Liiga-kierros: Oulussa ja Tampereella juhlaottelut – joko Tapparan koneet käynnistyvät?

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Liigassa pelataan täysi seitsemän ottelun kierros launtaina. Päivän kärkikamppailu käydään Oulussa Kärppien ja TPS:n välillä Ilkka Mikkolan numeronjäädytysseremonioiden jälkeen. Tampereella puolestaan juhlitaan 90-vuotiasta Ilvestä.

Seuraa Heitä

Atte Ohtamaa #55 | Kärpät

Puolustaja

Kärppien runkopuolustaja pelaa huimia minuutteja ottelusta toiseen. Pisteitä on myös kertynyt kovaa kyytiä ja mies hätyyttelee jopa pistepörssin kärkisijoja. Karttuuko pistetili illan kärkikamppailussa?

Ville Petman #23 | AHL

Keskushyökkääjä

Ollut SaiPan pirtein pelaaja alkukaudella, mutta kaipaisi kipeästi tulitukea. Pystyykö nuorukainen pilaamaan Ilveksen juhlat joukkueensa kanssa?

Miro Ruokonen #29 | HPK

Laitahyökkääjä

Iski edellisessä ottelussa kaksi maalia Jukurien verkkoon ja laittoi ottelun loppuhetkillä vielä kroppaa likoon nollapelin puolesta. Tuleeko onnistumisia myös IFK:ta vastaan?

Oskari Salminen #35 | AHL

Maalivahti

Ollut Jukurien kantava voima alkukaudella. Hikinen iltapuhde tiedossa Tapparaa vastaan, mutta pystyykö lisäämään tamperelaistähtien viimeistelytuskaa entisestään?

Kierroksen kärkikamppailussa Kärpät saa vieraita Turusta Mikkolan juhlaillassa

Perjantaina KalPan vieraana ollut TPS matkaa Ouluun ja Kärpät lähtee haastamaan sarjakärkeä. Ilkka Mikkolan paita nousee Raksilan kattoon ennen ottelua.

Raksilassa koetaan juhlatunnelmaa, kun Ilkka Mikkolan pelinumero jäädytetään juhlallisin menoin ennen Kärpät–TPS-ottelua. Kahdeksan Suomen mestaruuden mies nosteli urallaan Kanada-maljaa sekä Kärppien että TPS:n paidassa.

Vauhdikkaasti kauden aloittanut Kärpät hävisi keskiviikkona Kouvolassa ja kahdeksan ottelun mittainen pisteputki katkesi. Perjantai-iltana joukkue pelasi Helsingissä HIFK:ta vastaan ja tuloksena oli maukas 0-2 -vierasvoitto. Samalla Kärppä-vahti Stanislav Galimov  piti kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Kärppä-joukkueessa ei ole loukkaantumishuolia ja pistenikkareita löytyy. Saku Mäenalanen ja Atte Ohtamaa löytyvät Liigan pistepörssin kärkikymmeniköstä.

Vierasjoukkue TPS on aloittanut kauden erinomaisesti ja miehittää sarjan kärkipaikkaa. Perjantaina KalPa kaatui lukemin 1-0. Esiin voidaan nostaa etenkin tulokasvahti Eetu Anttila, nuorukaisen otteet ovat olleet vakuuttavia ja torjuntaprosentti on ollut huima. 

Erikoistilanteiden puolesta molempien joukkueiden alivoimat ovat sarjan kärkitasoa. Kärppien ylivoima on kuitenkin tuottanut tulosta paremmalla prosentilla. Kääntyykö tämä lopulta oululaisten eduksi?

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Ilves juhlii 90-vuotista taivaltaan SaiPaa vastaan

Hakametsän jäähallin jäähyväiset jatkuvat, kun Ilves juhlii 90-vuotista taivaltaan esimerkiksi juhlapaidoilla.

Ilveksen torstaisessa Sport-ottelussa oli havaittavissa positiivisia seikkoja, vaikka tamperelaiset kotiin tappio niskassa matkasivatkin. Tamperelaisten kausi on alkanut tulosten valossa ailahdellen, mutta huolta kannattajissa ovat tuottaneet vaatimattomat esitykset kaukalossa.

Sportia vastaan Ilves otti paljon hyökkäyspään jäähyjä. Kun tämä yhdistetään heikohkoon alivoimapeliin, ei tällaisiin rangaistuksiin ole varaa, jos joukkue tahtoo pysyä iskuasemissa sarjataulukon kärkipäähän.

Yksittäisistä pelaajista alkukaudesta syöttökoneena kunnostautunut Les Lancaster iski Vaasassa kauden ensimmäisen maalinsa ja jatkaa joukkueen kultakypäränä.

SaiPa on alkukauden aikana väläytellyt, mutta tulokset ovat olleet liian usein tappiollisia. Sijoitus sarjataulukosta löytyykin viimeistä edelliseltä paikalta, ja joukkue seilaa viiden ottelun tappioputkessa.

Lappeenrantalaisryhmä kärsii merkittävistä poissaoloista, kun Jarno Koskiranta on pitkään sivussa, ja Dominik Lakatoš kärsii pelikieltoaan.

Pirteitä otteita on esittänyt erityisesti Ville Petman, mutta nuori hyökkääjä tarvitsisi kipeästi tulitukea erityisesti maalinteon suhteen. Tuore vahvistus Sergei Monahov liittyy joukkueen mukaan vasta myöhemmin, eikä ole mukana kokoonpanossa vielä Hakametsässä.

SaiPa taipui perjantaina kotonaan Ässille 3–4. Ottelu oli vasta kauden toinen, jossa SaiPa sai aikaiseksi yli kaksi maalia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

IFK ollut niskan päällä – kääntääkö Pikkarainen asetelmat?

HIFK on hallinnut keskinäisiä kohtaamisia HPK:ta vastaan tällä kaudella. Nyt hämeenlinnalaisten penkin takana on kuitenkin entinen IFK-käskijä Jarno Pikkarainen.

Hämeenlinnan lauantai-illan kohtaamisessa isoin huomio kohdistuu penkin taakse, kun taannoin HPK:n uudeksi päävalmentajaksi nimitetty Jarno Pikkarainen kohtaa entisen työnantajansa.

Mollivoittoisesti kauden aloittaneelle HPK:lle valmentajanvaihdos toi asennemuutoksen, kun joukkue kaatoi keskiviikkona Jukurit 4–0. Kiekollisia hienouksia ei ainakaan vielä ole Hämeenlinnassa juurikaan nähty, ja esimerkiksi syöttämisen laatu on ollut heikkoa, muutamia yksilöitä lukuun ottamatta.

Jukureita vastaan puolustuspeli toimi pääasiassa hyvin, alivoima on ollut koko kauden ajan melko hyvissä kantimissa. Myös kiekolla puolustaminen ja tietynlainen rauhallisuus paistoivat Jukurit-pelissä.

Kiekollisen pelin haasteet näkyvät edelleen erityisesti hyökkäys- ja ylivoimapelissä, vaikka pieniä viitteitä paremmasta on ollut jo havaittavissa. Jukurit-ottelussa nelosketjun tehot ratkaisivat pelin, mutta selkeää käännettä parempaan ei isossa kuvassa nähty.

IFK matkaa Hämeenlinnaan tappio niskassaan, kun se joutui taipumaan perjantain tiukassa huippukamppailussa Kärpille 0–2.

Ottelussa IFK:lla oli vaikeuksia päästä varsinaisille maalipaikoille, ja aikaan saaduissa tilanteissakin viimeistely ontui. Puolustuksellisesti helsinkiläiset pelasivat liki täydellisen ottelun; Kärpät sai maalia kohti ainoastaan 13 laukausta.

IFK on kärsinyt loukkaantumisista, jotka omalta osaltaan selittävät myös odotuksiin nähden vaatimatonta kauden aloitusta. Sivussa ovat Alex Broadhurst, Otto Salin ja Joonas Lyytinen, sekä pelikiellon vuoksi Miro Karjalainen.

Kauden aikaisemmissa kohtaamisissa IFK on ollut selkeästi niskan päällä voittaen molemmat ottelut. Edellisestä viidestä Liiga-ottelustaan HIFK on voittanut kaksi, molemmat juuri HPK:ta vastaan.

Ennen Jukurit-voittoa HPK hävisi viisi edellistä otteluaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Ärsytetty Tappara matkaa Mikkeliin

Kalevankankaan lauantai-illassa yhteen iskevät sarjan häntäpäässä peräkkäisillä sijoilla keikkuvat Jukurit ja Tappara.

Jukurien pelaamisessa selkeästi paras asia on ollut alkukaudesta kova taistelu. Otteet ovat ailahdelleet, ja Tappara-peliin Olli Jokisen suojatit lähtevät kahden ottelun tappioputkessa.

Torstaina Jyväskylässä mikkeliläiset pelasivat pääosin varsin hyvän kiekko-ottelun, mutta tehokkaammin viimeistellyt JYP vei pisteet. Jukurien kokoonpano on elänyt otteluiden välillä paljon, ja ketjukoostumukset hakevat vielä muotoaan.

Suurimmat vaikeudet ovat olleet puolustuspelissä ja pelinrakentelussa, ja Jukurit onkin ollut vaikeuksissa voimakkaita karvausjoukkueita vastaan. Tapparan laadukasta joukkuetta vastaan luvassa on hikinen iltapuhde.

Taistelun ruumiillistuma on ollut maalivahti Oskari Salminen, joka on ollut ehdottomasti joukkueelleen kullan arvoinen alkukauden peleissä. 

Vastustaja Tapparan alkukausi on ollut pettymys. Peli on päällisin puolin hyvissä uomissa, mutta maalinteko on ollut tamperelaisille äärettömän haastavaa.

Kun Tappara ei ole onnistunut omista paikoistaan, ovat omat henkilökohtaiset virheet käyneet kalliiksi. Puolustus ei ole suorittanut odotetulla tasolla, ja epätarkat syötöt sotkevat omalta osaltaan pelin rakentelua.

Tappara saanee otteluun ylimääräistä latausta perjantai-illan niukasta Lukko-tappiosta, ja erityisesti sen loppuhetkien tapahtumista. Anton Levtchin tasoitusmaali pari minuuttia ennen loppua hylättiin videotarkistuksen jälkeen, mikä herätti suurta hämmennystä tamperelaisjoukkueessa ja -yleisössä. 

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

KalPa lähtee katkaisemaan JYPin orastavaa voittoputkea

Otteitaan parantanut KalPa matkaa haastamaan kolmen ottelun voittoputkessa olevaa JYPiä.

Alkukaudesta kontanneen KalPan otteet ovat parantuneet ja Tommi Miettisen suojatit ovat saanee lisää itseluottamusta. Maalivahtipeli on luonnollisesti isossa roolissa ja Eero Kilpeläisen harteilla on iso vastuu. Konkarin otteet saattavat vaihdella, mutta viime otteluissa taso on ollut hyvä.

Kaksinkamppailuvoimassa joukkue jää välillä jalkoihin ja lisäksi alivoimassa riittää KalPalla myös parannettavaa. Miikka Pitkänen on aloittanut kauden vahvasti ja pistesaldo on jo 4+6.

Kolmen ottelun voittoputkessa oleva JYP on kärkikahinoissa mukana. Varsinaista pelin suvereenia hallintaa ei ole näissä otteluissa nähty, mutta jyväskyläläiset saavat laukauksia Khyviltä paikoilta ja viimeistely on ollut hyvällä tasolla.

Markus Ruusu on ollut hyvä maalinsuulla ja antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Joakim Kemell on ollut hurjassa pistevireessä ja taskussa on jo tehot 7+3.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Tulikuuma Sport saapuu itseään etsivän Lukon vieraaksi

Länsirannikolla taistellaan sarjapisteistä Raumalla, jossa syksyn suuryllättäjä Sport tekee visiitin hallitsevan mestarin kotiluolaan.

Lukko on kipuillut alkukauden aikana viisikkopelinsä kanssa. Perjantaina raumalaisnippu toki kukisti Tapparan, mutta esitys jätti edelleen toivomisen varaa. Iso rooli voitossa oli maalivahti Lassi Lehtisellä.

Maaleja Lukko kyllä osaa tehdä, mutta tarjoaa myös vastustajille turhan helposti läpiajoja ja laadukkaita maalipaikkoja omilla virheillään, eikä varsinkaan puolustus ole toiminut. Tiettävästi seura kartoittaakin vahvistuksia puolustuspäähän, toistaiseksi laihoin tuloksin. 

Joukkueesta pirteintä osaamista on esittänyt Julius Mattila. Perjantain onnistujia oli myös kauden ensimmäisensä iskenyt puolustaja Matthew Abt.

Alkukauden suurin sensaatio on ollut Sport, joka löytyy sarjataulukon kakkospaikalta. Peli on kulkenut erityisesti kotikaukalossa, mutta lauantaina edessä on uusi haaste Raumalla.

Vastustajissa kauhua on kylvänyt erityisesti ruotsalaisketju Henrik Eriksson Axel Holmström Sebastian Stålberg, joka on tehnyt tuhojaan hyökkäyspäässä. Koko joukkue pelaa kuitenkin tunnollista puolustuspeliä, joka on ollut menestyksen avain.

Sport murjoi kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Lukon puhtaasti 4–0, ja lähtee varmasti hyödyntämään aktiivisesti raumalaisten virheitä. Parin vaikeamman pelin jälkeen tärkeän voiton Tampereelta hakeneella Lukolla on kuitenkin sanansa sanottavana, ja odotettavissa onkin viihdyttävä kamppailu pisteistä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Ässillä luvassa kova urakka Kouvolassa

Sarjan häntäpäässä majaileva Ässät matkaa Kouvolaan ja vastus on kova. KooKoo katkaisi keskiviikkona Kärppien pitkän pisteputken ja sarjapaikka on kärkikuusikossa.

KooKoo on pelannut viime otteluissa tasapainoisesti ja tällä kaudella ovat kaatuneet jo TPS, Kärpät ja Tappara. Hyvistä peliesityksistä huolimatta kouvolalaisten pelistä löytyy parannettavaa ja etenkin ylivoima kaipaa lisää tehokkuutta. Perjantai-illan kamppailussa joukkue jäi maaleitta Pelicansin vieraana.

Joose Anttonen on ollut tähän mennessä KooKoon paras pistemies tehoilla 3+6 ja Oskari Setäsen otteet maalilla ovat olleet hienoja.

Pelinsä kanssa tuskaillut Ässät on haasteen edessä KooKoon vieraana. Porilaisten pelissä ei ole näkynyt yhtenäistä rakennetta ja johtoasemia on menetetty. Kouvolalaisten tapaan ylivoima on takkuillut, vaikka 5-3 -tilanteita on myös tarjottu. 

Perjantain häntäpään kamppailussa porilaiset onnituivat kaatamaan SaiPan lukemin 3-4. Voitto varmasti maistuu patapaidoille ja voi antaa hyvää energiaa KooKoon haastamiseen.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella