenikköön.

Harmia Lukon kauteen ovat tuottaneet niin joukkueessakiertänyt korona-aalto kuin CHL-pelien aiheuttama tiivis pelitahti reissaamisineen. Joukkueen pelaajista vain harva on pystynyt suorittamaan parhaalla tasollaan.

Odotukset erityisesti Arttu Ilomäkeä, Sebastian Repoa tai Pavol Skalickya kohtaan olivat ennen kautta nähtyä suuremmat. Ongelmat korostuvat erityisesti ylivoimalla, joka Lukolla on ollut koko kauden mitalla sarjan neljänneksi heikointa.

Jos isäntien käyrä on varovaisen nouseva, vierasjoukkue KooKoolla on ollut vaikeuksia. Viimeisestä viidestä ottelusta kouvolalaiset ovatvoittaneet vain yhden ja kymmenen ottelun kuntopuntarissakin joukkue on kolmanneksi viimeisenä. Parhaimmillaan sarjataulukon kärkipaikoilla keikkuneelle ryhmälle viime aikojen vire on pettymys.

Kumpikin joukkue odottaa vahvoilta kiekollisilta puolustajiltaan ratkaisuja myös tiistaina. Lukon kultakypärää kantava Vili Saarijärvi on Liigan puolustajien pistepörssin kolmantena, hänelle tulitukea tarjoaa Thomas Grégoire, joka ei ole yltänyt aivan viime kauden tasolleen. KooKoolta vastaan asettuvat kolme kautta sitten syöttöpörssin voittanut ja pudotuspeleissä loistanut Petteri Nikkilä sekä viuhahtavasta piiskastaan tunnettu Sam Lofquist.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Tällä kaudella