Liiga-kierros: Lukko huimassa kotivireessä HPK:ta vastaan, Ilves hakee jatkoa voittoputkelleen Tampereella

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Perjantaina Liigassa nähdään viiden ottelun kierros. Helsingissä HIFK saa vieraakseen Tapparan ja huimaan vireeseen päässyt Ilves hakee jatkoa voittoputkelleen JYPin kustannuksella.

Seuraa Heitä

Anton Lundell #15 | Florida

Keskushyökkääjä

Jukureita vastaan kapteenina toiminut ja hurjat tehot tehnyt hyökkääjä haluaa jatkaa kotiyleisön viihdyttämistä myös perjantai-iltana Tapparaa vastaan.

Arttu Ruotsalainen #25 | AHL

Keskushyökkääjä

Ilveksen kultakypärää kantava hyökkääjä johdattaa joukkuetta huimassa vireessä kohti seitsemättä perättäistä voittoa.

Tappara hakee kurssinmuutosta Helsingistä

Keskiviikkona vakuuttavasti kotiyleisön edessä esiintynyt HIFK saa vieraakseen Tapparan. Vierailijoiden kausi on sujunut hyvin vaihtelevissa merkeissä ja varsinkin vierasotteluihin odotetaan vahvaa parannusta.

Keskiviikkona murskavoiton Jukureista ottanut HIFK saa perjantai-illan vieraaksi Tapparan. Helsinkiläisten alkukausi on sujunut maalinteon osalta vahvasti ja sarjataulukossa joukkue pitää kolmatta sijaa parin pisteen erolla Pelicansiin.

Ailahtelevasti viime aikoina pelannut Tappara haluaa kääntää kurssinsa kohti sarjataulukon kärkipäätä. Joukkue on tippunut jo sijalle kymmenen ja joukkueen sisällä on useita alisuorittavia pelaajia, joilta on syytä odottaa parempaa.

HIFK:n kapteenina keskiviikkona toiminut Anton Lundell johdattaa illasta toiseen helsinkiläisten tulivoimaista hyökkäystä varmoin ottein. Joukkueen suurin uhka on todella täysi loukkaantumislista ja edellisessä ottelussa kentälle saatiin vain kolme täyttä kentällistä. Vaikean alkukauden pelannut konkaripuolustaja Mikko Kousa on päässyt viime aikoina pisteiden makuun ja nuori hyökkääjä Miro Väänänen teki uran ensimmäiset liigapisteensä Jukureita vastaan iskemällä tilastoihin tehot 2+1.

Tappara on etenkin vierasotteluissa ollut tämän kauden aikana heikko ja joukkueen pelaaminen sakkaa tällä hetkellä monella osa-alueella. Maalia vartioiva tsekkiläisvahti Dominik Hrachovina ei ole päässyt omalle tasolleen ja puolustus tekee helpohkoja virheitä joista aukeaa vastustajalle useita maalintekotilanteita. Hyökkäyspäässä tsekkiläisvahvistukset Jiri Smejkal ja Michael Spacek ovat olleet joukkueen parhaimistoa yhdessä Kristian Tanuksen kanssa. Tamperelaisten on nostettava pelaamistaan reilusti, sillä massiivisiin virheisiin ei perjantai-iltana ole varaa mikäli vierailijat haluavat viedä täyden pistepotin mukanaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella

Kuopion illassa haetaan kurssinmuutosta

Viime aikoina vaihtelevasti suorittaneet KalPa ja Ässät hakevat molemmat muutosta omaan vireeseensä.

Viimeiset pari viikkoa vaikeamman ajanjakson kokenut KalPa haki keskiviikkona täyden pistepotin mukaansa Turusta varsin näyttävän esityksen päätteeksi. KalPan pelaaminen on hyvällä tasolla ja joukkue hakee vahvistusta asemaansa kuuden parhaan joukossa. 

Ässät koki edellisessä ottelussaan tappion Pelicansille. Suoraviivaisesti pelannut kotijoukkue kompastui jäähyihin ja erikoistilannepelaamisessa on suurta parannettavaa. Jesperi Kotkaniemi teki keskiviikkona kauden avausosumansa ja hyökkääjä pelasi hyvin yhteen Niklas Peltomäen ja Nicolai Meyerin kanssa. 

Ennen illan ottelua molemmat joukkueet ovat keränneet edellisestä viidestä ottelusta kaksi voittoa ja lukeutuvat sarjataulukon keskivaiheille. KalPalla edelliset kotiottelut ovat sujuneet hyvin. Joukkueella on alla tiukat kotiottelut Lukkoa ja Ilvestä vastaan ja pelitapa tarjoaa kotiyleisölle viihdettä. Eetu Luostarinen sekä Miikka Pitkänen ovat esiintyneet pirteästi ja molemmilla on kasassa 13 tehopistettä.

Ässät haluaa katkaista alkavan tappioputkensa heti alkuun ja joukkue löytyy sarjataulukosta tällä hetkellä sijalta yhdeksän. Porilaisten pitää saada jäähyt kuriin ja vahvaa parannusta niin yli- kuin alivoimapelaamiseen mikäli mielivät täyden pistepotin mukaan kotimatkalle. Peter Tiivolan poissaollessa joukkueen kultaista kypärää kantaa Otto Kivenmäki.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tiukkoja otteluita pelannut HPK pyrkii katkaisemaan Lukon vireen

Liigan kovakuntoisin kotijoukkue Lukko saa vastaansa HPK:n.

Lukko kävi viikolla pikavierailulla Oulussa, kun ottelu Kärppiä vastaan peruttiin hieman ennen ottelun alkua Kärppien joukkueesta löytyneen koronatartunnan vuoksi. Raumalaiset ovat pelanneet tämän johdosta edellisen kerran viime lauantaina, jolloin Ässät kaatui näyttävästi lukemin 9−1.

HPK sai keskiviikkona jatkoaikatappioista koostuneen tappioputkensa poikki JYPiä vastaan ja lähtee perjantaina haastamaan revanssia kauden ensimmäiseen kohtaamiseen nähden, joka päättyi Lukon hyväksi 1−5. Joukkueella on hieman loukkaantumishuolia ja kokoonpanosta on poissa muun muassa Jere Innala sekä Ossi Ikonen. HPK on pelannut jo pitkään todella tasaisia otteluita, mutta viimeistely ratkaisevissa tilanteissa on jättänyt vielä toivomisen varaa. Kristian Vesalainen on antanut joukkueelle kaivattua laajennusta tuloskentällisiin ja Petri Kontiola takoo varmaotteisesti tulosta kultakypärän arvoisesti.

Lukko on vakuuttavassa kotivireessä ja joukkue on jäänyt pisteittä kotikaukalossaan edellisen kerran viime vuoden joulukuussa. Joukkue on lisäksi yksi sarjan parhaita erikoistilannejoukkueita ja kolme ratkaisukykyistä ketjua antaa hyvät lähtökohdat pitkän kotivoittoputken kasvattamiselle. Eetu Koivistoinen kantaa kultaista kypärää ja Vili Saarijärvi liitää jo kymmenen ottelun pisteputkessa. Lukon ainoa loukkaantunut pelaaja on Kristian Pospisil, jonka odotetaan palaavan kokoonpanoon joulukuun aikana.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Erikoistilanteista voitonavaimet käteen Lahdessa

Vahvasti pelannut Pelicans saa vierailijan Lappeenrannasta. Erikoistilannepelaaminen tulee olemaan ottelun avaintekijöitä Liigan parhaimmistoon kuuluvien yli- ja alivoimajoukkueiden kohdatessa.

Kovavireinen Pelicans on hakenut kahdeksasta edellisestä ottelusta jo seitsemän voittoa. Edellisessä ottelussa keskiviikkona joukkue haki voiton Ässistä ja pyrkii jatkamaan hyvää kautta nyt SaiPaa vastaan.

SaiPa on valmennusmuutoksen jälkeen hieman piristynyt, mutta joukkueen pelaamisessa ei edelleenkään ole suurta juonikkuutta. Edellisen ottelun lappeenrantalaisryhmä pelasi viikko sitten lauantaina, jolloin TPS haki pisteet Kisapuistosta. 

Pelicans on yllättänyt monet hyvällä alkukaudellaan ja joukkueen pelaaminen on kulminoitunut myös vahvaan erikoistilannepelaamiseen. Liigan paras ylivoima pyörii hyvin ja Ryan Lasch sekä Julius Honka ovat päässeet pisteiden makuun ja tekevät maaleja illasta toiseen. Joukkue on yksi liigan tehokkaimpia myös tehtyjen maalien valossa ja viime aikaisilla otteillaan pitää ansaitusti sarjataulukon kärkisijoja.

SaiPa on edellisen ottelun jälkeen vahvistanut rivejään Eetu Tuulolan ja Rasmus Hämäläisen saapumisella. Vaikka joukkue on Ville Hämäläisen alaisuudessa löytänyt pitkästä aikaa taistelevaa peli-ilmettä ja jonkinasteista pelikirjaa, on pelaamisessa edelleen suuria puutteita. Varsinkin ykkössentteriksi hankittu Jarno Koskiranta on pelannut alle odotusten ja puolustuspäässä on edelleen ajoittain suuria virheitä. Positiivisimpia asioita lappeenrantalaisilla on edellisissä otteluissa olleet niin Veikko Loimarannan kuin Joel Olkkosen esitykset ja nuoret pelaajat ovat vastanneet heille asetettuun vastuuseen. SaiPan erikoistilannepelaamisesta kehuja on syytä antaa alivoimalle, joka on ollut koko alkukauden ajan Liigan huipputasoa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Ilves saalistaa jo seitsemättä perättäistä voittoaan

Ilves saa vieraaksi Hakametsään Kärppien sijaan JYPin. Huippuvireinen joukkue hakee pitkälle voittoputkelleen jatkoa kotiyleisön edessä.

Liigan kuumin joukkue ja sarjataulukon kärkipaikkaa hallussaan pitävä Ilves hakee jo seitsemättä perättäistä voittoaan. Edellisessä ottelussa keskiviikkona kaatui KooKoo selkein lukemin 6−1. Perjantai-illan ottelussa Hakametsään piti saapua Kärpät, mutta oululaisjoukkueen koronavirustartuntojen johdosta illan ottelun vastustajaksi tulee JYP.

JYP pelasi keskiviikkona HPK:n vieraana ja tulokseksi jäi tappio voittolaukauskilpailussa tiukan kamppailun jälkeen. JYPin viimeaikaiset otteet ovat olleet vastakohta Ilveksen vireeseen nähden ja joukkue löytyy tällä hetkellä sarjataulukostakin sijalta yksitoista.

Ilves on esiintynyt vahvasti koko voittoputkensa ajan ja tamperelaisten vireen taustalla on useita tuloskenttiä. Koko Liigan pistepörssin kärkipaikkaa pitävä Arttu Ruotsalainen on löytänyt itselleen tutkaparin Eemeli Suomesta ja myös Arizona Coyotesin sopimuspelaaja Barret Hayton on päässyt hyvin sisään joukkueeseen. Ilves on tehnyt eniten maaleja koko Liigassa ja kerännyt pisteitä huimalla 2,40 pisteen keskiarvolla.

JYPiä on viime aikoina vaivannut tehottomuus maalintekopaikoissa ja joukkueen parhaat pistemiehet Jerry Turkulainen ja Severi Lahtinen ovat molemmat tahoillaan keränneet seitsemän tehopistettä alkukauden aikana. JYPiltä mielenkiinto kohdistuu etenkin Dallas Starsin sopimuspelaaja Ty Dellandreaan, joka teki debyyttinsä keskiviikkona Hämeenlinnassa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2