Liiga-kierros: Hyvässä tuloskunnossa oleva HPK isännöi kovavireistä Tapparaa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tiistaina Liigaa pelataan kuuden ottelun verran. Katseet kääntyvät Hämeenlinnaan, sillä sarjan pohjakerroksessa oleva HPK on löytänyt voitokkaan vireen viime otteluissa. Nyt joukkue pääsee kovaan testiin, kun huippuvireinen Tappara saapuu testamaan Kerhon päivän kunnon.

Seuraa Heitä

Niklas Nordgren #94 | K-Vantaa

Laitahyökkääjä

Nuorukainen lähti lainalle Lahteen ja Pelicansiin. Katsotaan, kuinka lupaavan pelimiehen otteet lähtevät liikkelle Pelicansin nutussa.

Tuukka Tieksola #39 |

Laitahyökkääjä

Nuoren hyökkääjän peli on parantanut viime peleissä, joten tehoja voi olla luvassa Tampereella.

Robert Rooba #88 |

Laitahyökkääjä

Rooba on tällä hetkellä Liigan kovimpia maalintekijöitä. JYP on tappioputkessa, mutta tätä miestä ei käy siitä syyttäminen.

Maksim Matushkin #52 |

Puolustaja

Matushkin on tehnyt komean paluun Liigaan. Pisteitä ropisee tilille puolustajaksi erinomaisella tahdilla. Joukkueelle tärkeä varsinkin, kun Valtteri Kemiläinen on poissa joukkueen vahvuudesta.

Kovavireiset kohtaavat Hämeenlinnassa

HPK ja Tappara ottavat yhteen kovavireisten kamppailussa. Tappara lähtee muuttamaan vaikeaa historiaansa Hämeenlinnassa.

HPK on kokenut vaikeaan kauteensa piristymisen merkkejä nappaamalla viimeisistä viidestä pelistään neljä voittoa. Näistä peleistä ainoan tappion joukkue kärsi KalPalle viime keskiviikkona voittomaalikilpailussa. Viime viikon muissa otteluissaan joukkue voitti Ässät kotonaan maalein 4−1 ja SaiPan Lappeenrannassa 2−1.

Voittojen myötä HPK on saanut kohennettua itseluottamusta ja joukkueen pelin taso on parantunut. Hämeenlinnalaisten tiiviimpänä viisikkona pelaaminen on toiminut paremmin koko kentän alueella. Erittäin tärkeää on ollut myös kesken kauden Hämeenlinnaan saapuneen maalivahti Eetu Laurikaisen kovalla tasolla sujuva maalivahtipeli.

Vaikka HPK:n mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat olemattoman pienet, niin se on noussut viime aikojen esityksillä Liigan kuumimpien joukkueiden joukkoon. Vastassa on myös kovassa vireessä vaeltava Tappara, joka voi olla kuitenkin liian iso pala purtavaksi.

Tapparalla on menossa erittäin vahva jakso ja viimeisestä kymmenestä pelistä joukkue on poistunut kaukalosta kahdeksan kertaa voittajana. Tamperelaiset pelasivat viime viikolla neljä peliä, joista se voitti Pelicansin, Lukon ja Jukurit. Tappara hävisi kuitenkin Ässille 0−2.

Tamperelaisista hyökkääjä Kristian Tanus on ollut oivassa vireessä tehden viimeiseen neljään peliin kolme maalia. Myös Patrik Virta on saanut onnistumisia kokeneen Kristian Kuuselan rinnalla. Viime ottelussa ketjun kolmas lenkki Charles Bertrand katkaisi Jukureita vastaan pitkän 11 pelin maalittoman putkensa, mikä voi avata hyökkääjän tehoja entisestään.

Tapparan puolustuksen ykköstykki on Maksim Matushkin, joka on kantanut isointa vastuuta tamperelaisten alakerrassa Valtteri Kemiläisen ja Michal Moravčíkin ollessa koronakaranteenissa EHT-turnauksen jäljiltä.

Maalivahdeista joukkueen otteet eivät ole jääneet kiinni, sillä Christian Heljangolla on hyvät ottelut alla Lukkoa ja Jukureita vastaan. Ässiä vastaan maalilla pelannut Kari Piiroinen pelasi myös hyvän pelin tamperelaisten maalilla.

Tapparan edellinen voitto Hämeenlinnassa on kolmen vuoden takaa 19.1.2018. Onnistuuko kirvesrinnat vihdoin voittamaan HPK:n sen kotijäällä?

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Ilveksen ja Kärppien näytös numero kolme Hakametsän tiistai-illassa

Ilves ja Kärpät ottavat yhteen kolmannen kerran peräkkäin. Voitot niistä ovat 1–1. Katsotaan, kumpi joukkue johtaa keskinäisiä otteluita kolmannen näytöksen jälkeen.

Tampereen Ilves ja Oulun Kärpät kohtaavat nyt toisensa kolmannen kerran – ja vielä peräkkäin. Joukkueet kohtasivat viime viikon perjantaina ja lauantaina Oulussa. Nyt pelataan vaihteeksi Tampereella.

Ilves onnistui Oulussa vihdoinkin voittamaan, joten se antanee lisää virtaa Ilvekselle, joka on löytämässä uudelleen juonesta kiinni. Toisaalta Ilves onnistunut viimeksi voittamaan kotonaan Kärpät kuusi vuotta sitten. Edellinen voitto on tullut 5.1.2015 (2–1 voittomaalikilpailun jälkeen).

Ilveksen maalivahtipeli on puhuttanut. Ville Kolppasen kahden näytönpaikan jälkeen torjuntavuoron lauantaina Oulussa sai Eetu Mäkiniemi. Hän pelasi varman pelin 2–1-vierasvoitossa. Ilves kaipaa kipeästi jatkossakin laadukasta torjujaa.

llveksen paras maalintekijä Ville Meskanen jatkoi virettään Oulussa. Anssi Salmelan jatko takatolpalta ei uponnut, mutta Meskanen lapioi paluukiekon suoraan sisään. Maali jäi voittomaaliksi. Meskanen onkin tehnyt toiseksi eniten voittomaaleja koko Liigassa.

Lauantaina Ilves pelasi pitkät tovit alivoimaisena, mutta Kärppien Liigan huonoin kotiylivoima oli tehoton. Viime viikko oli pitkästä aikaa tuloksekas, sillä Ilves saalisti seitsemän pistettä yhdeksästä mahdollisesta.

Kärpillä tappio Ilvekselle oli uutta, kun moneen vuoteen Ilves ei ollut onnistunut Kärppiä voittamaan. Alkukaudesta takerrelleella joukkue oli peräti kahdeksan ottelun voittoputki alla, joka katkaisi lauantaina.

Kärppien puolustuspeli näyttää hyvältä tällä hetkellä. Samoin hyökkäyspelaaminen alkaa olla sitä, miltä Kärpiltä odotetaan. Hyökkääjien ja puolustajien yhteispelaaminen ja ajoitukset ovat alkaneet toimia myös. Yksilöpuolella esiin viime peleissä ovat nousseet Michal Krištof, Juhamatti Aaltonen ja Tuukka Tieksola.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Pystyykö Jukurit katkaisemaan pitkän tappioputkensa siipirikkoista Pelicansia vastaan?

Jukurit ja Pelicans kohtaavat Mikkelin tiistai-illassa toisen kerran tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi Pelicansin 6–3-voittoon. Molemmat joukkueet lähtevät kääntämään heikkoa kurssiaan.

Jukureilla on menossa tällä hetkellä erittäin vaikeat ajat, sillä joukkue kyntää karmaisevassa seitsemän ottelun tappioputkessa. Viime viikon neljästä ottelusta se kärsi tappiot Lukolle, Ilvekselle, Sportille ja Tapparalle.

Mikkeliläisten hyökkäyspeli on ollut tehotonta ja siitä puuttuu juonikkuus, jolla voisi päästä parhaille maalipaikoille. Myös joukkueen ylivoima on ollut erittäin heikkoa, sillä viimeisestä 18 ylivoimayrityksestä se ei ole onnistunut kertaakaan maalinteossa. Mukaan mahtuu myös pari kahden miehen ylivoimaa. Jukurit on myös itse kuluttanut jäähypenkkiä, minkä on muututtava, jos joukkue haluaa taistella voitosta.

Mikkeliläisryhmän valopilkkuja on viime peleissä ollut pirteästi pelannut Henri Nikkanen. Joukkueen kärkipuolustaja Axel Rindell puuttuu edelleen karanteenin takia kokoonpanosta, mikä on verottanut isosti kiekollista peliä.

Pelicansilla on myös menossa hieman vaikeampi jakso, sillä se on voittanut viimeisestä kymmenestä pelistään ainoastaan kaksi. Viime viikolla se kamppaili kolmesti, joista saldona oli yksi voitto JYPistä maalein 5−3. Lahtelaiset joutuivat toteamaan kuitenkin Tapparan ja HIFK:n vahvemmiksi.

Jukurien tapaan Pelicans on vieraillut runsaasti rangaistusaitiossa. Viimeiseen kahteen peliin joukkue on päästänyt peräti kuusi maalia alivoimalla, joten siinä on selvä parannuksen kohde Mikkelin tiistai-iltaan. Myös maalinteko on tuottanut lahtelaisjoukkueelle vaikeuksia viime aikoina, vaikka JYPiä vastaan se löysi jo hieman tehokkuutta. Parasta antia viime peleissä on esittänyt lahtelaisten neloskenttä: Otto NieminenElias VilenJuuso Jämsen.

Pelicansin maalilla Jasper Patrikaiselle on luvassa paljon vastuuta, kun joukkueen ykkösvahti Patrik Bartošák on edelleen karanteenissa EHT-turnauksen seurauksena, kuten myös samaisesta syystä kapteeni Hannes Björninen. Sivussa ovat olleet loukkaantumisten vuoksi myös Iikka Kangasniemi, Veeti Vainio, Joonas Jalvanti, Miika Roine ja Niclas Almari. Joukkue sai poissaoloihin helpotusta, kun nuori hyökkääjä Niklas Nordgren saapui HIFK:sta lainalle Lahteen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Katkaiseeko JYP jo vihdoin pitkän tappioputkensa TPS:n kustannuksella?

JYPin tappioputki on venähtänyt nyt jo yhdeksän ottelun mittaiseksi. Joukkue oli lauantaina lähellä katkaista sen, mutta HIFK kiri päätöserässä ohi. Nyt vastaan asettuu TPS.

JYP lähtee yrittämään kotonaan tappioputkensa katkaisua. Ennen TPS-ottelua joukkueella on yhdeksän tappiota peräkkäin, ja näissä kamppailussa pistepussiin on kertynyt yksi piste. Helpolla voitto ei irtoa tiistainakaan, kun tällä kaudella JYP on hävinnyt molemmat kohtaamiset TPS:ää vastaan. TPS puolestaan onnistui lauantaina katkaisemaan oman pienemmän tappioputkensa, kun se voitti vieraissa Ässät maalein 3−1.

JYPin suurin ongelma on se, että joukkue on täysin kipsissä henkisesti. Voittoja ei ole tullut, vaikka peli on paikoin hyvääkin. Vastustajat ovat iskeneet virheistä kovalla prosentilla. Hyvä esimerkki saatiin siitä lauantaina HIFK:ta vastaan, kun helsinkiläiset nousivat takaa ohi päätöserässä.

Yksilöpuolella JYPilla on onnistujia. Robert Rooba on tällä hetkellä koko Liigassa yksi kuumimmista maalintekijöistä. Markus Ruusu tekee maalilla kyllä kaikkensa, jotta joukkue voittasi peliä. Ruusu ottaa tärkeitä torjuntoja joukkueella ja mukaan mahtuu huippukoppejakin joka pelissä. Viime ottelussa Severi Lahtinen sai kutsun katsomosta takaisin kokoonpanoon. Taitava laitahyökkääjä kiitti luottamuksesta ja napautti pari tehopistettä.

TPS uurasti viime viikolla neljä kamppailua, josta joukkue otti yhtä monta pistettä. Maalinteko tuotti turkulaisille vaikeuksia viime viikolla, kun Kärppiä vastaan vieraissa joukkue osui kerran. Seuraavissa kahdessa pelissä KalPa ja Sport nollasivat TPS:n. Viikon päätöskamppailussa turkulaiset osuivat kolmesti, ja se tuotti kolme pistettä myös sarjataulukkoon. Puolustaja Ruben Rafkin teki voitto-ottelussa Liiga-uransa toisen maalin. Viimeksi Rafkin oli osunut maaliin sarjakauden toisessa ottelussa Lukkoa vastaan. 

Joukkueen maalilla lauantaina debytoi Karri Rämö. Ensimmäinen peli kokeneelta maalivahdilta hyvä, kun hän torjui siinä joukkueelleen voiton ja päästi ainoastaan yhden maalin ottelussa. Rämö torjui yhteensä 22 kertaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

HIFK jatkaa maakuntamatkailuaan Kouvolassa

HIFK pelaa neljännen perättäisen vierasottelunsa, kun saapuu tiistaina Kouvolaan. Joukkue on onnistunut voittamaan kaikki kolme edellisestä vieraskamppailuaan. KooKoo puolestaan palasi voittojen teille kotonaan Sportia vastaan.

HIFK matkustaa seuraavaksi Kouvolaan, kun se kohtaa tiistain kierroksella KooKoon. HIFK pelasi viime viikolla neljä ottelua, joista joukkue haki kolme voittoa. Niistä kaikki tulivat vieraskaukalossa, kun joukkue voitti juuri KooKoon, Pelicansin ja JYPin kolmen pisteen arvoisesti. Lahdessa HIFK oli selkeästi kotijoukkuetta parempi ja lauantaina helsinkiläiset nousivat päätöserässä takamatkalta JYPin ohi.

KooKoon viime viikkoon kuului ainoastaan kaksi ottelua. HIFK-tappion lisäksi joukkue voitti Sportin lauantaina 3−1.

Tiistaina Kouvolassa ovat vastakkain kaksi eniten Liigassa laukonutta joukkuetta, joten voidaan olettaa, että maalivahdeille on tulossa hikinen iltapuhde. KooKoo on vain kertalleen saanut HIFK:lta kolme pistettä − 10.3.2020 Kouvolassa juuri ennen koronapandemian puhkeamista.

Kuten suurella osalla joukkueista, myös HIFK:lla on käynnissä kova ottelurumba. Se on näkynyt HIFK:n otteissa yllättävän vähän. Puolustuksen kiekollinen peli on ollut hyvää ja omalta puolustusalueelta lähtö sen myötä parantanut selkeästi.

Hyökkäyksessä on tullut lisää tehoja, kun Sebastian Dyk ja Jesse Saarinen ovat saaneet onnistumisia viime aikoina. Myös joukkueen nelosketju tuo loistavasti energiaa hyökkäykseen. Ville Leskinen oli hyvässä pelivireessä viime viikolla, kun neljään otteluun laitahyökkäjä teki tehot 1+5. Muutoinkin loukkaantumisen jälkeen mies on pelannut piste per peli -tahdilla.

KooKoon viime ottelun voiton takana oli laadukas maalivahtipeli, jota tarjosi ruotsalainen Victor Brattström. Brattström torjui ottelussa 26 laukausta ja oli torjunnoillaan joukkueelle selkeä tuki ja turva. Puolustaja Joni Tuulola osui viikon molemmissa otteluissa HIFK:ta ja Sportia vastaan. Tuulola on tehnyt tähän kauteen yhteensä viisi osumaa. 

KooKoolta pelistä on varmasti poissa Martin Berger, joka kärsii viiden ottelun pelikieltoaan. Bergerin lisäksi Kasper Björkqvistiä ei nähdä huomisessa pelissä, joka on edelleen karanteenissa Ruotsin EHT-turnauksen jäljiltä. HIFK:lta samassa karanteenissa on ykkössentteri Anton Lundell.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Vaasassa taistellaan tärkeistä pisteistä

Sport ja KalPa kohtaavat jo kolmannen kerran tämän vuoden puolella. Kahdesta aikaisemmasta pelistä molemmat ovat onnistuneet voittamaan kertaalleen.

Sport pelasi viime viikolla kolmesti, joista saldona oli voitot TPS:stä ja Jukureista sekä lauantaina kärsitty tappio KooKoon vieraana. Samalla Kouvolassa katkesi joukkueen kolmen ottelun voittoputki.

Sportin voittojen takuumiehenä on ollut maalivahti Niko Hovinen, joka on alkanut hyvillä otteillaan vakiinnuttaa paikkaansa vaasalaisten ykkösmaalivahtina. Isokokoinen Hovinen on voittanut viimeiset kolme aloittamaansa ottelua. Viime viikolla hyvässä vireessä ollut Sebastian Stålberg on alkanut jälleen löytää tehoja ja puolustuksessa Juho Tommila on myös saanut onnistumisia. Perjantaina Mikkelissä Tommila sivalsi kauden avausmaalinsa.

Vaasalaiset ovat pysyneet iskuetäisyydellä taistelussa kymmenen parhaan joukkoon ja jokainen piste on kotkapaidoille erittäin tärkeä. Niitä joukkue lähtee saalistamaan kovasti myös tiistai-iltana KalPaa vastaan.

KalPa nappasi viime viikolla voitot HPK:sta ja TPS:stä. Lauantaina kuopiolaiset joutuivat tyytymään sarjakärki Lukkoa vastaan erittäin vaiherikkaan ottelun jälkeen tappioon jatkoajalla 5−6. Raumalaisia vastaan KalPa oli jo kolme maalia takana, mutta onnistui nousemaan rinnalle napaten yhden pisteen mukaansa.

Viime peleissä maaliverkkoja heiluttanut puolustaja Lasse Lappalainen iski viimeisiin kolmeen peliin kolme osumaa. Kim Nousiainen palasi viime viikolla pienen huilin jälkeen räväkästi pelikentille päästen jokaisessa pelissä tehopisteille. Myös Miikka Pitkäsen paluu oli kuopiolaisille erittäin tärkeä.

Joukkueen tuki ja turva löytyy tolppien välistä. Eero Kilpeläinen oli muutaman pelin sivussa, mutta on ollut paluunsa jälkeen lähes maaginen. Maalivahti nollasi muun muassa perjantaina Turussa TPS:n 33 torjunnallaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

KalPa

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE