Liiga-kierros: Lauantai-illassa tarjolla revanssikamppailuja sekä Hakametsän jäähyväiset

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Samuli Huikuri
Lauantai-illan otatuksena nähdään neljän back to back-kamppailun lisäksi legendaarisen Hakametsän jäähallin viimeinen kamppailu Tapparan ja Hämeenlinnan Pallokerhon välillä.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Entinen kapteeni ja 1 000 runkosarjaottelun rajapyykin rikkonut Tappara-legenda on Jukka Peltolan ollessa sivussa kotijoukkueen suurin seuraikoni Hakametsän jäähyväispelissä.

Tappara jättää jäähyväiset Hakametsälle kahden nollapelin putkessa – vastustajana ainoa kovakuntoisempi joukkue

Pilaako HPK Tapparan läksiäispelin Hakametsässä venyttämällä voittoputkensa peräti kahdeksaan peliin?

Perjantai-iltana Ilves pelasi viimeisen kotiottelunsa Suomen vanhimmassa jäähallissa, Hakametsässä. Lauantaina Tappara saa saman kunnian, ja ottelu HPK:ta vastaan on samalla Liigan kuntopuntarin kärkikamppailu.

Tappara on voittanut neljä viimeisimmästä viidestä ottelustaan, lisäksi sekä Christian Heljanko että Kari Piiroinen ovat torjuneet nollapelin kahdessa viime pelissä – viidessä viime pelissä Tappara on päästänyt vain neljä maalia ja tehnyt 19.

Erityisesti nuoret hyökkääjät Waltteri Merelä, Kristian Tanus ja kultakypärä Anton Levtchi ovat olleet liekeissä. Perjantai-illan 5–0-kylvetyksestä Isomäessä on lisäksi mainittava tehot 2+2 tykittänyt puolustaja Santtu Kinnunen ja neljästi seitsemästä yrityksestä onnistunut ylivoimapeli.

HPK puolestaan liitää seitsemän ottelun voittoputkessa: JYPiä vastaan voitto irtosi vasta jatkoajalla, mutta muista voitoista on irronnut kolme sarjapistettä. Voittoputken ansiosta HPK on noussut sarjataulukon hänniltä jo sijalle kahdeksan.

Hämeenlinnalaisten kannalta erityisen ilahduttavaa on, että vastuuta on kannettu leveällä rintamalla. Kanadalaishyökkääjät Philippe Cornet ja Michael Joly ovat olleet voittoputken aikana tehokkaalla pelipäällä – Jolyn saldo seitsemästä viime pelistä on 1+4 ja Cornet'n 2+2.

Myös HPK:n molemmat maalivahdit ovat pelanneet vahvasti. Seitsemän ottelun voittoputken aikana HPK:ta vastaan on tehty vain kuusi osumaa, ja sekä Eetu Laurikainen että Daniel Lebedeff ovat pitäneet nollapelin – Laurikainen peräti kahdesti. Hakametsän jäähyväispelistä ei siis kannata odottaa maalijuhlaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Ilves hakee hyvitystä Hakametsän jäähyväispelin tappiolle liigakärki KooKoosta

KooKoon tehoista ovat viime aikoina vastanneet kärkihyökkääjät Heikki Liedes ja Radek Koblížek sekä Ilves-taustainen Ville Meskanen. Ilves puolestaan kaipaa kipeästi kärkipelaajiltaan tehoja.

Liigakärki KooKoo on marraskuun jälkimmäisellä puoliskolla voittanut kärkijoukkueet HIFK:n ja TPS:n, mutta joutunut nöyrtymään tulikuumalle HPK:lle. Kotiottelut ovat olleet kouvolaisille vaikeampia – kotiyleisön edessä on tullut tappio muun muassa HPK:lle, HIFK:lle ja Tapparalle, ja viimeisimmät kotivoitot KooKoo on ottanut Jukureista, SaiPasta, Sportista ja Ässistä.

Ilves on taas kovemman kaliiberin vastustaja, vaikka tamperelaisillakin on ollut vaikeutensa lokakuun vahvan jakson jälkeen. Seitsemään viime peliin on mahtunut jatkoaikatappio KooKoolle Hakametsässä ja kolmen ottelun voittoputki, joka katkesi seuran viimeiseen peliin legendaarisessa kiekkopyhätössä.

KooKoon ykkösketjun laitahyökkääjät Heikki Liedes ja Radek Koblížek ovat olleet joukkueen terävimmät syömähampaat, myös Ville Meskanen on pelannut marraskuussa tehokkaammin edeltäviin kuukausiin verrattuna. Maalinsuulla Oskari Setänen on ollut viime peleissä Nick Malikia selvästi kuumempi ja saanee jatkaa, kun perjantai oli välipäivä peleistä.

Balázs Sebők on ollut Ilveksen tehokkain pelaaja viime peleissä, mutta unkarilainen tykitti viisi tehopistettä tuoreimmassa JYP-voitossa eikä ole pitkällä otannalla erottunut edukseen. Puolustaja Jarkko Parikan saldo seitsemästä viime pelistä on 3+3, alempien ketjujen hyökkääjä Miro Nalli puolestaan on neljän pelin pisteputkessa – marraskuun kuudessa pelissä on syntynyt tehot 2+4.

Ilveksen kannalta kärkipelaajien tehojen puute on huolestuttavaa, vaikka syvyyspelaajat ovatkin onnistuneet. Petri Kontiola oli sivussa Hakametsän jäähyväispelistä, Eemeli Suomi on vetänyt kiikaritehoilla viisi viimeisintä peliään ja puolustaja Les Lancasterin ruuti on ollut marraskuussa läpimärkää.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Pohjoisen isännät janoavat pikaista revanssia etelän serkuista kuuden pisteen kärkikamppailussa

HIFK onnistui nujertamaan Kärpät viimeisessä kotiottelussaan ennen joulutaukoa lukemin 4-2. Olli Palola oli illan tehomies kahdella maalillaan.

Ville Peltosen helsinkiläisryhmä aloittaa lauantaina neljän ottelun vieraskiertueensa Oulusta Kärppiä vastaan viikonlopun toisessa ottelussaan. Eilisessä otatuksessa isännät johtivat kahden erän jälkeen jo kolmella maalilla, ja vaikka vierasjoukkue kampesi itsensä vielä peliin mukaan, ei Kärpillä ollut siltikään sanan sijaa. Etenkin Olli Palolan kaksi maalia olivat Kärpille liikaa, ja oululaisryhmä poistui Helsingin jäähallista tappio niskassaan.

 Lauri Mikkolan johtama oululaisryhmä on esittänyt alkukaudesta todella vahvoja otteita, ja Stanislav Galimov on pelannut erinomaisesti Kärppien maalinsuulla. Eilisille maaleille Galimov ei tosin voinut mitään, mutta tänään on mahdollisuus pikaiseen revanssiin.

HIFK ja Kärpät löytyvät ennen illan ottelua sarjataulukon sijoilta kolme ja neljä, joten sen kummempaa ekstralatausta tuskin tarvitsee hakea. Myös tiettyä pohjoinen vastaan etelä-henkeä nämä kohtaamiset ovat aina herättäneet, joten siinäkin yksi mielenkiintoinen asetelma illan otteluun lähdettäessä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

KalPa hakee Mikkelistä hyvitystä kotitappiolle

Jukurit onnistui eilisessä Kuopion ottelussa tukahduttamaan KalPan pelin täysin, joten kuopiolaisilla on kasvojenpesun paikka Olli Jokisen ryhmää vastaan.

Savolainen viikonloppu jatkuu tällä kertaa Kalevankankaalla, kun Olli Jokinen ja Tommi Miettinen joukkueineen kohtaavat toista kertaa viikonlopun aikana. Eilinen Kuopion ottelu oli isännille hankala, joten KalPalla on takaisinmaksun paikka Jukureita vastaan. Eilisen ottelun näkyvin pelaaja Jukureilta oli tšekkihyökkääjä Simon Stransky tehoin 1+1, mutta Oskari Salminen pelasi hänkin hyvän ottelun.

Miettisen joukoilla on totisesti mietittävää ailahtelevien peliesitysten suhteen, vaikka KalPa hätyytteleekin kärkikymmenikköä. Tuomas Kiiskisen paluu loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon tuo taatusti kaivattua varmuutta kuopiolaisten otteisiin.

Jokisen jukuriryhmä sen sijaan on alkukauden vaikeuksien jälkeen saanut omiin otteisiinsa hieman tasaisuutta. Maalivahtipelikin on osunut mukavasti uomiin kauden edetessä, joten siinä on yksi tärkeä palanen mikkeliläisten menestyksen suhteen. Petrus Palmu on ollut Jukureiden kiistaton ykköstähti kenttäpelaajista, ja kapteeni onkin pistepörssin neljännellä sijalla tehoin 9+12.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

Sport sai maalittoman putkensa poikki ja hakee revanssia JYPistä

Marraskuun jumbofinaalissa Sport hakee jatkoa maalinteolle ja yrittää katkaista tappioputkensa, JYPin tavoitteena on pidentää voittoputkea kammottavan tappiokierteen jälkeen.

Alkukauden onnistuja Sport on ajautunut jyrkkään syöksykierteeseen. Kymmenen viime pelin saldo on yksi voitto, viisi sarjapistettä ja vain yhdeksän tehtyä maalia. Yli kolme peliä kestänyt ennätyksellinen maaliton putki meni poikki perjantaina JYPiä vastaan, mutta se oli vasta toinen osuma kuuden pelin tappioputken aikana.

Sportin toiseksi paras pistemies ja paras maalintekijä Henrik Eriksson on päässyt viimeksi pisteille 13. lokakuuta, parhaimmillaan piste per peli -tahdilla pelanneen Michael Keräsen saldo loka-marraskuun ajalta on puolestaan yksi syöttöpiste.

Näin alhaisella tehokkuudella pärjäämisen edellytykset ovat mitättömät.

Kaksi viime peliään voittaneen JYPin saldo ei ole pidemmällä otannalla mitenkään parempi. Viime viikolla Kärpät nöyryytti jyväskyläläisiä 10–1-vierasvoitolla, ja JYPin kahta voittoa edelsi kymmenen ottelun tappioputki.

Kanadalaishyökkääjät Reid Gardiner ja Braden Christoffer sekä puolustaja Anttoni Honka ovat saaneet marraskuun peleissä kelvolliset tehot kasaan, mutta JYPin kannalta on huolestuttavaa, että lähes kuukauden sivussa ollut 17-vuotias Joakim Kemell on edelleen joukkueen paras maalintekijä ja pistemies.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

harjoitusottelut

20.08.
JYP - Sport
0 - 2

runkosarja

SaiPa hakee hyvitystä Kisapuiston tappiolle

SaiPalla on mahdollisuus nopeaan revanssiin Pelicansista, kun joukkueet kohtaavat toisena päivänä peräkkäin, tällä kertaa Isku Areenalla. Viimeksi Pelicans onnistui nollaamaan isännät täysin, joten SaiPa janoaa ennen kaikkea maaleja.

SaiPa ja Pelicans kohtaavat back to back- hengessä jo toisen kerran kahden päivän sisällä, kun Pekka Virran luotsaama lappeenrantalaisryhmä matkustaa Isku Areenalle. Eilisessä ottelussa Emil Larmi onnistui nollaamaan kaikki isäntien yritykset, ja Juho Markkanen teki sen mitä tehtävissä oli, mutta ei pystynyt auttamaan omiaan.

SaiPan maalivahtitilanne on Niclas Westerholmin loukkaantumisen myötä hankaloitunut selkeästi, ja lisävahvistuksia kaivattaisiin sille osastolle. Muutenkin peliesitykset ovat olleet hieman ailahtelevia, ja lisää tasaisuutta totisesti kaivattaisiin kaikille osa-alueille.

Tommi Niemelän valmentama lahtelaisryhmä on ollut sen sijaan todella vahvassa vireessä. Sarjataulukon viidennellä sijalla oleva Pelicans nollasi eilisessä ottelussa SaiPan miehistön täysin, ja Larmi oli maalillaan itse varmuus. Muutenkin lahtelaisryhmä on saanut onnistumisia suhteellisen laajalla rintamalla, ja etenkin Lukáš Jašek  sekä  Jiří Smejkal ovat olleet lahtelaisille selkeitä vahvistuksia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL