Liiga-kierros: Lepoedun saanut KooKoo matkaa Ilveksen vieraaksi kärkikamppailuun

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Kahden ottelun liigakierroksella pelataan lisäksi HPK:n ja Pelicansin kesken.

Seuraa Heitä

Joose Antonen #48 | Kärpät

Laitahyökkääjä

KooKoon sisäisen pistepörssin kolmantena oleva hyökkääjä palaa Tampereelle entisen seuransa Ilveksen vieraaksi. Karttuuko Antosen 13 tehopisteen pussi tänään?

Michael Joly #88 | Lugano

Laitahyökkääjä

Alkukaudella kanadalaishyökkääjä iski mukavat tehot, mutta sittemmin on ollut hiljaista. Viime ottelussa KalPaa vastaan Joly väläytteli kahden syöttöpisteen verran. Joko nyt heiluu myös maaliverkko Pelicans-kotiottelussa?

Purevatko omat koirat Antonen ja Meskanen Ilvestä?

Sarjakakkonen KooKoo lähtee pistejahtiin kolmantena olevan Ilveksen vieraaksi.

Ilves pelasi tuoreeltaan eilen, kun se haki pisteet Jyväskylästä lukemin 6−3. Tahmean ensimmäisen erän jälkeen Ilves sai koneensa käyntiin ja haki lopulta jopa rutiininoloisen voiton JYPiltä. Edellistä HIFK-vierastappiota ennen Ilves olikin voittanut peräti kuusi ottelua putkeen, joten tamperelaiset ovat hyvässä syysvireessä.

Eemeli Suomi ei yllättäen ollut Jyväskylässä mukana, mutta sen sijaan tehopuolustaja Les Lancaster ja Nick Babtiste olivat palanneet pelikentälle. Babtiste oli tärkeässä roolissa tehoin 1+1, mutta ykköstähtenä JYPiä vastaan tuikki Joni Ikonen (2+0).

Ilveksen maalin muurasi Hippoksella Vadim Žerenko. Saako KooKoota vastaan pelivuoron Roope Taponen vai jaksaako Žerenko huhkia heti toisen pelin seuraavana päivänä?

KooKoolla on ollut hyvin lepoaikaa ennen Tampereelle matkustamista, sillä joukkue pelasi viimeksi kuusi päivää sitten. Tuolloin SaiPa kaatui Kouvolassa niukasti 2−1.

Tälle kaudelle Lukosta KooKooseen siirtynyt keskushyökkääjä Heikki Liedes on ollut alkukauden ilmiliekeissä. Liedes on tehnyt jo 11 maalia, millä hän on ohittanut yhden maalin erolla jo henkilökohtaisen maaliennätyksensä kaudelta 2017−2018.

Liedes johtaa KooKoon pistepörssiä. Pörssissä tasapisteissä 13 pisteellä ovat Ruotsin pääsarjasta yhden kauden jälkeen palannut Kim Strömberg ja illan vastustaja Ilveksestä tullut Joose Antonen.

Ex-ilveksiä Kouvolassa on Antosen lisäksi Ville Meskasen (tällä kaudella 5+3 pistettä) ja loukkaantuneena olevan Teemu Rautiaisen (1+1) muodossa. On mielenkiintoista nähdä, miten hyökkääjät Antonen ja Meskanen onnistuvat vanhaa seuraansa vastaan.

Ilveksen ja KooKoon kohtaaminen on laatuaan ensimmäinen tällä kaudella. Odotettavissa on kahden laadukkaan ja vahvavireisen joukkueen kohtaaminen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Pelikieltojen kiusaama HPK hakee kauden toista voittoaan Pelicansista

Hämeenlinnassa kohtaavat kahden ottelun voittoputkessa liitävä HPK ja viimeksi tiistaina HIFK:n vieraana selkäsaunan saanut Pelicans.

HPK:n alkukausi on ollut täynnä voitto- ja tappioputkia. Kesken kauden päävalmentajaksi tulleen Jarno Pikkaraisen johdolla Kerho voitti heti kolme ottelua putkeen, mutta hävisi sitten taas neljä peräjälkeen.

Nyt menossa on kahden ottelun voittoputki, jonka aikana ovat kaatuneet illan vastustaja Pelicans ja KalPa. Lisää päänvaivaa hämeenlinnalaisille toivat kuitenkin näiden otteluiden hölmöilyt, joista Markus Nenonen sai kahden ottelun ja Ryan Johnston kolmen ottelun pelikiellon.

HPK:n ulkomaalaishankinnat (Michael Joly, Ryan Johnston, Sean Collins, Matt Marcinew, Philippe Cornet ja Mario Grman) ovat pelanneet vaisun alkukauden. Heiltä odotetaan voimakkaampaa esiintuloa, jos kuusikko aikoo pitää työpaikkansa.

Lahden Pelicansin otteet ovat heitelleet viime peleissä. Kaksi päivää sitten HIFK pyyhki Pelicansilla lattiaa lukemin 5−1, mutta sitä edellisessä ottelussa lahtelaiset hakivat pisteet vahvan kotijoukkueen Sportin vieraana.

Pelicansin pistepörssin ykkösnimi Iikka Kangasniemi (6+10 pistettä) on lahtelaisten hyökkäyksen kapelimestari. Tapparasta tälle kaudelle Lahteen tullut tšekkiläinen Jiří Smejkal on noussut Pelicansin parhaaksi maalintekijäksi seitsemällä täysosumallaan. Puolustaja Teemu Eronen on pelannut vahvan alkukauden, sillä hänellä on koossa jo 6+7=13 pistettä.

HPK.n ja Pelicansin kamppailusta on odotettavissa tasainen. Miten nousukiitoa tekevä HPK kestää kahden pelaajansa pelikiellon ja miltä puolestaan näyttää ailahtevan Pelicansin päivän kunto?

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2