Liiga-kierros: TPS tavoittelee murskatappion jälkeen huippuvirettään, Tampereella ja Raumalla kamppaillaan paikallisotteluissa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Kärkikamppailussa TPS hakee uutta nousua rökäletappion jälkeen. Raumalla ja Tampereella nähdään paikalliskamppailut.

Seuraa Heitä

Iikka Kangasniemi #4 |

Laitahyökkääjä

Taiturimainen hyökkääjä on ollut viime aikoina hurjassa vireessä.

Tuukka Tieksola #39 | JYP

Laitahyökkääjä

Keskiviikon TPS-ottelussa nuorukainen iski kolme tehopistettä. Jatkuuko sama tahti perjantaina?

Patrik Virta #11 | ERC Ingolstadt

Keskushyökkääjä

Tapparan hyökkäystehot ovat olleet nuoren keskushyökkääjän harteilla. Vieläkö vire säilyy vai nouseeko uusia vastuunkantajia?

TPS:llä kasvojen pesun paikka

TPS lähtee keskiviikon murskatappion jälkeen kiillottamaan kilpeään.

Kotijoukkue TPS majailee sarjataulukon kolmantena. Keskiviikkona TPS hävisi kotikaukalossaan Kärpille lukemin 7–2, joten perjantaina nähdään kaukalossa varmasti latautunut Palloseura.

TPS:n nousu sarjataulukossa on perustunut hyvään puolustus- sekä maalivahtipeliin. Ennen Kärpät-ottelua TPS oli seitsemän ottelun mittaisessa voittoputkessa, jonka aikana se oli päästänyt vain kahdeksan maalia.

Keskiviikkona huilivuorossa ollut Andrei Karejev torjuu todennäköisesti perjantaina TPS:n maalilla. Alkukaudella hieman haparasti esiintynyt venäläisvahti on ollut vuoden 2021 puolella suorastaan loistava.

Palloseuran hyökkäyspeli on varsin tehokasta, mutta pudostuspelejä ajatellen laajuutta pitäisi löytyä lisää. Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi ja Josh Kestner tekevät jokaisessa ottelussa tulosta kiitettävästi. Kyseiset pelaajat elävät myös pisteistä, ja keskiviikon ottelussa oli selvästi huomattavissa turhautumista.

Lahden Pelicans on ollut viime aikoina todella pirteä ilmestys. Helmikuussa näytti vahvasti siltä, että lahtelaisten kone alkaa sakkaamaan ja pussinokat tippuisivat jopa ulos pudotuspeleistä.

Tällä hetkellä sarjan kuudennella sijalla oleva Pelicans on voittanut edellisestä kuudesta ottelusta peräti viisi. Voittoputki tuli päätökseen keskiviikkona, jolloin Lukko kaatoi Pelicansin Raumalla lukemin 3–2.

Pelicans pelaa todella aktiivista jääkiekkoa, jossa pelaajat saavat paljon erilaisia vapauksia. Päävalmentaja Tommi Niemelä on luonut pukukoppiin hyvän ilmapiirin, ja se näkyy jokaisen pelaajan positiivisena pelaamisena.

Viime aikoina lahtelaisten ykkösmies on ollut Iikka Kangasniemi. Huikean pelisilmän omaava hyökkääjä järjestelee jokaisessa ottelussa huiman määrän maalintekopaikkoja. Hannes Björnisen pelaamista on myös ilo katsoa. Nöyrästi töitä tekevä hyökkääjä loistaa kentän molemmissa päissä, ja myös tehopisteitä syntyy kiitettävällä tavalla.

Pelicans kamppailee loppukauden TOP-6-sijoituksesta.

Lue lisää: Murskatappio Kärpille ei lannistanut Markus Nurmea: "Ei voi olla mitään muuta tavoitetta kuin mestaruus"

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Siipirikko Tappara on Virran varassa

Kärkipelaajien poissaoloista kärsivä Tappara yrittää kääntää kurssiaan, mutta Ilves on ollut aiemmissa paikallispeleissä Hakametsän hallitsija.

Tappara on hävinnyt tämän kauden aiemmat paikalliskamppailut, ja ajankohtaisesti alla on kaksi tappiota. Ässät jätti kirvesrinnat maaleitta keskiviikkona ja tiistaina TPS:ää vastaan onnistui maalinteossa vain Patrik Virta − viimeisimmässä voitto-ottelussakin Tappara ohitti KalPan Henrik Tikkasen vain kerran.

Joukkueen hyökkäyspelaaminen on Kristian Kuuselan poissaollessa nojannut pelkästään Virran johtamaan ketjuun, jonka laidoilla taituroivat nuoret Anton Levtchi ja Kristian Tanus. Alkukaudesta kultakypärääkin kantanut Jiří Smejkal on kauden edetessä vajonnut näkymättömiin ja toinen ulkomaalaishyökkääjä Charles Bertrand on pelannut pisteittä seitsemän viimeisintä ottelua.

Tapparan puolustus kärsi jo Valtteri Kemiläisen poissaolosta ja lisäharmia tuli lauantaina, kun Maksim Matushkin jäi pois kesken KalPa-ottelun. Erityisesti ylivoimapeli on vain varjo entisestään, mutta myös tasaviisikoin Tapparan puolustuspelaaminen on ollut haparoivaa ja virheherkkää.

Dominik Hrachovina on torjunut kaksi kolmesta tämän kauden paikallispelistä, mutta tšekkivahti on pelannut kokonaisen liigapelin viimeksi helmikuun alussa. Ilves on kahdessa ottelussa Hrachovinaa vastaan tykittänyt kympin täyteen, Christian Heljanko selvisi viime pelissä ”vain” neljällä takaiskulla.

Ilvekselläkin on omat pelilliset ongelmansa. NHL-lainojen poistuttua joukkue on useammin joutunut poistumaan kaukalosta häviäjänä. Edellisen kerran Tapparan voitettuaan Ilves ylsi neljän pelin voittoputkeen, mutta tällä hetkellä on taas menossa kolmen ottelun tappioputki − kaksi sarjapistettä on kuitenkin tarttunut matkaan.

Tupsukorvien hyökkäyspeli ja erityisesti viimeistely on ollut vahvasti erinomaisen kaksikon Eemeli Suomi−Teemu Lepaus varassa. Kenties paikallisvastus herättää taas Ilveksen syvät rivit maalintekotalkoisiin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Mihin olet matkalla, KalPa?

Alkuvuonna raikasta kiekkoa pelannut KalPa on ajautunut neljän ottelun tappioputkeen.

Kotijoukkue KalPan tilanne on tällä hetkellä hankala. Kuopiolaiset seilaavat neljän ottelun mittaisessa tappioputkessa, ja maalinteko sakkaa tällä hetkellä todella pahasti. KalPa on viimeisessä viidessä ottelussa tehnyt vain kuusi maalia.

Sarjataulukossa KalPa majailee sijalla kahdeksan. Vielä kuukausi sitten näytti siltä, että Tommi Miettisen suojatit matkaavat helposti kuuden parhaan joukkoon.

Pelillisesti kuopiolaisten pelaamisessa ei suurta hätää ole. Vauhdikasta ja hyökkäävää jääkiekkoa pelaava KalPa paineistaa vastustajaa aktiivisesti, ja myös katsojille KalPan pelitapa on viihdyttävä. Joukkue on tällä hetkellä isossa henkisessä lukossa, ja se heijastuu varsinkin maalintekopaikoissa.

KalPan hyökkäyskalusto on varsin laadukas, ja tuloksentekijöitä pitäisi astua välittömästi esiin. Isolla AHL-statuksella hankittu Jeremy Bracco väläyttelee osaamistaan, mutta 15 ottelussa Bracco on tehnyt vain yhden osuman. Kultakypärä Kai Kantola taistelee huikeasti jokaisessa ottelussa, mutta myös kokenut hyökkääjä elää onnistumisista.

KalPan olisi syytä saada tappioputki poikki, ja samalla henkinen lukko voisi poistua kuopiolaisten harteilta.

Oulun Kärpät on tällä hetkellä varsin mysteerinen joukkue. Epätasaisesti pelaava Kärpät oli keskiviikkona pelipäällä, kun se kukisti Turussa paikallisen Palloseuran tylysti lukemin 7–2. Keskiviikkona parivaljakko Tuukka Tieksola - Cody Kunyk oli loistavalla pelipäällä.

Surkean alkukauden jälkeen Kärpät on selvästi tiivistänyt omaa pelaamistaan. Yltiörohkeita karvauksia ei enää juuri nähdä, vaan oululaisten pelaaminen perustuu vankkaan puolustukseen. Hyökkäyspelissä oululaisilla riittää taitoa, mutta laajuutta pitäisi saada lisää tuloksentekoon.

KalPa on voittanut joukkueiden neljä edellistä kohtaamista, joten Kärpillä on perjantaina kalavelkojen maksun paikka.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

Pelkkä puolustus ei enää riitä, Lukkoa vastaan Ässien pitää myös viimeistellä

Ässät katkaisi keskiviikkona pitkän tappioputkensa ja Lukko kiri voittoon Pelicansista hävittyään edeltävästi kahdesti Sportille. Perjantain paikalliskamppailussa jommankumman vire kääntyy taas tappiolliseksi.

Lukko on edelleen sarjakärki, mutta otteet ovat laskusuunnassa. Sport onnistui niistämään raumalaiset tuplapelissä maalierolla 8−3, ja Pelicanskin oli yllättää keskiviikkona, mutta Daniel Audette ja Aleksi Saarela nostivat Lukon kahden maalin takaa rinnalle ja ohi.

Länsirannikon kilpakumppaneiden kolme aiempaa tämän kauden kohtaamista ovat päättyneet Lukon eduksi hurjalla maalierolla 18−3. Audette on koonnut tehot 2+5, Anrei Hakulinen 2+3 ja Saarela 2+2. Oskari Setänen on pelannut kahdesti Ässiä vastaan, mutta Lassi Lehtinen on Lukon maalivahtikaksikosta kokonaisuutena kovempi.

Ässät onnistui keskiviikkona katkaisemaan peräti kymmenen pelin tappioputkensa, kun Tappara taipui Isomäessä puolustaja Teemu Vuorisalon osumalla ja Linus Söderströmin nollapelillä. Lukon voittamiseen vaaditaan kuitenkin enemmän kuin uhrautuvaa puolustamista.

Viidessä viime pelissään Ässät on pystynyt tekemään yhteensä vain viisi maalia, ja Liigan helmikuun pelaajaksi valittu Sebastian Wännström on maaliskuun kuudessa ottelussa onnistunut maalinteossa vain kerran.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Sarjakärjen kahdesti kaatanut Sport jumbojoukkueen kimppuun

Niko Hovisen torjunnat ja Niclas Luceniuksen sekä Olavi Vauhkosen tehot ovat varmistamassa Sportille pudotuspelipaikkaa.

Jukureiden kausi tulee jälleen päättymään runkosarjaan. Kauden aikana isoihin tappioputkiin ajautunut Jukurit ei ole vieläkään pystynyt pelaamaan Liigassa tasaisesti.

Viikko sitten mikkeliläisten sikariporras sai tarpeekseen, ja päävalmentaja Marko Kauppiselle annettiin potkut. Kauppisen tilalle asteli Jari Kauppila. Valmentajanvaihdos oli varsin yllättävää, sillä on tiedossa jo, että Olli Jokinen astuu kauden jälkeen mikkeliläisten penkin taakse.

Jukurit pelaa loppukaudella enää maineesta ja kunniasta. Kauppilan alaisuudessa Jukurit on selvästi tiivistänyt puolustamistaan, ja joukkuehenki on ulospäin suuntautuvien kommenttien mukaan rauhoittunut.

Jukurit kaatoi tiistaina kotiyleisönsä edessä Kärpät lukemin 5–1, joten kotijoukkue lähtee Sport-otteluun varmasti hymy huulilla.

Viimeiseen pudotuspelipaikkaan tiukasti tarrautuneella Sportilla on alla tuore tuplapäänahka Lukosta − Niclas Lucenius takoi sarjakärkeä vastaan tehot 2+1 ja Niko Hovinen torjui yhteensä 66 laukausta. Jälkimmäisessä voitto-ottelussa kaksi maalia tehnyt Jesse Paukku puolestaan palkittiin kolmella tähdellä.

Helmikuussa Tapparasta Vaasaan palannut Olavi Vauhkonen on ollut selvä piristysruiske: isokokoinen konkari on pelannut Sportissa 15 ottelua piste per peli -tahdilla. Lukon lisäksi Sport on maaliskuussa voittanut toisen kärkijoukkueen HIFK:n ja hurjaan pudotuspelitaisteluun äityneeseen HPK:n.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA