Liiga-kierros: Ilves pääsi voiton makuun, mutta kohtaa heti pahimman mahdollisen haastajan

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Ilves ja Lukko aloittavat tuplaottelunsa Tampereella ja KooKoolla on mahdollisuus seuraennätykseen. Kantaako TPS:n vire myös helmikuulle?

Seuraa Heitä

Veeti Vainio #16 | Björklöven

Puolustaja

23-vuotias puolustaja joutui SaiPassa koirankoppiin eikä päässyt pelaamaan vahvuuksillaan. Siirto Pelicansiin avaa uuden mahdollisuuden loistaa kiekollisena menestyvässä joukkueessa.

Kärkikohtaamiseen eri lähtökohdista

Ilves ja Lukko ovat miehittäneet Liigan kärkisijoja koko alkukauden. Siinä missä tupsukorvien otteet ovat ailahdelleet viime aikoina, on Lukko pystynyt porskuttamaan vauhdikkaasti.

Ilves katkaisi viiden ottelun tappioputkensa SaiPaa vastaan nahkean esityksen jälkeen. Tupsukorvien hyökkäyspeli ontui ja maalipaikat aiheuttivat jännitystä. Eetu Mäkiniemen hyvät otteet auttoivat sillä kertaa joukkuetta.

Roby Järventie osoitti heräämisen merkkejä U20-kisoista alkaneella vaisulla jaksollaan. Sen sijaan Ilveksen riveissä on useampi pelaaja, joka kaipaisi kipeästi onnistumisia välttääkseen pidemmän kaamoksen.

Lukko lähtee joukkueiden kauden ensimmäiseen kohtaamiseen ennakkosuosikkina ja se on saanut Aleksi Saarelankin kokoonpanoonsa. Tällä hetkellä neljänneksi parasta ylivoimaa toteuttavan Lukon tulivoima siis kasvaa entisestään. Puolustajahankinta Thomas Grégoire ei vielä tiistaiksi tositoimiin ehdi.

Hyvin liikkuva Daniel Audette on löytänyt hyvän vireen ja luo pelaamisellaan vastustajille vaikeita hetkiä. Nuori Onni Korkka on pelannut hyvin puolustajaparinsa Robin Pressin kanssa. Press pelaa kuitenkin Lukas Klokin kanssa valtavia minuutteja, joten vastuun jakautuminen saattaa aiheuttaa raumalaispuolustukselle haasteita Ilveksen saadessa jalkansa liikkeelle.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Vähän maaleja päästäneet kohtaavat Oulussa

Vain sarjakärki Lukko on päästänyt vähemmän maaleja kuin Kärpät tai KooKoo.

Kärpät (66) ja KooKoo (63) lukeutuvat Liigan vähiten maaleja päästäneiden joukkueiden ryhmään. Oululaiset eivät tosin ole myöskään tehneet isoa määrää täysosumia. Kenties tästä syystä joukkue majaileekin sarjataulukon keskivaiheilla.

KooKoo on saanut riveihinsä Christian Thomasin, jonka kyvykkyys on tuonut joukkueelle paitsi hyökkäysvaihtoehtoja, myös pisteitä. Kärpiltä puuttuu laajasta materiaalista huolimatta selvä suunnannäyttäjä. Maalivahdit Patrik Rybar ja Justus Annunen ovat kumpikin onnistuneet pysäyttelemään kiekkoja reilusti alle 90 prosentin varmuudella.

Kouvolalaisten riveissä ensimmäistä liigamaaliaan metsästää nuori lainapelaaja Nikita Aleksandrov. Toistaiseksi venäläisellä on viidestä ottelusta kaksi syöttöpistettä.

Kärpät voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen lukemin 3−1. Voitolla KooKoo tekisi seurahistoriaa, sillä se ei ole koskaan voittanut kahdeksaa ottelua putkeen. Kouvolalaiset pääsivät myös viime sesongilla seitsemään peräkkäiseen voittoon, mutta silloin tie tyssäsi siihen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Kuntopuntarin huonoimmat vastakkain

SaiPalla on seitsemästä viime pelistä vain yksi kolmen pisteen voitto. Jukurit puolestaan on kadottanut hyvän vireensä ja on ainoa SaiPaakin jäätävämpi joukkue.

Ilves katkaisi tappioputkensa SaiPan kustannuksella perjantaina, mikä vain pahentaa lappeenrantalaisten epätoivoa. Erityisesti joukkueen kiekollinen pelaaminen on pahasti tukossa.

Ylivoiman onnistumisprosentti kymmenen viime pelin ajalta on vain 6,52 ja viidessä viime pelissä vaivaiset 3,70, vaikka SaiPalla on Tomáš Záborskýn ja Jarno Koskirannan tasoisia pelimiehiä. Maalivahti Niclas Westerholm on torjunut mainiosti, mutta kenttäpelaajien tehottomuus on ollut voittojen esteenä.

Jukurit oli vuodenvaihteessa Liigan kuumimpia joukkueita, mutta kahdeksan viime pelin saldo on seitsemän tappiota ja jatkoaikavoitto sarjajumbo HPK:sta. Uusista hankinnoista Pontus Netterberg on vakuuttanut iskemällä seitsemään peliin tehot 4+2. 

NHL:ssä 174 ottelua pelannut Brandon Yip on ollut pelikieltonsa jälkeen kokoonpanossa vasta yhdessä pelissä, mutta iso vastuu ja laukaisuaktiivisuus konkretisoituvat todennäköisesti tehopisteinä. Ykkösmaalivahti Sami Rajaniemi on joutunut kohtaamaan eniten laukauksia koko Liigassa ja on pitänyt Jukureita pinnalla. 

SaiPan ja Jukureiden kohtaamisessa ottavat mittaa toisistaan kaksi tehotonta joukkuetta ja kaksi venymään tottunutta maalivahtia.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tapparan tehokas viimeistely haastaa Sportin tiiviin puolustuksen

Kolmessa viime pelissä Tappara on tykittänyt peräti 17 osumaa, Sportia vastaan puolestaan on samassa ajassa tehty vain kaksi maalia.

Tappara on onnistunut kääntämään vaikean vaiheensa voitolliseksi ja etenee neljän pelin voittoputkessa − SaiPa ja JYP eivät toisaalta ole tarjonneet merkittävää vastusta.

Voittoputken aikana joukkue on paukuttanut 22 maalia, ja erityisesti Tapparan puolustajat ovat olleet erinomaisessa maalivireessä. Myös tuore pakkihankinta Maksim Matushkin pääsi pisteille heti ensimmäisessä pelissään. 

Anton Levtchi on edelleen hyökkäyksen johtohahmo, vaikka myös konkarit Kristian Kuusela ja Charles Bertrand ovat osoittaneet piristymisen merkkejä.

Sportin tärkein pelaaja on ollut ykkösmaalivahti Niko Hovinen, joka on ollut erinomaisessa torjuntavireessä − kolmen viime pelin saldo on kaksi päästettyä maalia ja yksi nollapeli.

Hyökkäyspeli Sportilla on sen sijaan ollut tukkoisempaa, mikä ei ole Risto Dufvan valmentaman joukkueen kohdalla yllättävää. Jatkosopimuksen tehnyt ruotsalaishyökkääjä Sebastian Stålberg on joukkueen paras maalintekijä ja pistemies − kesken kauden hankittu Michael Keränen on tosin pelannut tehokkaammin.

Ottelun juoni on helppo ennustaa: Tappara hallitsee ja luo painetta Hovisen maalille, ja Sport yrittää iskeä vastahyökkäyksistä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Laschiton Pelicans porskuttaa

Pelicans on pärjännyt ilman Ryan Laschia eikä esimerkiksi Ilveksen kaltaista romahtamista ole nähtävissä.

Ryan Laschin lähtö Sveitsiin ei laittanut Pelicansin viisikkopeliä heittämään häränpyllyä, vaikka joukkueen ylivoima onkin hieman yskähdellyt. Iikka Kangasniemelle asetellaan uuden ratkaisijan viittaa yhdysvaltalaisen poistuttua.

Artturi Toivolan, Frank Gymerin ja Otto Niemisen mestaroima nelosketju on ollut lahtelaisten suurimpia ilonaiheita viime otteluissa. Jasper Patrikainen esiintyi maalilla KooKoo-ottelussa hyvin, joten hän saanee vastuuta myös alkaneella viikolla. Puolustuspäässä nähtäneen uutta voimaa SaiPa-laina Veeti Vainion ja Ilveksestä tulleen Erik Aution myötä.

KalPa on pudonnut aivan sarjataulukon kärkipäästä pudotuspeliviivan tuntumaan. Eero Kilpeläinen on Samu Perhosen loukkaantumisen takia joutunut urakoimaan tolppien välissä paljon, mikä ei ole voinut olla näkymättä joinain iltoina.

KalPalla on allaan tiukka voitto Sportista, kun ottelu ratkesi vasta jatkoajalla Lasse Lappalaisen taituroimaan pelin ainoaan maaliin. Pelicans voitti joukkueiden kauden avauskohtaamisen vieraskentällä voittomaalinkilpailun jälkeen 4−3. Ratkaisijana toimi tietysti supertähti Lasch.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

KalPa

29.03
Ilves - KalPa
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Vahvasti hyökkäävä TPS laittaa HPK:n lujille

HPK:n ykkösmaalivahti Eetu Laurikainen torjui KalPan kumoon, ja hyvässä vireessä olevaa TPS:ää vastaan samanlainen suoritus on jumbojoukkueen ainoa toivo.

HIFK-tappiosta huolimatta TPS on edelleen Liigan kuumimpia joukkueita. Edes Ukko-Pekka Luukkosen lähtö Pohjois-Amerikkaan ei turkulaisten menoa haitannut, sillä ykköstorjujan roolin saanut Andrei Karejev torjui neljä voittoa putkeen ja päästi vain kolme maalia.

Hyökkäyspeliä johtavat yhdysvaltalaisvahvistus Josh Kestner ja seuran omista junioreista edustusjoukkueeseen nousseet nuoret hyökkääjät Markus NurmiJuuso Pärssinen sekä Lauri Pajuniemi. Viimeisimmässä HIFK-pelissä ainoastaan Nurmi saalisti yhden syöttöpisteen, eikä tulitukea löytynyt taustalta riittävästi.

HPK otti edellisessä pelissään vasta kauden kolmannen kolmen pisteen voittonsa − maalivahti Eetu Laurikaisen huippupeli ja onnistunut viimeistely takasivat voiton.

Kokonaisuutena hallitsevan mestarin peli on kuitenkin jumissa. Syöttöjen laatu on ollut kaameaa, eikä joukkue ole KalPa-peliä lukuun ottamatta pystynyt pitämään johtoasemasta kiinni.

Myös yksilöistä tilanne tuo huonoimmat piirteet esille. Kapteeni Markus Nenonen on parhaimmillaan tehokas viimeistelijä ja luotettava työhevonen, mutta tällä hetkellä peli on älytöntä hönöilyä ja hölmöjä laukauksia. Tommi Tikka puolestaan on monikäyttöinen roolipelaaja, mutta sortuu ajankohtaisesti vain tyhmiin jäähyihin.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2