Liigakierros: Hakametsän viimeinen paikallisvääntö, Laatikaiselle tonni täyteen

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Ilves ja Tappara kohtaavat toisensa viimeisen kerran legendaarisessa Hakametsässä. HPK:n Arto Laatikainen juhlii 1000. runkosarjaotteluaan.

Seuraa Heitä

Arto Laatikainen #42 |

Puolustaja

Suuren suomalaisen laatupuolustajan runkosarjamittarissa tulee tonni täyteen.

Viimeinen paikallistaisto Hakametsässä

Ilves ja Tappara kohtaavat toisensa viimeistä kertaa Hakametsässä, ja perjantai-illan kamppailussa riittää varmasti tunnelatausta. Lisäksi molemmat joukkueet ovat olleet viime peleissään hyvässä vireessä.

Kotijoukkue Ilves lähtee viimeiseen Hakametsän paikallisotteluun viiden ottelun voittoputkessa. Vahvaa vaihetta tosin edelsi neljän pelin tappioputki, joka katkesi, kun Vadim Žerenko pääsi ykköstorjujan rooliin Marek Langhamerin loukkaannuttua.

Todennäköisemmin tämä kuitenkin johtunee kollektiivisestä ryhtiliikkeestä, kun yksi tärkeimmistä yksilöistä on yhtäkkiä sivussa.

Ryhtiliike on tarttunut kenttäpelaajiinkin, sillä voittoputken aikana Ilveksen riveistä on noussut esiin yksilöitä myös kärkiketjun takaa. Matias Mäntykivi on viiden ottelun pisteputkessa tehnyt tehot 3+3, kymmenen aikaisempaa peliä tuottivat vain yhden syöttöpisteen. Myös Mäntykiven ketjukaveri Eetu Päkkilä on Ilveksen voittoputkessa koonnut tehot 2+2.

Myös Tappara on petrannut otteitaan: neljästä viimeisimmästä pelistä koossa on kolme voittoa, ja kuudesta viime pelistä ainoat pistemenetykset ovat tulleet HIFK:ta vastaan. Tapparan suorituksen arvoa nostaa vielä se, että joukkueen kokoonpano on ollut hyvin repaleinen.

Puolustaja Otso Rantakari ja hyökkääjä Jukka Peltola ovat pitkäaikaispotilaita, mutta keskushyökkääjien Tyler Morleyn ja Otto Rauhalan sekä puolustaja Casimir Jürgensin puuttuminen on jättänyt kokoonpanoon ison loven.

Kultakypärä Anton Levtchi on ottanut kaivattua roolia, neljän viime pelin pistesaldo on 4+2. Kesken kauden hankittu Joona Luoto on myös ollut tehokas ja nakuttanut pelaamissaan viidessä ottelussa kolme maalia sekä antanut yhden maalisyötön.

Tapparan ylivoima on ollut Liigan toiseksi huonointa, joten Rantakarin paluuta odotetaan kuumeisesti. Ilves on puolestaan ollut heikoimpia joukkueita alivoimalla, joten erikoistilannepelaamistaan parantava joukkue voi olla Hakametsässä vahvoilla.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Ladan johdolla Lahteen

Pelicans ja HPK kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Perjantai-illan ottelu on Arto Laatikaiselle 1000. pääsarjaottelu.

Pelicans ja HPK kohtaavat perjantai-iltana Isku Areenalla ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kotijoukkueen viime pelit ovat olleet pienimuotoista vuoristorataa, suurimpana notkahduksena viimeviikkoinen ruma Jukurit-tappio 4–7-lukemin. Tuplamatsit Kärppiä vastaan toivat kuitenkin neljä pistettä lisää. 

HPK:lla on puolestaan alla neljä tappiota ja peräti kolme maalitonta peliä peräkkäin. Päävalmentajaksi vaikeiden alkukierrosten jälkeen palkattu Jarno Pikkaraisen tuoma uusi huumaa alkaa jäädä arjen alle, ja HPK:lla riittää tekemistä koko paketin hitsaamisessa yhteen ennenkuin pudotuspelipaikat ovat liian kaukana. Joukkueen ylivoimaprosentti on masentava 6,5, mutta hieman yllätyksellisesti sen alivoima on Liigan paras 94,1 prosentin tehokkuudella.

Runkosarjan viidettä sijaa hallussa pitävä Pelicans lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, sillä HPK löytyy sarjataulukon viimeiseltä sijalta. HPK:n saumat elävät hitaissa oman pään lähdöissä ja Pelicans-ryhmän leviämisen odottelussa. HPK:n kapea sentteriosasto yrittää illasta toiseen onnistua, mutta menestys antaa vielä odottaa itseään. Ykkössentteri Sean Collins on viimeistellyt 15 otteluun tehot 0+3. Hänen olisi syytä onnistua ja johtaa joukkoja etunenässä, sillä vaikka Eetu Laurikainen on antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä, niin maalintekeminen lienee hänellekin turhan iso tehtävä. Tommi Tikka ei ole pelaavassa kokoonpanossa, sillä hän kärsii vielä pelikieltoa. 

Pelicans tulee paineistamaan HPK:ta, jonka on parempi onnistua hiekoittamaan kotijoukkueen peliä heti ensiminuuteilta. Paluumuuttaja Mikko Kousan osumia odotellaan edelleen, sillä maalitili on tällä visiitillä vielä avaamatta Pelicans-nutussa. Kärppiä vastaan niin Iikka Kangasniemi kuin Lukáš Jašek yrittivät ilmaveiviä, mutta tuloksetta. Nähdäänkö samanlaista show-henkeä ottelussa Kerhoa vastaan?

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Jukurit hamuaa lisää kotivoittoja Kärppien kustannuksella

Molemmat joukkueet pyrkivät jatkamaan voittokulkuaan.

Jukurit saa vieraakseen perjantai-iltana Oulun Kärpät, joka majailee runkosarjassa kolmantena. Viime kierroksella mikkeliläiset ottivat hienon kotivoiton sarjakärki TPS:stä 3–0 lukemin. Olli Jokinen tietää, että hänen on joka ilta saatava joukkueensa iskukykyyn sellaisella ajatuksella, että jokainen ottelu on jo nyt pudotuspeliottelun arvoinen, mikäli Jukurit mielii kympin sakkiin tällä kaudella. 

Jukurien Jarkko Immosella tuleekin olla nappipäivä varsinkin oman pään aloituksissa. 61,2 prosentin tehokkuudella aloituksia voittaneen Immosen suorittaminen on elintärkeää, mikäli Jokisen ryhmä mielii taistella voitosta Kärppiä vastaan

Instituutio nimeltä Oulun Kärpät on saanut kasvukipunsa kuriin: pisteitä satelee tasaisesti, kaikki joukkueet ovat voitettavissa ja peli on proaktiivista kärppäkiekkoa. Etenkin ylivoimaprosentti (28,6) on kova. Kärppien kapteeni Atte Ohtamaa on päässyt pisteiden makuun ja on mielenkiintoista nähdä, miten jalka liikkuu Jukurien liukasta ykkösvitjaa vastaan, jonka muodostaa kolmikko Šimon Stránský-Jarkko Immonen-Petrus Palmu.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

HIFK on löytämässä kaivatun vireensä, KalPan eväät vielä kateissa

KalPan peli ei ole vielä loksahtanut kohdilleen, ja joukkue hakee suunnanmuutosta. Pikku hiljaa suorittamistaan parantanut HIFK on kuitenkin vaikea vastus.

Kuopiolaisilla on koko lokakuun ajalta toistaiseksi vain yksi kolmen pisteen voitto ja ilman pisteitä KalPa on jäänyt kuluvan kuun aikana kolmesti, joten joukkueen sijoitus on tällä hetkellä niukasti pudotuspeliviivan alapuolella. Marginaalit ovat kuitenkin pienet, ja voittoputkella olisi helppo parannella asemiaan.

KalPan valopilkkuja tällä kaudella ovat olleet pistepörssin kärkikymmenikköön mahtuva keskushyökkääjä Miikka Pitkänen ja tulokkaiden pistepörssin kakkonen Juuso Mäenpää, joka on 17 ottelussa kasannut tehot 1+9. Kokenut ykkösmaalivahti Eero Kilpeläinen on toistaiseksi ollut kaukana parhaasta tasostaan, mikä näkyy suoraan KalPan sijoituksessa.

Nihkeästi kautensa aloittanut HIFK on pääsemässä parempaan vireeseen. Viidestä viime pelistä neljä on päättynyt voittoon ja Ilvestä vastaan tappio tuli vasta voittomaalikilpailussa.
Helsinkiläisten tehopelaaja on ollut Otto Paajanen, jonka saldo viidestä viime pelistä on 3+5.

Myös puolustaja Yohann Auvitu on tehnyt neljä kauden kuudesta pisteestään viidessä viimeisimmässä ottelussa. Michael Garteig on löytämässä varmuutta torjuntatyöskentelyynsä, mutta edelleen maalivahtipeli on HIFK:n heikoin lenkki.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Mahtivireeseen äityneet Liedes ja Petman kannattelevat joukkueitaan, SaiPa odottaa osumia Nick Halloranilta

Raumalla pieneen rooliin jääneet Heikki Liedes ja Ville Petman ovat tällä kaudella nousseet johtaviksi pelaajiksi. Kumpi voittaa kaksintaistelun Kaakon derbyssä?

KooKoo on noussut tuloksekkaalla pelillään jo sarjataulukon toiseksi uhkaamaan sarjakärki TPS:ää. Tuoreet tappiot Ässille ja Tapparalle tosin himmentävät muutoin vahvaa suoritusta. Yksilötasolla tuhkimotarina numero yksi on viime kevään Suomen mestari Heikki Liedes, joka on kerran urallaan tehnyt kymmenen maalia kaudessa.

Tämän kauden saldo on jo 10+2 ja vain 19 ottelussa! Myös kärppähylkiö Radek Koblížek on osoittanut piristymisen merkkejä uuteen ympäristöön siirryttyään, Ässiä vastaan tšekkihyökkääjä osui kahdesti. Maalinsuulla 19-vuotias Nick Malik on noussut yllättäen paitsi KooKoon ykköstorjujaksi myös koko Liigan parhaimmistoon.

SaiPa kaappasi tuoreen suomenmestarin Pekka Virran päävalmentajaksi, mutta uusi projekti ei ole vielä maalissaan. SaiPan taitotaso ei ole riittänyt sellaiseen kiekkokontrolliin, mitä Virta totutusti haluaisi toteuttaa. Toisaalta joukkueen pelaaminen on kehittynyt merkittävästi viime kausista.

Kun vielä ratkaisupelaajaksi hankittu David McIntyre on pelannut toivottua vaisummin, ei ole ihme, että SaiPa on hädin tuskin pudotuspeliviivan yläpuolella.

Virralle Lukosta tuttu työteliäs hyökkääjä Ville Petman sen sijaan on jo 17 ottelussa ylittänyt koko aiemman liigauransa yhteissaldon. Kesken kauden hankittu Nick Halloran on napannut syöttöpisteen kolmessa pelaamassaan ottelussa, mutta maalitili on vielä avaamatta. Potentiaali on kuitenkin selvästi olemassa.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL