Liiga-kierros: Juhani Jasu yltää komeaan rajapyykkiin, karanteenit himmentävät kierroksen tähtiloistoa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Timo Savela
Karanteeni on vienyt useiden joukkueiden avainpelaajia, mutta Liigaa pelataan silti viidellä paikkakunnalla. Oulussa kaksi tulikuumaa joukkuetta hakevat jatkoa voittoputkilleen.

Seuraa Heitä

Thomas Grégoire #2 | Rögle

Puolustaja

Grégoire on heti päässyt isoon rooliin Lukon takalinjoilla. Kauden toisessa pelissä kaksi syöttöpistettä, joko kotidebyytissä aukeaa myös maalitili?

Michal Krištof #13 | Brno

Keskushyökkääjä

Aloitti vuoden pelaamalla kymmenen ottelua kiikaritehoilla, mutta viime viikkoina vire on alkanut löytyä. Todisteena kolmeen edelliseen otteluun isketyt tehot 3+2.

Kuumat kohtaavat

Kärpät ja TPS ovat tehneet omaa nousuaan sarjataulukossa. Oululaisisännillä on kalavelkoja maksettavanaan, sillä TPS haki pisteet joukkueiden edellisestä kohtaamisesta.

Kärpät on alkanut lunastaa heihin kohdistuneita odotuksia, sillä joukkue liitää kuuden ottelun voittoputkessa. Viimeisimpänä kaatui Pelicans vieraissa lauantaina. Kolme edellistä ottelua ovat päättyneet voittoon yhden maalin erolla, joten joukkue on oppinut löytämään keinot kääntää tiukat pelit edukseen. 

Yksi iso asia Kärppien kannalta on ollut se, että tehoja on alkanut tulla laajemmalla rintamalla. Kauden tullessa puoliväliin esimerkiksi Juhamatti Aaltonen, Aleksi Mustonen ja Michal Krištof ovat yltyneet oivaan tehovireeseen. Vire ei tosin ole heijastunut vielä ylivoimapeliin, sillä se petopaidoilla sakkaa edelleen pahemman kerran.

Sen sijaan TPS:n ylivoima ei sakkaa, sillä viiden ottelun kuntopuntarissa se on kuumin joukkue ja toiseksi paras ylivoimajoukkue. Viime viikon neljän pelin härkäviikko toi komeat 14 pistettä, jotka nostivat turkulaiset jo sarjataulukon toiselle sijalla. Peräkkäisiä voittoja on viisi.

Taitavien yksilöiden lisäksi hyökkäyspeliin on alkanut löytyä parempaa rakennetta, mitä kautta myös tehoja on alkanut tulla laajemmalla rintamalla. Tuttujen tehomiesten takaa esimerkiksi Joel Janatuinen ja Juhani Jasu pelasivat molemmat kahden maalin illan viime viikolla.

Jasulla riittää aihetta juhlaan muutenkin, sillä jos mies on Oulussa kokoonpanossa, on edessä uran 700. Liiga-ottelu. Jasu on aktiivipelaajien pelattujen otteluiden määrässä sijalla 11.

Oulun tiistai-illasta karanteenin vuoksi poissa ovat Libor Šulák, Radek Koblížek ja Markus Nurmi. Myös Kärppien päävalmentaja Mikko Manner pysyy poissa oululaisten penkin takaa. Aleksi Anttalainen on puolestaan lusinut pelikieltonsa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Onko Lukko liian selvä suosikki?

Rauman tiistai-illan ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Jukurien yllätysvalmius nojaa viime aikoja huomattavasti tiiviimpään puolustuspelaamiseen.

Sarjajohtaja Lukon pistepussi karttui viime viikon kahdesta vierasottelusta neljällä pisteellä. Kotipeleissä meno on ollut läpi kauden vakuuttavaa, sillä vain KalPa on hakenut pisteet Raumalta. Tuon tappion jälkeen Lukko on pelannut seitsemän kotiottelua.

Lukon pelin peruspilareina ovat vahva maalivahtipelaaminen sekä vastustajan nollassa ylivoimamaalissa seitsemän peliä putkeen pitänyt tiivis alivoima. Lukko on pelannut vuoden 2021 puolella 12 ottelua eikä se ole kertaakaan päästänyt yli kahta maalia. Hyökkäyspelin puolella tutut tukipilarit ovat saaneet rinnalleen Thomas Grégoiren, joka avasi tehotilinsa perjantaina Lappeenrannassa.

Jukurien puolella syy riemuun on viime aikoina ollut vähäisempää, sillä joukkue saapuu Raumalle kolmen ottelun tappioputkessa. Osumia omaan päähän on tullut liikaa, sillä kolmessa tappiopelissä verkko on heilunut 15 kertaa.

Jukurien otteet ailahtelevat voimakkaasti niin otteluiden kuin erienkin välillä. Vaikka joukkue onnistuu ajoittain pelaamaan hyvin ja kontrolloimaankin pelejä, maalit tai niiden puute ohjaa pelaamista liikaa, kun turhautuminen alkaa paistaa otteista läpi. Jukurien tappiopeleissä selkärangan naksahduksia onkin kuultu, sillä 22 tappiopelistä 18 on päättynyt vähintään kolmen maalin tappioon.

Lukolla on ajoittain ollut haasteita pelin pitämisessä kasassa koko 60-minuuttisen ajan, ja joukkueen latautumiskykyä mitataan tässä neljän pelin viikon avausmittelössä. Jos Jukurit saa tiiviillä puolustamisella venytettyä avausmaalin syntyä pitkälle, yllätysmahdollisuus mikkeliläisleirissä kasvaa.

EHT-karanteenien vuoksi Lukolta poissa ovat Lukáš Klok ja Vili Saarijärvi, kun taas Jukurit saa tulla toimeen ilman Axel Rindelliä

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Kärjessä olisi kiva olla

Siinä missä Pelicans on ollut vahvassa laskusuhdanteessa, Tappara on Kärppien tavoin alkanut tehdä nousua odotetuille sijoille.

Viiden ottelun kuntopuntarilla mitattuna vain JYP on ollut Pelicansia kylmempi joukkue. Peräkkäisiä tappioita Pelicansilla on kolme, joista viimeisimmät tulivat viime viikolla Sportia ja Kärppiä vastaan.

Lahtelaisten hyökkäyspeli ei yltänyt enää samaan vireeseen, kun nyt myös ykkössentteri Hannes Björninen oli poissa joukkueen vahvuudesta. Itse pelissä on ollut edelleen positiivisia merkkejä, mutta hyökkäyspäähän kaivataan uusia ratkaisijoita Björnisen ja Rudolf Červenýn seuraksi.

Tapparan puolella ratkaisijoista ei ole ollut pulaa, vaikka edellisen ottelun HIFK-tappio tiesikin yhdeksän ottelun voittoputken päättymistä. Tappara haki ottelussa vielä tasoitusta sekoitetuilla ketjuilla, mutta se johti erityisesti hyvävireisten Kristianien Kuuselan ja Tanuksen pelin sotkeutumiseen.

Tappara on vahvistanut kokoonpanoaan kesken kauden Maksim Matushkinilla ja Topi Nättisellä. Molemmat ovat onnistuneet tekemään vakuuttavan sisääntulon kirvesrintoihin. Nättinen debytoi Tapparan riveissä juuri HIFK:ta vastaan ja nappasi ottelusta tilillensä yhden syöttöpisteen. Hänet istutettiin Jarkko Malisen ja Kasper Simontaipaleen rinnalle ja kolmikko oli jäällä molempien Tapparan tekemien maalien aikaan.

EHT-karanteenit vievät molemmilta joukkueilta ykkösmaalivahdin. Patrik Bartošákin ja Dominik Hrachovinan lisäksi poissa ovat Björninen, Jiří Smejkal sekä Valtteri Kemiläinen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Historiallisen heikkoa hurrikaanihokia

JYP valahti viime viikonloppuna Liigan jumboksi. Ässät yrittää pitää paikkansa kymmenen joukossa.

Ässät on onnistunut kapuamaan pisteille kolmessa peräkkäisessä ottelussa, joiden turvin patapaidat pitävät kymmenettä sijaa kolmen pisteen erolla Sportiin. Viime aikoina Ässien yksi suurimmista voimavaroista on ollut ylivoimapelaaminen, sillä viiden ottelun otannalla porilaisten ylivoimaprosentti 38,1 on sarjan paras.

Ylivoimatehoista leijonan osasta vastaa maalipörssin johtaja Sebastian Wännström, joka on kolmen ottelun maaliputkessa. Ty Rattiella ja Joe Morrow'lla vahvistunut Ässät on saanut kasaan ulkomaalaiskatraan, jonka johdolla voittoja kaivataan kiihtyvään tahtiin.

Joukkueen helmasynti on jäähyily, sillä Ässät on ottanut sarjassa selvästi eniten jäähyjä. Keskimäärin viisi ylivoimamahdollisuutta vastustajalle ottelua kohden on määrä, jonka pitää pienentyä.

JYP hävisi viime viikonloppuna HPK:lle. Kuudes peräkkäinen tappio tiesi putoamista jumbosijalle. Kyseessä on joukkueen ensimmäinen kerta sarjan jumbosijalla sarjan puolivälin jälkeen sitten tammikuun 1996.

Vain yhden ottelun viikko toi hurrikaaniryhmälle mahdollisuuden harjoitella. Askeleita eteenpäin tuli ylivoimapelin saralla, mutta voittohaaveet kaatuvat usein isoihin yksilötason virheisiin. Nuoren joukkueen otteet ailahtelevat pelien sisällä voimakkaasti, eikä perustaso ole noussut riittävän korkealle, jotta taistelu voitoista illasta toiseen olisi mahdollista. JYP pelaa seuraavaan 19 päivään 11 peliä, joten ailahteluille ei juuri ole varaa, jos joukkue haluaa tarttua ohueen pudotuspelioljenkorteensa.

JYP on illan Liiga-kierroksen joukkueista ainoa, jolla ei EHT:n vuoksi ole poissaoloja. Ässiltä puuttuvat Peter Tiivola sekä päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

Keltaista juhlaa yli neljän vuoden tauon jälkeen?

HIFK kuuluu sarjan tulikuumiin joukkueisiin erityisesti kotona, mikä pienentää SaiPan todennäköisyyttä ensimmäiselle voitolle Helsingissä sitten lokakuun 2016.

HIFK lähtee otteluun neljän pelin pisteputkessa. Viimeisimpänä kaatui Tappara vieraskentällä. Tehokkaat otteet ovat nostaneet helsinkiläiset sarjassa kolmannelle sijalle. 

Joukkueen kompastuskivenä on ollut ailahtelu pelien sisällä. Viime viikolla HPK ehti livahtaa Helsingissä 2–0-johtoon, kunnes HIFK käänsi pelin itselleen. Perjantaina Porissa helsinkiläiset puolestaan menettivät kahden maalin johtonsa ja saivat tyytyä yhteen pisteeseen.

Joukkue on pystynyt pääsääntöisesti hallitsemaan kenttätapahtumia, mutta hyökkäyspelin rakenne ei ole ollut optimaalisella tasolla. Tämän vuoksi hyökkäykset ohjautuvat usein kulmiin, eikä murtautuminen parhaaseen maalintekosektoriin ole helppoa. HIFK:n hyökkäyspelillisiin valopilkkuihin on kuulunut Miro Väänänen, joka pääsi molemmissa viikonlopun otteluissa tehopisteille.

SaiPa saapuu Helsinkiin allaan vierasvoitto KalPasta. Voitto katkaisi joukkueen viiden vierasottelun tappioputken. SaiPan pudotuspelipaikka on tällä hetkellä kahdeksan pisteen päässä, joten valonpilkahduksia ehdottomasti kaivataan. Viime aikoina näitä valonpilkahduksia ovat olleet muun muassa vastikään joukkueen vahvuuteen liittyneet Eemil Erholtz ja Christoffer Sedoff. Ykkösketjussa Micke Saaren ja Tomáš Záborskýn yhteispeli on alkanut päästä parempaan kuntoon.

Myös SaiPan kompastuskivi on ailahtelu pelien sisällä. Johtoasemassa otteen herpaantumisia on nähty useaan otteeseen.

EHT-karanteenien vuoksi HIFK:lta on poissa Anton Lundell. SaiPa jahtaa ensimmäistä voittoaan Nordenskiöldinkadulla sitten lokakuun 2016 ilman Santeri Virtasta.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL